Onko SMP:n

hoito tutkittu. TV:ssa Soini katseli SMP:n huoneiston ikkunasta, jonka totesi siinä arvokkaaksi. On kerrottu huoneiston olleen hemmojen omistuksessa vielä PS:n aikana. Jos asia on totta, niin silloinhan kaikki asiat konkurssissa ei olisi kai hoidettu oikein. Soini ja Vistbacka hoitivat SMP:n konkurssin. Johtuiko siitä se, että kukaan muu kuin Soini ei saanut tulla puheenjohtajaksi ja tietoiseksi kaikista talousasioista (Vistbacka kertoi medialle ennen puoluekokousta erostaan ja itsestään selvänä asiana siitä, että seuraava pj on Soini) Ajatteluttaa vaan, että olisiko "totuudenpuhujien" harteilla mitään hämärää
5198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nämä "tietoniekat" voisivat vaikka alkajaisiksi kertoa, paljonko SMP:n tukisäätiöllä on rahaa ja mihin näitä varoja käytetään?
Tukisäätiön puheenjohtajahan on Mikko Vainio ja jäsenet: Raimo Vistbacka, Timo Soini ja Matti Vattulainen. Sihteerinä kokouksissa toimii Tiina Sivonen.

Äänestä
  • säätiö homma on osattu sekoittaa niin totaalisesti, että esim. Vattulainen tuo Joutsenon kesto änkyrä on täysin ulkona koko projektista. Jos halutaan oikeasti saada selko ko. jutusta. niin on syytä ppyyttä oikea ja virallinen taho tutimaan asiat perinpohjin. Bärlund ei ole ainut velmu, tässä systeemissä.

    Äänestä

mukana rakentamassa tätä puoluetta, niin teilläkään ei olisi tätä palstaa, johon puratte pahaa kateellista oloanne.
Ilman näitä henkilöitä olisimme korkeintaan jotakin IPU:n luokkaa kannatusprosenteissa.

Sinä ja kaltaisesi yritätte kateudessanne tehdä kaikki voitavan, että PS tuhoutuisi.
Onneksi meillä on Timo ja Raimo, jotka ovat taitavia kavereita pitämään puoluetta nousussa.
Sinun kannattaisi mennä nurkkaan häpeämään pahansuopaisuuttasi.

Äänestä
  • Jos SMP:n tukisäätiön hallitus vielä toimii ja siellä on huoneistoja tms, niin taitava täytyy todella olla - ainakin jos kehtaa muita epärehellisyydestä arvostella

    Äänestä

  • taitavat ollakin ;)) kirjoitti:

    Jos SMP:n tukisäätiön hallitus vielä toimii ja siellä on huoneistoja tms, niin taitava täytyy todella olla - ainakin jos kehtaa muita epärehellisyydestä arvostella

    Olisi hienoa, jos PS omistaisi niitä kiinteistöjä.
    Tiedät kyllä itsekin, että niin ei ole.
    Jos jatkat samalla linjalla, niin kohta tulee syyte.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


konkurssin kirjoitti:

hoito tutkittu. TV:ssa Soini katseli SMP:n huoneiston ikkunasta, jonka totesi siinä arvokkaaksi. On kerrottu huoneiston olleen hemmojen omistuksessa vielä PS:n aikana. Jos asia on totta, niin silloinhan kaikki asiat konkurssissa ei olisi kai hoidettu oikein. Soini ja Vistbacka hoitivat SMP:n konkurssin. Johtuiko siitä se, että kukaan muu kuin Soini ei saanut tulla puheenjohtajaksi ja tietoiseksi kaikista talousasioista (Vistbacka kertoi medialle ennen puoluekokousta erostaan ja itsestään selvänä asiana siitä, että seuraava pj on Soini) Ajatteluttaa vaan, että olisiko "totuudenpuhujien" harteilla mitään hämärää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu