Aaltokoroinen tyviö, melko hupaisia nuo heraldiset termit. Sellainen on kuitenkin tulossa Kouvolan uuteen vaakunaan. Jaahas, tarkistetaanpas Wikipediasta, mikä tuo koro oikein on:
"Koro (suom. kilpikonnan pää) on malaijinkielinen sana, joka tarkoittaa tilaa, jossa joku pelkää, että hänen siittimensä katoaa tai uppoaa kehon sisään. Käsitteistö vaihtelee. Koro on yleinen nimitys Aasiassa, paitsi Kiinassa, jossa ilmiö tunnetaan nimellä Shook yang. Ilmiö on ollut esillä myös Sudanissa ja muualla Afrikassa. Koro on kulttuurinen ja psykologinen ilmiö, eikä todellisesta sukuelinten äkillisestä katoamisesta ole todisteita, vaikka niin väitetään käyneen tuhansille.
Koron voidaan uskoa aiheuttavan jopa kuoleman esimerkiksi siten, että siitin madon tavoin kaivautuu ruumiissa aivoihin tai sydämeen."
Ohhoh, jopas jotakin, aikamoista synboliikkaa uudesta Kouvolasta, vaatii lisätutkimuksia. Edelleen wikipediasta:
"Koro heraldiikassa tarkoittaa muotoiltua reunaa. Se on yleensä ornamenttimainen yksinkertainen toistokuvio."
No nyt näyttää jo paremmalta. Tuota ensimmäistä selitystä ei ehkä olisi kehdannut jokaiselle vieraspaikkakuntalaiselle esittää.
Aaltokoroinen tyviö
5
511
Vastaukset
- tsdud
Morjes sun kanssas, anna niiden idioottien rauhassa säheltää niiden merkkiensä kanssa. Turha meidän tavisten on niihin puuttua, ihmetellään niitä sitten kun ne on esiteltävinä new york timesissä jossain niiden "hullussa maailmassa"
- dothefake
Annetaan, annetaan, mutta sanoista kiinnostuneena olin huvittunut noista vaakunatermeistä. Googletappas tuo koro ja katso mikä määrä erilaisia tyviöitä onkaan olemassa mitä hulluimmin selityksin varustettuna. Tai no, hain tuon linkin sinulle valmiiksi, jos yhtään kiinnostaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Koro
- wwwwwwwwwwwww
törkeännäköinen möllykkä
- JJJJJJJ
kuitenkin sen olevan tässä tapauksessa suomenkieltä.
- dothefake
Olisihan tuo ollut mahdollista, että vaikkapa kiinalaisia varten vaakunassa olisi ollut jotakin sieltä päin.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2251588- 371449
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊621288Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!731280- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761189Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 541008
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18992Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per179883