Menin tyhmyyksissäni valitsemaan juuri sellaisen alan, jonka opiskeluun liittyy paljon pienryhmäkursseja eikä suinkaan ah niin mukavia massaluentoja. En kestä istua pienessä luokassa pienen ryhmän kanssa, enkä varsinkaan puhua ääneen kaikkien edessä (useimmiten asiasta josta en tiedä mitään). Luin jostain, että adrenaliini vaikeuttaisi monimutkaisempaa ajattelua, ja näissä paniikintäyteisissä luokkatilanteissa en todellakaan pysty ajattelemaan mitään järkevää. Tahdon vain päästä mahdollisimman nopeasti pois, ja suurin piirtein lasken minuutteja sydän pamppaillen. Toisaalta tekisi mieli huutaa, ja päässä pyörivät kaikenlaiset radikaalit ajatukset - mitä jos yht'äkkiä hyppäisin pöydälle tai alkaisin hajottaa irtainta? Olen kuin jokin villi elukka, joka on luontoaan vastaan pakotettu nyhjäämään luokassa. Kaiken lisäksi olen huomannut, että tämä ala ei edes kiinnosta erityisesti (joskaan se ei ole kovin vastenmielinen).
Jotta tämä ei menisi pelkäksi valitukseksi, ja koska minulla asiat ovat paremmin kuin monella muulla (en saisi aina vain valittaa), olisi mukavaa jos jollakulla olisi neuvoja kyseisiin tilanteisiin. Itse olen huomannut että ainakin totaalinen, kaiken kattava piittamattomuus auttaa. Sitä asennetta on vain niin hankalaa käynnistää. Usein se vaatii nopeasti iskevää kypsymistä kaikkeen paskaan, jota niskaan kaadetaan.
Jotta tämä ei menisi pelkäksi valitukseksi, ja koska minulla asiat ovat paremmin kuin monella muulla (en saisi aina vain valittaa), olisi mukavaa jos jollakulla olisi neuvoja kyseisiin tilanteisiin. Itse olen huomannut että ainakin totaalinen, kaiken kattava piittamattomuus auttaa. Sitä asennetta on vain niin hankalaa käynnistää. Usein se vaatii nopeasti iskevää kypsymistä kaikkeen paskaan, jota niskaan kaadetaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nauroin makeasti miten kuvasit tilannetta mutta toisaalta on ikävä tilanne tuollainen. Mieleeni tuli eräs ujo nuori nainen jota käy vähän sääliksi kun hän vaikuttaa juuri tuollaiselta myös. Mietin miten hän selviää ryhmätehtävistä sun muista...
Yritän ehkä kirjoittaa jotain vinkkejä huomenna sinulle.
Ajattele vaikka ne muut apinoiksi niin hieman helpottaa. ;)
Usein menee enemmän solmuun, jos yrittää salata toisilta jännittämistään. Pakenemisreaktiota on hankalinta hallita, voisitko ajatella hakevasi apua esim. terveydenhoitajalta?
Eräs opiskelukaverini kärsi jännittämisestä ja kahvikuppineuroosista. Hän kertoi asiasta koko ryhmälle ja muiden vastaanotto oli erittäin hyvä.
Olisi kyllä ihan fiksua hakeutua vaikka jonkun terveydenhoitajan puheille. Minullakin oli ennen kahvikuppineuroosi, mutta siitä pääsin eroon toteamalla "minulla on oikeus syödä" (jopa muiden edessä). Toista neuvoa en osaisi noudattaa. "Hei, minua sitten jännittää kovasti, ettäs tiedätte!" Aijai, tuli ihan lystikäs olo tuosta. Ehkä jo tuon neuvon realisoimisen ajattelu auttaa. Kiitos tästä!