koko kansan nähden?
Sain puolue-eliitiltä soiton. Huolestuneet Soinin tukijat kyselevät uusia ohjeita ja ideoita.Despoottisen diktaattorin kuuluisi selvitä hankalista kysymyksistä kunniakkaasti ja tulevasta TV-esiintymisestä "kuivin jaloin".
Johtajan kiiltokuvaperse ei saa mediaryöpytyksessä kuraantua.
Vastasin eliitin tiedustelijalle, ettei Soini saa syväpuukotetuilta mitään neuvoja edes repullisella riihikuivaa rahaa.
Soini teki tietoisen valinnan valitessaan linjakseen PeruSSisulaisuuden.
Kouluttamaton ja "nettimediaa" osaamaton vanhakaarti sai väistyä uuseliittiin lukeutuvien maisteris ja tohtorismiesten edestä SMP:n viitoittamaa "Mene suoraan unholaan kiertämättä vaalikenttiien kautta" -tietä.
Julkisuuten on ljuottotoimittajien kautta tarkoitus syöttää aivan toisenlaista sanomaa:
"PeruSSisuvihapolitiikasta kertoilevat lööppilehdet ovat kuulemma vain rökälemäisestä vaalivoitosta kateellisina kirjoittavien valtapuolueiden asiatonta mustamaalausta".
"PeruSSisut eivät ole missään kriisissä.Kohu on vain yhdenkäden sormin laskettavien vasemmistolais-viherfemakkojenhörhöjen varassa". Näin soittajan mukaan on vastattava puolueen virallisten kannanottojen mukaan?
Miksi siis Soinin sylttytehdas suoltaa kräcker-keksitotuuksia?
Totuutta kaulitaan jä käännetään, kunnes syntyy sopivan lehtevä paskat piiloitteleva kokonaisuus?
Armottomuuden vallitessa ja inhimillisyyden politiikastaan poistanut Soini elättelee toivoa saavansa ex-pelastajiltaan apuja "vanhojen aikojen" vuoksi.
Vastaamme:
Eroa,Soini.
Muutoin revimme puolueen kahtia.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vainoharhaisuutesi ei muita kiinnosta.
Oot sie niitä Halla-aholaisii vai Sisulaisii???