Vattu mikä palle politiikasta nousee

VATTU MIKÄ PALLE POLITIIKASTA NOUSEE

Foorumissa, josta uutisoin, "Uusi foorumi sivujani moittimassa", sanottiin minusta, "Vattu mikä palle". Ja eräs Otto (Mäkelän ja Eveliinan tappajan lisäksi jo kolmas Otto) oli mennyt Saunalahdellekin ruikuttamaan, että minun, pallen sivut pitäisi sulkea.
Kuinkahan minäkin erehdyin olemaan siinä käsityksessä, että Martti Ahtisaari on jotain muuta kuin Palle? Maailman suurimmaksi Palleksi olen sanonut tulevan Antikristuksen ja siis todennäköisesti Gorban. Gorbaa käsittelevällä sivullaan Osmo kirjoittaa Ahtisaaresta:
"Joku aika sitten tein pienen kokeen. Panin hakusanaksi Ahtisaaren ja Robert Mullerin, tunnetun kristinuskon vastustajan. Ja mitä luulette minun löytäneen: Jouduin sivulle, jossa lueteltiin YK:n puitteissa järjestetyn maailman uskonnollisten huippujohtajien kutsukokouksen loppuasiakirjan allekirjoittajat. Ahtisaari oli esiintynyt siellä uskonnollisena johtajana kristittyjen nimissä. Yäk!"

Keijo Korhostakin pidin muuna kuin Pallena, ehkä lapsuuden Kekkosihannointiani. Mitä nyt luimmekaan Keijo Korhosesta:
"Minkä väitteen Korhonen pamauttaakaan edellisen lisäksi : "Palestiinalaiset eivät ole unohtaneet, että he 55 vuotta sitten joutuivat luovuttamaan puolet kotimaastaan vieraalle kansalle." Ohoh! Ei ole ollut mitään historiallista palestiinalaisten kotimaata koskaan. ..."
Olisiko Keijo Korhosen palleus pitänyt tajuta jo siitä, että hän on Suomen suurpallen suosikkeja: http://www.tuomioja.org/keijo.htm?

Olemme valinneet suosikiksemme Kristuksen ja olemme maailmassa ainoita, joiden ei tarvitse valintaansa hävetä. Osmo puhuu sivuillaan siitä, että veli antaa pian veljensä alttiiksi. Saattaa olla sellaisia nimikristittyjä, jotka eivät haluakaan yrittää päästä mukaan ylösottoon. Erityisen ärsyttävää heille on, kun ylösoton ajankohta ja sitä edeltävät tapahtumat ovat näin pikkutarkasti tiedossa. Jotkut ehkä yrittävät estää, ettei kukaan olisi valmiina ylösottoon ja tehdä minustakin vaikka tappajan omalla käytöksellään.
Jo silloin, 1986, kun kutsun tehtävääni sain, oli selvää, että autan vihon viimeistäkin suomalaista pallea pääsemään Karitsan häihin juuri tätä ennaltatietämistäni hyväkseen käyttäen. Mutta jos sieniä maahan jääkin niin syödään sentään mansikat.
Vattu mikä palle -mollauksesta sitä mainitsematta olin jo kerran antanut takaisin sanoin:
"Aina 6000 alkaa, 3,5 kestää ja 666 päättyy. Hah, hah, mikä narri, viskoi Harri." Alkoiko 3,5 6000 on 1. 10. 2000? Tuleeko maailman suurin Palle maaliskuussa 2004? Jos tulisi niin olisin maailman AINOA IHAN(A) PELLE. Harri Veijonen

Älkääkä kirjoittako pallea nimellänne kaikki kun voidaan julkaista sivuillani netissä.
http://go.to/veojonen
062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Veijonen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu