Olen aina kadehtinut ihmisiä, jotka ovat kykeneviä näkemään oman olotilansa ikäänkuin ulkopuolisin silmin ja samantien tekemään koko elämänkattavia muutoksia. Vielä enemmän olen kadehtinut ihmisiä, jotka tekevät saman asian päinvastoin.
Onneksi olen jo "näin vanha", etten opikkaan tuota jälkimmäistä.
Eli
Arvokysymys
kasvamisessa vain on
kuolemassakin
Onneksi olen jo "näin vanha", etten opikkaan tuota jälkimmäistä.
Eli
Arvokysymys
kasvamisessa vain on
kuolemassakin
Vastaukset 12
Vanhimmat
...koska Tärkeissä asioissa se on kaiken ydin. Että selviytyisi.
Olen miettinyt tätä samaa asiaa.(Oikeasti, että selviäisin.....hengissä)
Joskus, pakon edessä, on pakko mennä "itsensä ulkopuolelle" saadakseen jonkinlaista järjentynkää kaikkeen siihen, mitä on tapahtunut.
Voisin kertoa tarkemmin, jos voisin.
Olen itseni ulkopuolella. Hyvä. Se toimii.
hyödytkö ilman
muita siitä että voit
itserakastaa
Muotoilisin, et kasvamista vain ennen kuolemista.
Sinä päätät, luotatko ja kehen,
Portiila viimoin saat avaimesi,
Saitko huonot vai hyvät - onhan arpesi syvät.
Luota, silmäsi kiinni laita
enää meitä ei elämä paina.
Minulla on ystäviä, jotka eroavat ja jatkavat "tuosta vaan". He ovat kai tunteneet itsensä rakastetuiksi ja turvallisiksi lapsuudessaan.
joten
heittäytyminen
tikittää sydän vielä
annetaan mennä
Mielikuvitusta se vaan vaatii.
Ei ole olemassa mitään yhtä ulkopuolista olotilaa. Vaan koska kaikki me ihmiset olemme erilaisia ja meihin vaikuttaa kaikki kokemamme, niin sen vuoksi sinun tilanteesi näkee jokainen ulkopuolinen ihan omasta näkökulmastaan.
Kenen näkökulmasta olit ajatellut katsoa omaa olotilaasi? Jos tunnet tyypin osaat kuvitella mitä hän on mieltä ja siinä se. Subjektiivisen olotilasi näet silloin objektiivisesti, mutta kenen subjektiivinen näkemys se silloin on. Ja miksi tekisit muutoksia toisen ihmisen subjektiivisista näkemyksistä. Tee mieluimmin oma valinta.
vastauksia, mutten keskustelua.
Itse olen sitä mieltä, että ihminen on "nyt"- hetkessä jatkuvassa valintatilanteessa ja riippuen
hänen aktiivisuudestaan hän tekee itselleen mahdolliseksi tuon "nopeuden" tai sitten ei.
Tunnepohjahan meillä on lapsuudesta tullut ja
ikäänkuin "riipumme" siinä vailla vapautta.
Miksi kadehdin ihmisiä, jotka "imeytyvät" lohtuun ja turvallisuuteen? Ehkä siksi, koska tunnetasolla he vaikuttavat harmoonisilta.
Vain sinä tiedät vastauksen.
Miksi pitäisi näyttää harmooniselta? Millainen on tunnetasolla harmooninen? Tylsä?
yksimielisiä niin se ei ole kovinkaan rakentavaa keskustelua. Silti olen sitä mieltä, että olemme "samuudessamme" erimielisiä ja viimekädessä täsmälleen samaa mieltä.
Tarkoitan tuolla elämän ihan triviaaleja asioita.
Tosi harva mies/nais pariskunta pystyy pystyy ymmärtämään näitä asioita, joita täällä käsitellään
edes "vähääkään" ulkopuolisin silmin.
Olen hävitys
hävitän itseäni
lumikin sulaa
Lohdun hakeminen on tyhmää. Kummallisesti niitä lohduttajia/lohtua löytyy sellaista hakevalle. Tai sitten syödään tai juodaan tai naidaan tai... kuka mitäkin. Enkä edes väitä, etten olisi elämässäni koskaan sortunut sellaiseen...
Aloituksesi on nopea itsensä löytäminen.
Rakastuminen. Tosi nopeeta.
Miksi selitellä? Miten ihmeessä tällaisesta voi keskustella? Kyselet kuin tietäisit vastauksetkin jo valmiiksi ja me tyhmät emme ymmärrä mitään :)
Sulattele vaan loputkin lumet pois. Päästään näistä lumitöistä.
ja anteeksi.
On oikeastaan todella vaikeaa kirjoittaa niin, ettei
"ylentäisi" tai "alentaisi" itseään.
Ja se on oikeastaan kaiken kirjoittamisen juju, kiitos.
Ei ole mitään anteeksipyydeltävää. Minusta sait paljon hyviä vastauksia eri kanteilta aloitukseesi.