Soini

Soini hyökkää vihreitä kohtaan
http://areena.yle.fi/toista?id=1686475
5272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nyt Suomen kansa on entistä enemmän Soinin ja myös Halla-ahon takana. Vihreät ovat tuoneet Suomeen kymmeniä tuhansia rikollisia loisimaan ja suunnittelemaan ikäviä asioita maatamme kohtaan. Se peli tulee pian loppumaan ja maahanmuuttoviraston nimi tullaan muuttamaan maastamuuttovirastoksi. Islaminuskoiset eivät sovi Eurooppaan. Ne tulevat vääjämmättä aiheuttamaan uskonsotia samaan tyyliin kuin 1300 ja 1400 luvuilla Espanjassa. Silloin islamilaiset ajettiin pois. Se oli Euroopan sivistymisen kannalta todella tärkeä asia. Samoja virheitä ei pidä toistaa. Ei ihminen ole miksikään muuttunut. Jo nyt islamin asema on Euroopassa kriittinen ja on jo lähellä aiheutaa sodan. Menköömpä talibaanit pommittamaan nyt Pariisia? Silloin islaminuskoisille käy huonosti Euroopassa. Vastuu kollektivisoituu aina tilanteen kiihtyessä. Silloin myös syyttömiä tapetaan. Ihmiset ovat jo vihaa täynnä. Moni teeskentelee sivistynyttä, vaikka syvällä siellussaan toivoo, että somalit heitettäisiin pois Suomesta ja Euroopasta. Italia on jo muuttunut. Italia on jo valmis opettamaan maahanmuuttajille, että maahan tulan laillisten ylityspaikkojen kautta. On varmaa, että kohta siellä perustetaan hirviporkoita", joiden tehtävä on ampua laittomia maahanmuuttajia mitään kysymättä. Sitäkö Vihreät haluavat, ovat meillekin järjestämässä? Vihreät eivät osaa ajatella nokkaansa pitemmälle eivätkä tunne historiaa. Historia kertoo: islamilaiset aina tietyin väliajoin tapetaan Euroopassa. Islamilaisten hyysääminen on myös aina ollut Euroopan heikkouden merkki, jonka virheet on aina täytynyt hoitaa sodalla. Eikö rauha kelpaa Vihreille? Vihreät ovat pakottamassa suomalaiset rauhaa rakastavat perheenisät pyhään sotaan islamia vastaan. Se on vastuuttomuuden huippu. Maahanmuuttoasia on hoidettava kuntoon ennenkuin ongelmat räjähtävät käsiin.

Äänestä

erittäin positiivista että nyt ihmisillä alkaa olla ehdokkaita joita äänestää

Äänestä

mitä tarkoitatte, mutta nettifoorumeilta voi löytää ystäviä, olkoon uskonto islam, juutalaisuus, kerettiläisyys, katolilaisuus, buddhalaisuus, hindulaisuus, ateismi tai mikä vaan

jehovat ja lestadiolaiset jätän listasta nyt pois. anteeksi vaan, teidän yhteisöissänne on liikaa rajoittavia sääntöjä. yhteinen hyvyys puuttuu, sellainen hyvyys, joka koskettaisi kaikkia ihmisiä

sota on valitettava tosi asia, maahanmuutot eivät aina onnistu, se on kurjaa se. kulttuurieroja on

Äänestä

soini pwnaa teidät vihervesurit!

Äänestä

Puhut asiaa,ongelmat pöydälle,viherpiiparit menköön kanaloihin tekemään tuhojaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hyökkää vihreitä kohtaan kirjoitti:

Soini hyökkää vihreitä kohtaan
http://areena.yle.fi/toista?id=1686475

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu