PS:n perustamisen

Urpo Leppänen perusti perussuomalaiset 100 prosenttisesti. Keksi nimen, järjesti korttien keräyksen sekä teki kaiken muunkin tarvittavan työn. Sitten Soini petti Urpon ja iski hänelle veitsen selkään. Urpo erosi puolueesta ja todellinen välirikko on edelleen Timon kanssa päällä. Timo yritti tehdä 2007 kaikkensa ettei Karjalan piiri olisi ottanut Urpoa eduskuntaehdokkaaksi.

Sellainen totuudenpuhuja Soini on?
2121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mun tietojen mukaan Soini perusti yhdessä Raimo Vistbackan, Urpo Leppäsen ja Kari Bärlundin kanssa Perussuomalaiset-puolueen.
Tuskin tuollainen onnistuisi yhdeltä ihmiseltä.
Ensimmäinen puheenjohtaja oli Raimo Vistbackka.
Kumma kun Leppänen on vieläkin Perussuomalaisissa vaikka on "välirikko".

Äänestä
  • samat tiedot. Soini valittiin puheenjohtajaksi Iisalmessa 1997. Olimme vaimoni kanssa siellä mukana kokouksessa. Äänestin Soinia, vaikka henkilökohtaisesti yritin taivutella Raimoa vielä jatkamaan. Ajattelin, että kansanedustajana Raimolla olisi helpompi saada ääni kuuluviin. Pieni puolue kun olimme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Soini valehteli kirjoitti:

Urpo Leppänen perusti perussuomalaiset 100 prosenttisesti. Keksi nimen, järjesti korttien keräyksen sekä teki kaiken muunkin tarvittavan työn. Sitten Soini petti Urpon ja iski hänelle veitsen selkään. Urpo erosi puolueesta ja todellinen välirikko on edelleen Timon kanssa päällä. Timo yritti tehdä 2007 kaikkensa ettei Karjalan piiri olisi ottanut Urpoa eduskuntaehdokkaaksi.

Sellainen totuudenpuhuja Soini on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu