Minulla on kymmenen kuukauden ikäinen kummilapsi. Olen jo pitemmän aikaa harkinnut eroa kirkosta, koska omia lapsiani en halua kastettavan. Mutta voinko erota kummilapseni takia..?
Kummipoikani ei ole minulle taakka, vaan päinvastoin, olen iloinen, että saan olla osallisena hänen elämässään.
Siis miten käy kummiuden, jos päätän erota kirkosta? Vastatkaa ihanat ihmiset...
Kummipoikani ei ole minulle taakka, vaan päinvastoin, olen iloinen, että saan olla osallisena hänen elämässään.
Siis miten käy kummiuden, jos päätän erota kirkosta? Vastatkaa ihanat ihmiset...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei vaan!
Kukaan ei vie sinun kummikirjaasi pois, vaikka kirkosta eroatkin. Itselläni on reilun kahden vuoden ikäinen kummityttö. Kuuluin kirkkoon, kun hänet kastettiin. Hiljattain kuitenkin erosin kirkosta, koska omia lapsiani ei tulla kastamaan kirkossa/kirkkoon. Tämä johtuu osittain siitä, että mieheni ei kuulu ev.luterilaiseen kirkkoon vaan toiseen uskontoon. Meidän lapsemme saavat nimensä, mutta heitä ei kasteta. Kun he itse ovat tarpeeksi vanhoja päättämään omasta uskostaan, saavat he tehdä sen omien mieltymystensa mukaan.
Ensinnäkin, sinun ei ole mikään pakko kastaa lapsiasi, vaikka kuuluisitkin kirkkoon.
Toiseksi, kummius ei lopu siihen, että sinä tai kummilapsesi tai molemmat eroatte kirkosta. Voitte tietysti sopia kummiudesta luopumisesta ainakin silloin, jos kummilapsi eroaa kirkosta.
Mielestäni kummina jatkamisesta tulee keskustella myös lapsen vanhempien kanssa, jotka sinut ovat kummiksi valinneet. Yksi kummin tärkeimmistä tehtävistä (ainakin kirkon mukaan) on olla kristillinen opettaja lapselle tms. jotkut vanhemmat varmasti haluavat lapsilleen uskonnollisen kummin, ja kirkosta eronnut ei sellainen ole. Toisaalta, kovin moni ei taida nykyään kastaa lastaan itse uskonnon ja kirkkoon kuulumisen takia...
Kyllä: kummin tehtävä on tukea lapsen vanhempia uskonnollisessa kasvatuksessa ja kasvatuksessa ylipäätään. Kummi olisi siis tukihenkilö. No, käytännössä kummin tehtävänä on ostaa lapsella lahjoja.
Joillakin on sellainen hyvä suhde kummilapseen tai oikeastaan lapsen vanhempiin, että kummi viettää aikaa lapsen kanssa. Aina tämä ei onnistu.
Kastaminen on tapa, tottumus, jonka sisältöä tapakristitty ei pysähdy sen kummemmin pohtimaan. Samoin kummius. On hienoa olla kummi ja sen tehtävän sisältöä ei sen kummemmin pysähdytä miettimään...Lapselle itselleen kummi on kuitenkin hyvinkin tärkeä henkilö, sen huomaa viimeistään sitten kun kirkkoon kuuluva lapsi käy rippikoulun ja miettii, kenet kutsuu konfirmointijuhlaan siunaamaan..
Myös kirkosta eronnut voi olla ns. uskovainen, jos hän kuuluu johonkin toiseen uskonryhmään tai seuraan. Mutta yleensä ainakin näissä keskusteluissa kirkosta eronneet eivät ole sellaisia.
Mutta kirkkoon kuuluvan ei tarvitse kastaa lastaan, vaikka kuuluisikin kirkkoon niin lapselle voi nimen antaa siviilirekisteriin.
Me olemme uskova perhe, ja meille oli tavattoman tärkeää että lapsi on kastettu. Kuulumme ev.lut.kirkkoon. Kummit ovat.. no, eivät mitenkään uskonnollisia. Olisimme mielellämme valinneet hyvinkin uskovat kummit, mutta kun sellaisia niin hyviä ystäviä ei kuulu tuttavapiiriimme. Toivomme, että uskovia ystäviä löytyisi, kun ensi vuonna menemme mukaan seurakunnan toimintaan aktiivisemmin. Nyt meidän tuttavapiiriimme kuuluu ns. tavallisia ja ei-uskovia ihmisiä = heidän kanssaan ei keskustella Raamatusta eivätkä he käy kirkossa jumalanpalvelusta kuulemassa.
itse sain kunnian toimia sylikummina ihanalle serkkutytölleni kun olin vasta 16 vuotias...siis minut itseni on kastettu ja olen käynyt rippikoulun...
parikymppisenä tuli sitten nämä uskon asiat tarkemmin mieleen ja halusin erota kirkosta. keskustelin asiasta kummityttöni vanhempien kanssa ja heille se ei tuottanut mitään ongelmia. olen edelleen se sama kummitäti ja ohjaan uskonasioissa jos tyttö niistä rupeaa kyselemään. en ole uskonnolinen ihminen eikä paljoa ole kummityttöni vanhemmatkaan, mutta mitään minulla ei ole vastaan uskonnolllista kasvatusta.
kirkon kirjoista en tiedä miten on käynyt, olenko enään 'virallisesti' kummi, mutta sydämessäni olen :)