Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Milloin Keltsussa pystyviä?

Viime viikonloppuna oltiin keltsussa joskus ennen puoltayötä ja lähdettiin varmaan joskus neljän aikaan. En muista tarkkaan kun annoin miehen hoitaa käytännön asiat... Ei ollut kelloa mukana. Oli sikäli ihanaa, että olin ainoa nainen siellä ja moni mies nuoli minua ja kosketteli pillua ym. Naidakin yritettiin mutta siitä ei kuitenkaan tahtonut tulla mitään, se on oikeesti (fantasiat on eri juttu) vaikea tilanne kun on muita ihmisiä ympärillä. Mutta minulla oli tosi ihanaa kuitenkin...

Sitten loppuvaiheessa sinne alkoi tulla vain homomiehiä. Monet kyllä pysähtyivät katselemaan ihan uteliasiuuttaan kun monta miestä oli naisen kimpussa mutta eivät itse osallistuneet ..

Te ketkä siellä käytte, osaatteko kertoa milloin yleensä on eniten yksinäisiä heteromiehiä... Ei tarvii olla pukumiehiä, puuttessa olevia vähän vanhempia on ihana päästää koskemaan itseään... ne on tosi innokkaita..
41684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kannattaa jollain foorumilla tai erikseen heteromiehille ilmoittaa milloin on menossa niin varmanna tulee paikalle ihmisiä katsomaan...

Nimimerkillä olen usein käynyt siinä toivossa, että juuri silloin joku pari sinne sattuisi. Eipä ole toistaiseksi sattunut.

Täällä ilmoittelu on varmaankin jo ihan suht toimiva tapa joskaan ihmiset ei välttämättä ihan täysin luota ilmoituksen aitouteen. Toinen on sitten ihan henk.koht. ilmoittaminen keräämiinne s-posti osoitteisiin. Minulle saa ainakin laittaa: adddress_fi yahoo.com

Äänestä

Johan nyt on, vai että Ruusuun olisi eksynyt Nainen meidän kaikkien lukuisten gay-henkisten äijien keskelle.
No eipä näkynyt..
tekstisi on vain kovastikin taas yhden veitikan oloista..miehen.

Äänestä
  • osalliseksi useamman kerran. Mutta harvoinhan semmoinen lykky kohdalle osuu. Se on totta. Aika paljon meitä toiveikkaita kuitenkin siellä käy. Tosin aika monen valmiita ollaan.

    Äänestä

  • päässyt kirjoitti:

    osalliseksi useamman kerran. Mutta harvoinhan semmoinen lykky kohdalle osuu. Se on totta. Aika paljon meitä toiveikkaita kuitenkin siellä käy. Tosin aika monen valmiita ollaan.

    Kävin ensimmäisen kerran Keltsussa,ihan mielenkiintoisen näköinen mesta,mutta siellä oli vain muutama mies,hiljaista kuin huopatossutehtaassa
    no ehkä puolen päivän aikaan on liian aikaista?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainenPP kirjoitti:

Viime viikonloppuna oltiin keltsussa joskus ennen puoltayötä ja lähdettiin varmaan joskus neljän aikaan. En muista tarkkaan kun annoin miehen hoitaa käytännön asiat... Ei ollut kelloa mukana. Oli sikäli ihanaa, että olin ainoa nainen siellä ja moni mies nuoli minua ja kosketteli pillua ym. Naidakin yritettiin mutta siitä ei kuitenkaan tahtonut tulla mitään, se on oikeesti (fantasiat on eri juttu) vaikea tilanne kun on muita ihmisiä ympärillä. Mutta minulla oli tosi ihanaa kuitenkin...

Sitten loppuvaiheessa sinne alkoi tulla vain homomiehiä. Monet kyllä pysähtyivät katselemaan ihan uteliasiuuttaan kun monta miestä oli naisen kimpussa mutta eivät itse osallistuneet ..

Te ketkä siellä käytte, osaatteko kertoa milloin yleensä on eniten yksinäisiä heteromiehiä... Ei tarvii olla pukumiehiä, puuttessa olevia vähän vanhempia on ihana päästää koskemaan itseään... ne on tosi innokkaita..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu