Parkanon

Huomenna lauantaina on pikkujouluja Käenkoskella.Toivottavasti taksikuskit on huomioinut tämän,ettei tarvi kävellä(tai kontata)sieltä pois.
103376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hyvin joudatte käveleen ,ei tartte siivotä oksennuksiakaan kun konttaatte ja polvet vain paskas

Äänestä

Ihmetteln kuinka palveluammatissa oleva taxi ydittäjä voin noin sanoa asiakkailleen.Oletteko sitten jo ienanneet liikaa rahaa,jos ei työ maita?Haloo pikkasen fiksumpaa käytöstä teiltäkin taxiydittäjät.

Äänestä
  • se on suhteellinen käsite. Taitaa pikemminkin olla päinvastoin, mikäli kyseiseen ammattiin haluaa, eli töykea, röyhkeä, epäystävällinen ja ilkeä. On toki poikkeuksia, monesti nämä ovat kyllä renkikuskeja.

    Äänestä

Joka puolelta kuulee, että ikinä ei saa taksia Parkanosta, puhelimeen ei vastata. Onko näin? Itse en juuri turvaudu heihin, mutta paljon aiheesta puhutaan.

Äänestä
  • ihan lääkärikäyntiä varten arkipäivänä. Soitin lisäksi jo pari päivää aiemmin enkä millään meinannut saada taksia kyyttimään. Jos olisin samana aamuna soittanut, olisin joutunut perumaan varmaan koko lääkärin. =/
    Mitkä pikkujoulut muuten siellä tänään on. Onko monenkin firman?

    Äänestä

  • Taksien saatavuudessa saattaa olla ongelmia jos ei ole suhteita. Eräänkin kerran soittelin iltasella taksia kyytimään. Kaikki autot olivat ajossa, mutta lupasi tulla heti kun saa kyydin hoidettua n. 10min. Tunnin päästä soittelin uudestaan ja sanoi olevansa toisessa ajosssa. Että silleen...

    Kaupungissa tuntuu vallitsevan jonkinlainen "Parkano-syndrooma" joka tässä tapauksessa voisi olla tämä paljon puhuttu oman ja kaverin etujen ajaminen. Tämä tuntuu toteutuvan kunnan päättäjissä, taksikuskeissa ja jopa ravintolan tiskin takana.

    Millähän tämä sisäänpäin lämpeneminen saataisiin paikkakunnalta kitkettyä?

    Äänestä

  • puhutaan kirjoitti:

    Taksien saatavuudessa saattaa olla ongelmia jos ei ole suhteita. Eräänkin kerran soittelin iltasella taksia kyytimään. Kaikki autot olivat ajossa, mutta lupasi tulla heti kun saa kyydin hoidettua n. 10min. Tunnin päästä soittelin uudestaan ja sanoi olevansa toisessa ajosssa. Että silleen...

    on monesti ollut yllättävän vaikeaa, vaikka on useita päiviä ennen tarvetta yrittänyt saada kyytiä esim keskussairaalassa käyntiä varten. Nämä kyydit ovat sitäpaitsi paljon kannattavampia kuin jotkin pikkuajot kylällä. Silti taksin saaminen on todella hankalaa. Ilmeisesti näillä "taksiyrittäjillä" on rahaa yllinkyllin muutenkin ja taksipito on harrastus, jolla heitetään jokin pieni keikka, ettei vallan jämiinny paikoilleen! Taksiluvat pitäisi täysin vapauttaa ja antaa kilpailun hoitaa tilanne kuntoon, ei tälläistä systeemiä ole kuin Suomessa, jossa luvat siirtyvät "isältä pojalle". Vapaa kilpailu ja turhat taksitolppa nuokkujat lähtee äkkiä muihin hommiin!

    Äänestä

  • puhutaan kirjoitti:

    Taksien saatavuudessa saattaa olla ongelmia jos ei ole suhteita. Eräänkin kerran soittelin iltasella taksia kyytimään. Kaikki autot olivat ajossa, mutta lupasi tulla heti kun saa kyydin hoidettua n. 10min. Tunnin päästä soittelin uudestaan ja sanoi olevansa toisessa ajosssa. Että silleen...

    Kaupungissa tuntuu vallitsevan jonkinlainen "Parkano-syndrooma" joka tässä tapauksessa voisi olla tämä paljon puhuttu oman ja kaverin etujen ajaminen. Tämä tuntuu toteutuvan kunnan päättäjissä, taksikuskeissa ja jopa ravintolan tiskin takana.

    Millähän tämä sisäänpäin lämpeneminen saataisiin paikkakunnalta kitkettyä?

    Tähän taksien saatavuus ongelmaan on helppo tapa saada ratkaisu nimittäin jos lisättäisiin takseja.Muutama näkäinen nuori suhari yrittämään niin jo alkaa vanhojen pulskanlaiskojen taksimafialaistenkin piirissä ajaminen kiinnostaan muutenkin kuin kelan helpoille keikoille Tampereelle.Pimeet taksit on muuten lisääntyneet Parkanossa.Tähän se taksien vähyys johtaa valitettavasti.Miksi ei muuten esim Ikaalisten taksit voi tulla ajamaan kyytejä Käenkoskelta ruuhka-aikoina?

    Äänestä

  • ___///___ kirjoitti:

    ihan lääkärikäyntiä varten arkipäivänä. Soitin lisäksi jo pari päivää aiemmin enkä millään meinannut saada taksia kyyttimään. Jos olisin samana aamuna soittanut, olisin joutunut perumaan varmaan koko lääkärin. =/
    Mitkä pikkujoulut muuten siellä tänään on. Onko monenkin firman?

    eilen oli käenkoskella ainaki upm kymmenen, kankarin kalusteen ja moventasin pikkujoulut. oli muitakin

    Äänestä

  • LÄHIKUNNISTA? kirjoitti:

    Tähän taksien saatavuus ongelmaan on helppo tapa saada ratkaisu nimittäin jos lisättäisiin takseja.Muutama näkäinen nuori suhari yrittämään niin jo alkaa vanhojen pulskanlaiskojen taksimafialaistenkin piirissä ajaminen kiinnostaan muutenkin kuin kelan helpoille keikoille Tampereelle.Pimeet taksit on muuten lisääntyneet Parkanossa.Tähän se taksien vähyys johtaa valitettavasti.Miksi ei muuten esim Ikaalisten taksit voi tulla ajamaan kyytejä Käenkoskelta ruuhka-aikoina?

    Kiitos vinkistä. Tilasimme taksin porukalla pikkujoulukyyttiin lähikunnasta. Homma toimi moitteettomasti ja hintakin oli kohdallaan.
    Olikin mukavaa todeta, yrittäjän ja asiakkaiden välinen homma toimi ja toimii varmasti jatkossakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

taksikuskit.. kirjoitti:

Huomenna lauantaina on pikkujouluja Käenkoskella.Toivottavasti taksikuskit on huomioinut tämän,ettei tarvi kävellä(tai kontata)sieltä pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu