Venäjän varaulkoministeri Vladimir Titov kertoo, että presidentti Tarja Halosella oli suuri vaikutus Venäjän pääministeri Vladimir Putinin päätökseen lykätä puun vientitullien korotusta. Titov kertoi asiasta Moskovassa vierailevalle sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilaiselle. Titov oli ottanut asian esille oma-aloitteisesti.
Putin ei viitsinyt pahoittaa Vanhasen mieltä kertomalla asiasta totuutta, vaan perusteli Vanhaselle yllätyksenä tullutta päätöstään maailman taloustilanteella ja sillä, ettei Venäjä halua aiheuttaa hankaluuksia Suomelle.
Kun presidentti Haloselta kysyttiin, että uskooko hän Titovin puhuvan totta, vastasi Halonen, että "saatanpa hyvinkin uskoa".
On se hyvä, että meillä on vielä presidentti varavoimana, kun pääministei on tossukka, josta ei ole mihinkään.
Putin ei viitsinyt pahoittaa Vanhasen mieltä kertomalla asiasta totuutta, vaan perusteli Vanhaselle yllätyksenä tullutta päätöstään maailman taloustilanteella ja sillä, ettei Venäjä halua aiheuttaa hankaluuksia Suomelle.
Kun presidentti Haloselta kysyttiin, että uskooko hän Titovin puhuvan totta, vastasi Halonen, että "saatanpa hyvinkin uskoa".
On se hyvä, että meillä on vielä presidentti varavoimana, kun pääministei on tossukka, josta ei ole mihinkään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Helsingin Sanomat tänään sivu A5, Susanna Niinivaara ja Arto Astikainen, reportterit Moskovassa.
presidenttiyden kauden loppuun asti.
Itse asiassa Urho Kekkonen aloitti Venäjän kanssa sellaisen kanssakäymisen, jossa kaikki pikkuasiatkin piti sopia valtionpäämiesten ja vain valtionpäämiesten tasolla.
Kyn NL:on kauppa alkoi vilkastus siitä syystä, että NL halusi tehdä Suomesta kansainvälisen esimerkin rauhanomaiselle yhteistoiminnalle kommunismin ja kapitalismin kesken, niin kaikki kauppapäätökset NL:ossa alistettiin NKP:n ylimmälle johdolle.
Kun tuo huomattiin Suomessa, niin Kekkonen otti aloite- ja neuvottelujohdon käsiinsä myös idänkaupassa. Asiat sovittiin ylimpien valtiojohtajien kesken ja kauppojen yksityiskohtien hierominen jätettiin kauppavaltuuskunnille.
On oikeastaan hyvä, jos Halonen olii onnistunut täsä suhteessa saamaan sellaisen yhtyden Medvejeviin ja Putiniin, millainen Kekkosella oli Kremlin valtiaisiin.
Venäjähän ei juurikaan eroa NL:osta siinä, että päätökset tehdään siellä edelleen keskitetysti vltakunnan huipulla. Näin ollen se, että Suomesta lähetetään neuvotteluihin "vain" pääministeri ti mikä naurettavina, ulkomaankauppaministeri, ei todellakaan johda mitään, ellei presidentin asema-auktoriteetti ole neuvotteluissa läsnä.
Se näyttää edelleen olevan slaaveille kasvojen säilyttämiseen liittyvä kysymys, että neuvottelut käydään aina valtiohierarkisesti mhdollisimman arvovaltaisella tasolla.
puupallit.
Eikun punikkia pihalle solkenaan...
Paperiteollisuus sopeutuu realiteetteihin.
Onneksi meillä on pätevä Johtaja valtiolaivan ruorissa. Hallitus vilisee näitä seliseli-teinejä, joilta nyt ei voi paljoa odottaa.
todella vertaansa vailla.
Paskantaa, paskantaa kepusikala aina vaan.
vittuilua ei edes tänne kannata laittaa. Kukaan ei murhetu siitä.
Tosi avutonta.