teen tässä lähtöä pikkujouluihin ja tuli mieleen nykyisestä finanssikriisistä, että kakkua ei voi sekä syödä että säästää. mutta miten palstalaiset; oletteko alkaneet nyt säästää pahan päivän varalle vai luotatteko kuluttamisen liikkeelläpitävään voimaan?
että tuoko joulupukki lahjoja tänä vuonna vai pidetäänkö nyt sellainen vanhan ajan joulu kauralyhteineen ja joulumielineen ja jätetään sressi ja kiire vähemmälle?
hyvää joulunodotusta palstalaisille ja wäinällekin!
että tuoko joulupukki lahjoja tänä vuonna vai pidetäänkö nyt sellainen vanhan ajan joulu kauralyhteineen ja joulumielineen ja jätetään sressi ja kiire vähemmälle?
hyvää joulunodotusta palstalaisille ja wäinällekin!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ostiskellaan. Opiskelijoille mitä eivät saa
osa-aika töillään ja opintotuella hankittua.
Mutta kuten sanottu TARVEkalua.
Minä olen aina säästänyt. En omista edes taulu-
televisiota kun 18 vuotta vanha näkyy vielä hyvin.
Yli tarpeensa ei pidä kuluttaa ikinä.
Voi laittaa nekin centit tienaamaan.
Kyllä se riittää kun Jouluna on soossit ja muussit
sekä sikapossua.
Kyytipojaksi punkkua ja sen kyytipojaksi
XO leimalla varustettua konjamiinia.
Rouvalle täytyy ostaa jotain pientä kultasepältä,
koska on pessyt toveri Urpon kledjut taas
koko vuoden ja silittänyt paidat.
Sininen timantti jossain muodossa.
Se ei kuitenkaan ole turhake koska rouva tekee
perheen eteen käytännön työtä.
Ja kun joka Joulu ostaa timangin niin onhan
sitten mitä viedä kaniin!
Saahan sitä olla. Minä muuten ostin tässä
viikonloppuna juuri LG:n taulutelevision.
599€ maksoi. Sain sen jälkeen kyytiä kotosalla.
Säästäminen kannattaa aina, vaikka
tilanne olisi kuinka hyvä tahansa-
Miksi en olisi tarkan euron mies?
Tiedätkö mitä LG tarkoittaa?
ELGEEOSTAKO!
No, kyllä siitä varmaan Moskovan teeveetä
katselee ja muitakin kanavia.
Vakavasti puhuen ei tavallisella työmiehellä ole
muuta konstia vaurastua kuin pitkäjäneinen
säästäminen ja sijoittaminen.
Ja se aikajänne on PITKÄ!
Tosin kaikkeen tottuu. Ja kun osinkoja sekä
myyntivoittoja pystyy kotiuttamaan pankkitilille
voi tehdä joskus irtiotonkin.
Yhteiseksi hyväksi.
Perheessä.
Kun on osannut aikoinaan valita alansa oikein,
töitäkin piisaa. Normaali joulu on tulossa,
kuusi punaisine joulutähtineen....
Hauskaa iltaa!
kun on hommansa osannut joskus valita oikein niin antaa mennä vaan.
hyvää joulua!
Minullekin kävi joskus niin että turhanpäiväisenä turjakkena mittasin elämääni rahalla. Pidän sinusta helpposelkoisuutesi takia.Miten helppoa meille olisi,jos mittaisimme itseämme toisien käteen jäävän rahan mitalla. Junaonnettomuudet voitaisiin estää niin,että junat pysyisivät paikallaan mutta asemat liikkuisivat.Se on yhtä mahdollista järjestää kuin oikeistososialidemokratia.
Ei ole olemassa mitään finanssikriisiä,sanoo työeläkeläinen.Ei olekaan,se on rajumpi. Meillä on kapitalismille ominainen uusjako. Jätkien kämpät myydään vitosella. Pörssissä voi sulaa sata miljoonaa taikka kymmenkertaisesti.Rahanvastiket-
ta on liikkeellä 125 - kertaisesti työhön nähden.
Nettisivuilla pitäisi kieltää rumien sanojen sanominen,tämän ajan rumin sana on johdannainen.
minulla on likka työhönopastettavaksi lykätty ja tytölle näytän hommien menon. ollaan yhdessä käyty ruotsissa ja ollaan yhdessä ryypätty helsingissä. mulla on opastettava ja olen yrittänyt häntä opastaa.
tänään sitten kun istuttiin iltaa ja tytöllä oli aviomies mukanaan niin tietysti se meni niin että mies suuttuu kun akkansa on vaan äijäseurassa. minua lyötiin naamaan. en nyt viitsi sanoa imperiumin vastaiskusta muuta kun, että kun töihin menen niin olen varmaan työhönopastettavan likan mielestä hirviö. minua kun ei lyödä ilman että suutun. maailma on paska paikka ja joku aina makaa siellä pöydän alla.
olet wäinä minua haukkunut jo vuosikausia narsistiksi ja ties miksi mulkuksi. mutta en minä oikeasti sellainen ole. katsos joskus tätä palstaa ja katso kommunisteja; ne ne on erikoisihmisiä, nene on maailman etävämpiä ja ne tietää kaiken kaikesta. ne on kommunisteja.
Sitähän elämä on,pikkujouluja Urpollekin,ja nyt kirjoittaa natural vaikka en kehannut rekisteröityä.
Ei jaksa pikkujouluista innostua.
Mutta vapaassa maassa saa toki käydä pikkujoulu
risteilyllä.
Ja toivotuksethan ovat positiivinen asia.
Pikkujoulua myös toveri Badenille.
Ja Ison Joulun odotusta.