Miksi ihmiset ei voi pitää koiriaan KIINNI?

Heipä hei. Tässä vähän erikoisempi juttu ja
uudenlainen näkökulma koirien irtipitämiseen..
Omistan marsun, jonka olen opettanut valjaisiin.
Otukseni tykkää ulkoilla puistoissa. Asumme
Helsingissä.
Minua todella pännii, kun vapaana juoksentelevia
koiria tulee hyvin usein vastaan. Koira huomaa
marsun, kiinnostuu siitä ja tulee täyttä laukkaa
päälle. Omistaja huutelee (tai sitten ei,
riippuen tapauksesta) jotain, että kyllä se on
ihan kiltti, ei se mitään tee.. Joku voi myös
huutaa paniikissaan "Varo koiraa!". Jos en saa
marsuani pelastettua syliin, tulee kyllä pahaa
jälkeä. Sitten koira alkaa haukkua ja hyppiä
minua vasten. Kun koiran omistaja ehtii luokseni,
hän sättii minua siitä, että olen marsuni kanssa
puistossa! "Pitääkö sinun tuoda tuommoinen tänne,
kun koiriahan täällä ulkoilutetaan ja tämä meidän
koira kun ei pidä marsuista...Oma on kyllä vikasi
kun tuot marsun ulos". Ikinä en ole tavannut
koiraa, joka kyseisessä tilanteessa olisi
omistajansa luo palannut tai edes totellut
omistajansa "ei"-käskyä.
Pitääkö minun lopettaa marsuni kanssa ulkoilu?
Marsuni turvallisuuden tähden olen sitä vakavasti
harkinnut. Minusta on todella surullista, että
jokainen ulkoilutuokio, joista marsuni
suunnattomasti nauttii, uhmaa sen henkeä. Eikö
meillä kaikilla ole oikeus olla puistossa? Eikö
marsullani ole oikeus olla siellä, ilman että
minun pitää vahtia jatkuvasti milloin joku piski
hyökkää kimppuun? Pitäkää perkele ne
tottelemattomat koirat kiinni!
Olen myös ihmetellyt, että ihmiset antavat
koiransa juosta vapaana "kun eihän se mitään tee
ja kyllä se tottelee...". Koiralla kuin koiralla
on metsästysvaistoa ja kun hassusti kuikuttava
(iloinen) ja hyväntuulinen marsu hypähtelee narun
päässä, koiralla katoaa kuulo ja näkö ja se alkaa
ahdistella marsuani. Olen törmännyt n. kymmeneen
tällaiseen tapaukseen ja aina on marsuni
pelastuminen ollut kiinni minun nopeasta
reaktiosta. Tuntuu todella pahalle lopettaa
ulkoilut sen vuoksi, että jotkut pitävät koiriaan
irti väärissä paikoissa.
Älkää luulko, että olen joku hirveä
koirienvihaaja. Päinvastoin, olen dogsitter ja
hoidan ja lenkitän säännöllisesti viittä koiraa.
Yhtäkään en pidä irti, vaikka kahden omistajat
ovat niin luvanneet.
Toivoisin teiltä, jotka
pidätte "kouluttamattomia" (koulutus ei ole
riittävä, jos koira karkaa marsuni päälle)
koirianne irti, että annatte minulle ja
marsulleni vapauden ulkoilla siinä missä tekin ja
pidätte koiranne poissa marsuni kimpusta.
Hihnalla tai sanallisesti halliten, yksi lysti
minulle.
Tiedän, miten paljon koirat nauttivat
vapaudestaan, mutta on todella epäreilua ja
ajattelematonta muita kohtaan pitää koiraa irti,
kun se ei tottele. Joten viekää koiranne kauas
metsään tai jonnekin, missä erittäin pienellä
todennäköisyydellä törmäätte muihin.
Kyseenalaista on, tyotteleeko yksikään koira 100%
varmasti omistajaansa tavatessaan hassunkurisen
marsun ulkona. Parempi katsoa kuin katua..
Olisi kiva saada kommentteja.
4417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

... jos tarve vaatii, niin saan koirani YHDELLÄ
KÄSKYLLÄ luokseni. Se on todella hyvin koulutettu
ja hyväluoneinen, mutta aina, ku joku
koira/ihminen tulee vastaan niin käsken koirani
sivulle tai pistän hihnaan. Eli eivät kaikki,
jo0tka pitävät koiriaan irti aivan tyhmiä ole vai?

Äänestä

Minä ainakin pidän koirani kiinni, ellei sitten
olla todella kaukana asutuksesta eikä siis edes
missään koirapuistossa (jollaista täällä
Jyväskylässä ei edes tietääkseni ole). Kirjoitin
vastineen myös viestiin, jonka otsikko oli
jotain "Mikähän rotu...", kyseessä villakoiran
tappanut koira. Laitoin siihen, että koirathan
pitää lainkin mukaan pitää kiinni ja jos vahinko
tapahtuu, irti olleen koiran omistaja on
vastuussa. Tiedän, mistä puhut, kun perheessämme
on myös koira ja marsu, tosin niin että minun
koirani pelkää siskoni marsua ja marsua ei ole
opetettu valjaisiin. Toivottavasti pystyt
jatkossakin ulkoilemaan marsusi kanssa puistossa,
sillä sehän on yhtä lailla sinun kuin
koiranomistajienkin oikeus.

Äänestä
  • En missään nimessä tarkoittanut, että kaikki
    koiriaan irti pitävät ovat tyhmiä! Ne vain, jotka
    luulevat hallitsevansa koiran, mutta tosiasiassa
    eivät hallitse. Minua eikä marsuani haittaa, jos
    koira on irti, kunhan se ei tule
    lähelle/kimppuun! Marsuni ei kaikesta huolimatta
    pelkää silmittömästi koiria.

    Äänestä

  • marsun omistaja kirjoitti:

    En missään nimessä tarkoittanut, että kaikki
    koiriaan irti pitävät ovat tyhmiä! Ne vain, jotka
    luulevat hallitsevansa koiran, mutta tosiasiassa
    eivät hallitse. Minua eikä marsuani haittaa, jos
    koira on irti, kunhan se ei tule
    lähelle/kimppuun! Marsuni ei kaikesta huolimatta
    pelkää silmittömästi koiria.

    Ihmiset tuntuvat ottavan välillä omia vapauksia
    huomioimatta toisten viihtyvyyttä ja jopa
    turvallisuutta. Tämä taas aiheuttaa lisää
    koiravihaa varsinkin tiheämmin asutuilla
    alueilla. Mielestäni sekä ihmisillä että
    eläimillä on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen
    ulkoillessaan. Jokainen voi vaikuttaa yleisiin
    asenteisiin omalla käytöksellään näissäkin
    asioissa. Itse pidän kahta koiraani vapaana
    välillä, mieluiten kun muita ei ole lähimaastossa
    ja olen tiukka siitä, etteivät koirani mene
    sekaantumaan muiden ihmisten tai eläinten luokse.
    Mutta kaikki eivät ajattele samoin. Vastuuta
    hyvät ihmiset itsestänne sekä huollettavistanne!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


marsun omistaja kirjoitti:

Heipä hei. Tässä vähän erikoisempi juttu ja
uudenlainen näkökulma koirien irtipitämiseen..
Omistan marsun, jonka olen opettanut valjaisiin.
Otukseni tykkää ulkoilla puistoissa. Asumme
Helsingissä.
Minua todella pännii, kun vapaana juoksentelevia
koiria tulee hyvin usein vastaan. Koira huomaa
marsun, kiinnostuu siitä ja tulee täyttä laukkaa
päälle. Omistaja huutelee (tai sitten ei,
riippuen tapauksesta) jotain, että kyllä se on
ihan kiltti, ei se mitään tee.. Joku voi myös
huutaa paniikissaan "Varo koiraa!". Jos en saa
marsuani pelastettua syliin, tulee kyllä pahaa
jälkeä. Sitten koira alkaa haukkua ja hyppiä
minua vasten. Kun koiran omistaja ehtii luokseni,
hän sättii minua siitä, että olen marsuni kanssa
puistossa! "Pitääkö sinun tuoda tuommoinen tänne,
kun koiriahan täällä ulkoilutetaan ja tämä meidän
koira kun ei pidä marsuista...Oma on kyllä vikasi
kun tuot marsun ulos". Ikinä en ole tavannut
koiraa, joka kyseisessä tilanteessa olisi
omistajansa luo palannut tai edes totellut
omistajansa "ei"-käskyä.
Pitääkö minun lopettaa marsuni kanssa ulkoilu?
Marsuni turvallisuuden tähden olen sitä vakavasti
harkinnut. Minusta on todella surullista, että
jokainen ulkoilutuokio, joista marsuni
suunnattomasti nauttii, uhmaa sen henkeä. Eikö
meillä kaikilla ole oikeus olla puistossa? Eikö
marsullani ole oikeus olla siellä, ilman että
minun pitää vahtia jatkuvasti milloin joku piski
hyökkää kimppuun? Pitäkää perkele ne
tottelemattomat koirat kiinni!
Olen myös ihmetellyt, että ihmiset antavat
koiransa juosta vapaana "kun eihän se mitään tee
ja kyllä se tottelee...". Koiralla kuin koiralla
on metsästysvaistoa ja kun hassusti kuikuttava
(iloinen) ja hyväntuulinen marsu hypähtelee narun
päässä, koiralla katoaa kuulo ja näkö ja se alkaa
ahdistella marsuani. Olen törmännyt n. kymmeneen
tällaiseen tapaukseen ja aina on marsuni
pelastuminen ollut kiinni minun nopeasta
reaktiosta. Tuntuu todella pahalle lopettaa
ulkoilut sen vuoksi, että jotkut pitävät koiriaan
irti väärissä paikoissa.
Älkää luulko, että olen joku hirveä
koirienvihaaja. Päinvastoin, olen dogsitter ja
hoidan ja lenkitän säännöllisesti viittä koiraa.
Yhtäkään en pidä irti, vaikka kahden omistajat
ovat niin luvanneet.
Toivoisin teiltä, jotka
pidätte "kouluttamattomia" (koulutus ei ole
riittävä, jos koira karkaa marsuni päälle)
koirianne irti, että annatte minulle ja
marsulleni vapauden ulkoilla siinä missä tekin ja
pidätte koiranne poissa marsuni kimpusta.
Hihnalla tai sanallisesti halliten, yksi lysti
minulle.
Tiedän, miten paljon koirat nauttivat
vapaudestaan, mutta on todella epäreilua ja
ajattelematonta muita kohtaan pitää koiraa irti,
kun se ei tottele. Joten viekää koiranne kauas
metsään tai jonnekin, missä erittäin pienellä
todennäköisyydellä törmäätte muihin.
Kyseenalaista on, tyotteleeko yksikään koira 100%
varmasti omistajaansa tavatessaan hassunkurisen
marsun ulkona. Parempi katsoa kuin katua..
Olisi kiva saada kommentteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu