Sain toukokuun lopulla keskenmenon ja miehelle se oli kova pettymys. Viikko siitä lähdimme veljeni ja esikoisemme kanssa kolmistaan mökille 600km päähän viikoksi. Mies oli huolissaan jos ajomatkalla sattuu jotain ja hän menettää loputkin perheestään.
Mieheni kävi normaalisti töissä tämän ajan, kunnes hän sai yhtenä päivänä töissä niin pahan kohtauksen, että (hän ajaa töikseen autoa) hän meni huoltoasemalle pyytämään, että soittakaa ambulanssi. Luuli saaneensa sydänkohtauksen. Lääkärissä otettiin kaikki sydänkäyrät ym., mutta missään ei näkynyt mitään ja kohtauksin oli jo mennyt ohi. Loppuviikolla mies ei voinut mennä töihin huimauksen ja muiden oireiden takia. Häntä myös ahdisti kotona rinnasta.
Kun palasin mökiltä kaikki meni töissä sen jälkeen enimmäkseen ok, mutta kaupassa häntä alkoi yhtäkkiä usein huimaamaan ja tuntui, että taju lähtee.
Hesarissa oli näihin aikoihin sopivasti juttua paniikkihäiriöstä ja todettiin, että mieheni on sairastunut siihen. Nyt hänellä on lääkityksenä Sepram 20mg päivässä ja oireet pysyneet hallinnassa, mutta välillä hän kuulemma tuntee, että kohtaus meinaa tulla, muttei tulekaan.
Mietinkin, että onko nämä kesäiset tapahtumat voineet laukaista paniikkihäiriön? Paraneeko se ikinä kokonaan vai kulkeeko mukana koko loppuelämän?
Mieheni kävi normaalisti töissä tämän ajan, kunnes hän sai yhtenä päivänä töissä niin pahan kohtauksen, että (hän ajaa töikseen autoa) hän meni huoltoasemalle pyytämään, että soittakaa ambulanssi. Luuli saaneensa sydänkohtauksen. Lääkärissä otettiin kaikki sydänkäyrät ym., mutta missään ei näkynyt mitään ja kohtauksin oli jo mennyt ohi. Loppuviikolla mies ei voinut mennä töihin huimauksen ja muiden oireiden takia. Häntä myös ahdisti kotona rinnasta.
Kun palasin mökiltä kaikki meni töissä sen jälkeen enimmäkseen ok, mutta kaupassa häntä alkoi yhtäkkiä usein huimaamaan ja tuntui, että taju lähtee.
Hesarissa oli näihin aikoihin sopivasti juttua paniikkihäiriöstä ja todettiin, että mieheni on sairastunut siihen. Nyt hänellä on lääkityksenä Sepram 20mg päivässä ja oireet pysyneet hallinnassa, mutta välillä hän kuulemma tuntee, että kohtaus meinaa tulla, muttei tulekaan.
Mietinkin, että onko nämä kesäiset tapahtumat voineet laukaista paniikkihäiriön? Paraneeko se ikinä kokonaan vai kulkeeko mukana koko loppuelämän?
Vastaukset 5
Vanhimmat
En osaa sanoa että mistä se tulee mutta itellä ollut paniikkihäiriö n.5v. Pari vuotta oli melko hyvin kurissa mutta nyt taas oireita alkanut tulla.. että eiköhän tämä loppu elämän kulje mukana.. :(
että on liikaa stressiä, eikä osaa enää rentoutua ja nauttia elämästä riittävästi verrattain stressin määrään. Se liittyy masennukseen, huonoon itsetuntoon, epävarmuuteen elämästä, negatiivisista ajatuskierteistä yms.
Paniikkihäiriö on merkki siitä että elämä ei ole ihan sitä mikä olisi parasta itselle. On ehkä alkanut liikaa toimia niin kuin luulee muiden haluavan. Itsekunnioitus ja arvostus on vähentynyt. Kohtauksessa voi tuntea irtautuvansa itsestään tai ettei ole muuta kuin ilmaa, ettei voi vaikuttaa mihinkään eikä ole minkään arvoinen.
Paniikki synytyy sisäisestä äänestä joka soimaa ja vaatii parempaa suoriutumista ilman levon tai helpotuksen sijaa. Soimaavan äänen lopettaa panikkihäiriökohtaus, joka fyysisesti pistää hanttiin sisäistä ääntä vastaan. Kun ihminen saa kohtauksen ja viedään esim. ambulanssilla pois, hän saa tavallaan luvan lopettaa "suorittamisen" siltä erää, mutta toisaalta mieli toteaa " ettei taaskaan pärjännyt tehtävässään ja on niin huono olo". Tästä johtuen kohtaukset usein uusivat negatiivisen ajatuskierteen jatkuessa.
Joillakin ihmisillä on suurempi tod. näköisyys saada paniikkihäiriökohtauksia johtuen aivojen rakenteesta/ toiminnasta ja välittäjäaineiden erittymisestä. Elämänkokemukset ja kasvatus ovat voneet vaikuttaa tapaan jolla ihminen suhtautuu itseensä ja elämään/ vastoinkäymisiin yleensä. Tämä liittynee myös siihen miten aivot ovat tottuneet toimimaan ja välittäjäaineet erittymään. Masennus- ja rauhoittavat lääkkeet usein auttavat rentoutumis- ja elämänhallinnan harjoittelun ohessa.
Voimia teille!
Saanko kysyä mistä tiedät tämän kaiken?
Voisiko tästä siis päätellä sen, että meidän perheen elämän pitäisi muuttua tai paremminkin ehkä parisuhteemme, että hän voisi paremmin ja ehkä parantuisi?
Jos miehestäni aina tuntuu, että minä vaadin liikaa eikä mikään kelpaa tai ole hyvä niin sekö on johtanut tähän?
googleen ja hakusanaksi paniikkihäiriö. ei tarvi sen enempää lääketieteellistä koulutusta. oireista ei voi erehtyä. paitsi jos se ei olekaan paniikkihäiriötä.
Itselläni alkoi vähän samalla tavalla. Oli muutama-4 vuotta sitten jonkunkaltaista masennusta (lievää, ei vaikuttanut mitenkään arkielämään, mitäs nyt yksittäiset "masennuskohtaukset", joita en myöskään ottanut vakavasti. ) Pääsin siitä ihan itse yli, ja olin vuoden sen jälkeen oireeton, ja meni elämässä kaikki jopa loistavasti.
Kunnes eräänä yönä (mulla todettu rytmihäiriö), sain niin tajuttoman hyperventilaatiokohtauksen, että tuntui "sydäreiltä", ei saanut henkeä, ja silloinen poikaystävä soitti tietysti ambulanssin. Eiku paperipussi naamaan, hapetus ja sairaalaan, enkä ihan ensimmäsienä uskonut, että kyse olisi paniikkikohtauksesta, kun taustalla sydänsairautta.
Sitten sitä alkoi tulla toistuvasti, enkä suostunut ottamaan lääkkeitä käyttöön. (Lääkäri oli heti ensimmäiseksi laittamassa kamalan annoksen bentsoja päälle.) Ja ne vaan paheni, otettiin uudet filmit, ultrat ym (kannattaa teidänkin poissulkea kaikki mahdollinen, jotta sitten saa sen oikeanlaisen hoidon. Kohtaukset nimittäin muistuttaa sydänkohtausta. ) olo muuttui kuitenkin sen verran sietämättömäksi, että jouduin sitten "koekaniks" erilaisille bentsoille ja psyykelääkkeille kun epäpätevä lääkäri antoi aluksi väärän diagnoosin. Kannattaa käyttää, jos bentsolinjalle menee, ainoastaan opamoxia/muuta oksatsepaamia, sillä jos jostain temestasta ym aloittaa, niin todella vaikeata päästä eroon/käyttäytyminen ym muuttuu radikaalisti.
Itselläni on p-häiriön takana depersonalisaatiohäiriö, joten sekin johtanee kohtauksiin, suosittelen ottamaan selvää, että mistä mahdollisesti oireet alkaneet.
Kyllä siitä pääsee eroon, kunhan aluksi tiedostaa/hyväksyy asian, helvetin pitkä prosessi sekin. Sitten pysyy siinä oikeassa lääkemäärässä (tunnen ihmisiä, joille kehittynyt toleranssi, elikkä pakko saada yhä enemmän lääkettä.), joitain auttaa pelkkä psykologilla käynti, psykoterapia ym kannattaa myös, jos on pahaksi mennyt. Ja sitten tiedostaa hyperventilaation syyt ym (ettei oikeasti harv. tapauksessa tule sitä "sydäriä"). Palleahengitys auttaa!!!
Niin, ja se piti vielä sanoa, että vanhatkin asiat, joista joko on päässy yli tai ei, voi laukaista häiriön, kuin myös jos suvussa on psyykkisiä ongelmia/jopa sydänsairautta. Ja pari vuotta vanha masennus omalla kohdallani/traumat/stressi.
Ja sitten se henkinen tuki on se tärkein! Zemppiä teille ! (Y)