Hei, täällä kirjoittaa neitokainen 16.4 painoindeksillä. Kovasti on varoiteltu ja oltu huolissaan reilun kymmenen kilon painonpudotuksesta, pakonomaisesta liikunnasta ja kalorien laskennasta... Pitäisi kuulemma parantua nyt, kun se on vielä helppoa.
En halua kenenkään muun ottavan vastuuta terveydestäni. Minähän se olen kehoni tähän tilaan pakottanut! Joten jos lopetan, teen sen täysin ilman ulkoista apua. Pakkosyöttäminen, seuranta ja tuputtaminen aiheuttaisivat minussa vain voimakkaan vastareakstion - paastoaisin kuin hullu.
Eli mitä tulee tehdä välttääkseen todellisen anoreksian? Onko lihominen ainoa tie ulos kierteestä, kun suurin ongelma on kuitenkin päässäni, ei kehossani? Miten syömishäiriötä usein hoidetaan?
En halua kenenkään muun ottavan vastuuta terveydestäni. Minähän se olen kehoni tähän tilaan pakottanut! Joten jos lopetan, teen sen täysin ilman ulkoista apua. Pakkosyöttäminen, seuranta ja tuputtaminen aiheuttaisivat minussa vain voimakkaan vastareakstion - paastoaisin kuin hullu.
Eli mitä tulee tehdä välttääkseen todellisen anoreksian? Onko lihominen ainoa tie ulos kierteestä, kun suurin ongelma on kuitenkin päässäni, ei kehossani? Miten syömishäiriötä usein hoidetaan?
Vastaukset 2
Vanhimmat
en ole mikään lääkäri tai psykiatrini tuskin kaikkea tiedän, mutta varmaan selvää ottaminen siitä kuinka paljon "normaaili ihminen" syö ja liikkuu sekä toisen syömishäiriöisen (joka myös haluaa parantua)vertaistuki sekä mahdollisesti päiväkirjan pito omista tuntemuksista voisivat kai auttaa??
Tolla sun BMI:llä olen kyllä sitä mieltä että sulla on jo "ihan oikea" anoreksia.. ei kukaan terve halua olla niin laiha =/
Oma tilanteeni vuosi sitten kuulostaa suht samalta kuin sinun tämän hetkinen tilanteesi. Itse sairastuin lievään anoreksiaan n. vuosi sitten, painoni putosi n. kahdessa kuukaudessa 16 kiloa, ja alimmillani painoin 44kg. Sen seurauksena multa loppui kuukautiset enkä voi ikinä saada lapsia, sen pahempaan tilanteeseen se ei kumminkaan onneksi johtanut. Itse sain motivaation kiinnittää syömiseen huomiota kun treenikaveri kyseli että oonko mä sairastunut kun multa oli kaikki lihakset lähtenyt ja selkärangan luut olivat ruvenneet törröttämään.
Ei mulla mikään ruokapäiväkirjan pitäminen auttanut, vaan ahdisti enimmäkseen. Hitaasti rupesin lisäämään erilaisia aineksia ja annoksia joita olin vältellyt. Ensiksi rupesin syömään aamupalaksi desin puuroa ja koulussa kämmintä ruokaa, sitten parin kuukauden päästä uskalsin koittaa syödä kanaa ja kalaa ja nykyään paistan ruuankin jo pienessä määrässä öljyä ja silloin tällöin syön juustoa. Ensimmäiset kerrat kun koitti syödä kunnon ruokaa tuntuivat tuskaisilta kun tuntui ettei mikää pysynyt sisällä, mutta se loppui jo muutamassa päivässä. Karkkia, jäätelöä, suklaata, pullaa ja punaista lihaa yms. en suostu syömään vieläkään edes väkipakolla ja kaikki juhlat sun muut tuntuvat vieläkin valtavan ahdistavilta.
Tsemppiä ja motivaatiota. ;)