Tuohon Heikki surullisenkuuluisa S:n lausahdukseen voisi kiteyttää koko vl-liikkeen
Ydinsanoman. Vl-liike eläisi mainiosti eläämäänsä ilman Raamattuakin tuttujen puuhastelujensa kanssa. Ja uskokaan ei tuottaisi ongelmia, vl kun uskoo uskoon. Usko siis on uskon kohde.
Ydinsanoman. Vl-liike eläisi mainiosti eläämäänsä ilman Raamattuakin tuttujen puuhastelujensa kanssa. Ja uskokaan ei tuottaisi ongelmia, vl kun uskoo uskoon. Usko siis on uskon kohde.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tulee olla, mitä luulisit jos se olisi vaikka Jumala!
pyrkii syrjäyttämään itse asian. Mitä Jeesus opetti Marian osasta verrattuna Marttaan ( väheksymättä välttämättömiä lähimmäisen rakkauteen kuuluvia askareita).
Mutta sanaparissa "olen uskomassa", se ei oikein kuulu. Parmminkin siitä kuvastuu hampaat irvessä suorittamassa oleminen.
onhan se Devooooooooooooooitkin herännyt taas ja alkanut palstailemaan.
Odottelen lisää uusia järisyttäviä aloituksia.
Sinulla näyttää muuten olevan huumorintajua, olen huomannut:)
Mistä moinen vokaalin pidentymä?
Kommentoipas pikkuisen asiaakin, eikä yksistään
minun tomumajaani..
Huumorintaju tulee vl-geeneistäni :)
tavalliselle pulliaiselle? Vaikka eihän siihen ole kaikkeen pakko osallistua, mutta mitä enemmän kaikenlaista toimintaa, sitä enemmän on turhaakin kiirettä ja rientoa.
liian paljon tohinaa, että pystyttäisiin keskittymään sanaan ja sen ymmärtämiseen.
Mutta sehän "heille" on tarkoituskin.
Riittäisivätköhän pelkät seurat vaatimattomissa tiloissa.
Kuulin, että Kanadassa saatetaan tarjoiluksi laittaa sipsejä ja limua.
Ei järin terveellistä, muuta eikös se sanankuulo ole pääasia.
Vl:t ovat tunnettuja uutteruudestaan ja aktiivisuudestaan, joten osa porukasta saattaisi
pitkästyä vain pelkästä sanankuulosta.
Mielestäni vl-uskon sielu meni pirttiseurojen myötä. Olennainen tekijä hurmoksissa ja liikutuksissa oli yksinkertaisesti hapenpuute. Kerrotaan että ölylamput sammuivat hapenpuutteeseen kiihkeimmissä seuroissa.
VL-saarnamies ei tarvitse Raamattua.
Raamatun "lisäohjelipukkeilla" pärjäätään, fraaseja on riittävästi, syntilistaa on kehitetty satoja lisäohjeilla. Näistä kertyy saarnamiehille (kenelle hyvänsä) saarnattavaa.
Raamatuita ei siis tarvita. Ei ole tarvittu vuosikymmeniin.
Kuka muistaa kun -70 luvulla SRK puuhasi tosissaan omien oppiensa ymppäämisen Raamattuun.
Tarkoittaa, että olisi tehty vl-lisälehdet Ramattuun.
Tämä oli tuolla jo toiselle sivulle menneessä espoo keskustelussa.
"SRK on tässäkin oikeassa
Kirjoittanut: SelmaAnnikki 29.11.2008 klo 13.47
Kattokaa miten kaheli Melperistä esim. on tullut kun väittää ite lukevansa Raamattua.
Ei oo tullut lukemalla uskovaista.
Elämän tehtävänä on vl-uskovaisten mollaaminen.
Huonoja hedelmiä on Melperinkin Raamatun luvusta vain tullut."
Jokaisen uskovaisen velvollisuus on lukea säännöllisesti ainakin pieniä osia Raamatusta. Se on vissi juttu.
Hänkin tarvitsi syntien anteeksiantamisen
evankeliumia ja katui pahaa.