Tuntuu kuin kävisin terapiassa, jotta alistuisin vanhana piikana elämiseen. En saisi kokea normaalia elämää johon kuuluisi rakkautta ja välittämistä, omana itsenä hyväksymistä.Kaikki muut psykiatrit mukaan lukien nauttivat parisuhteessa elosta ja kokevat itsensä näin hyväksytyiksi normaaleiksi ihmisiksi.
Elämä on nykyään niin kauheaa suorittamista ja kaupallisuutta. Melkein kaikki on myynnissä ja ihmisilläkin on parasta ennen merkintä, aika jolloin tulisi saavuttaa kaikki oleellinen ja nuo vuodet sijoituvat välille 20-30. Tuon rajan ylitettyäsi olet auttamatta luuseri, jos et ole vielä seurustellut tai saavuttanut loistavaa uraa työssä.
Elämä on nykyään niin kauheaa suorittamista ja kaupallisuutta. Melkein kaikki on myynnissä ja ihmisilläkin on parasta ennen merkintä, aika jolloin tulisi saavuttaa kaikki oleellinen ja nuo vuodet sijoituvat välille 20-30. Tuon rajan ylitettyäsi olet auttamatta luuseri, jos et ole vielä seurustellut tai saavuttanut loistavaa uraa työssä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kanssa aina välillä kahville ja työpöytään,ja naputa tärkeänä nettiä ja muuta lelua.Pane tisi-kaulusta vähän oikoiseksi ja harsohattua kun juokset tupakalle.Älä unohda kivettyneen pahkamuodostelman ilmettäsi tehdessäsi jotain sinulle tyypillistä liikettä kun avaat ovea toimistostasi, ja kimeä narahdus saa äänesi kuulostamaan konttoripäälliköltäsi työsi olevan varmoissa käsissä.Hygieenisyyteen kannatta myös huomioida.Elleivät enää hajusteet ja tuksuttimet riitä peittämään jaloa itseisarvoa,niin kunnon suomalainen sauna ja talonmies kuuraamaan,niin ettei kukaan tiedä.Senjälkeen pinet vetimet,joilla on helppo liikkua sisätiloissa,ja ulkosalla taas mummon villapöksyissä niin tarkenee.Nämä käytännön asiat jo tiesitkin,ja jos jotain ihmetystä jatkoissa niin puhutaan niistä ,sitten jatkossa? Kuinka sopivaa on esim. liukastella jalkakäytävillä,arvon konttoristin ja millä tavalla ja missä tilanteessa? Uusimme itsemme ja mukaan vaan!
Yleensä aina kun kuulen jonkun käyttävän sanaa "luuseri" alan miettiä, onko puhuja sekä intellektuaalisesti että emotionaalisesti melko keskenkasvuinen ja pitääkö hän samalla näitä molempia vajauksia itsessään erityisen ylpeilyn arvoisina ominaisuuksina.
Viestisi kohdalla en kuitenkaan ajatellut näin, joten ei muuta kuin lykkyä ja kaikkea hyvää sinulle. :-)
Miksi terapia sellaiseen tähtäisi? Eikö sen paremminkin tulisi tavoitella juuri ja nimenomaan noita "elämää johon kuuluisi rakkautta ja välittämistä, omana itsenä hyväksymistä"...?
No mikäs on ongelmasi syy? Ei kannata alistua, elämässä voi tapahtua ihmeellisiä asioita -myös sellaisille, joiden elämä ei tunnu menevän niin kuin sen pitäisi.
Olin itse 39-vuotias kun tapasin elämäni miehen, ihastuin ja aloin seurustella ensimmäistä kertaa elämässäni. Nykyään olemme naimisissa ja olen hyvin onnellinen tästä käänteestä, jonka ikuisen vanhanpiian elämäni sai. Olin kyllä sen tuhat kertaa ehtinyt ajatella, ettei minua voi mitenkään kohdata sellainen onni, että voisin joskus seurustella. Joskus kaikki on kiinni vaan hyvästä tai huonosta tuurista, mutta joskus ihmisellä itsellään on ongelm(i)a. Minulla ongelmana oli paljolti huono itsetunto, mutta se onneksi parani aktiivisella harjoituksella (liikuin paljon erilaisissa porukoissa vaikka en niin itsevarma ollutkaan), terapialla ja vanheneminen varmaan kanssa auttoi suhteuttamaan asioita. Miestäni en varmaan koskaan osaa pitää itsestäänselvyytenä ja välillä kehittelen päässäni kauhuskenaarioita siitä, miten mieheni joutuu johonkin onnettomuuteen tai kuolee sairauteen ja sitten olen taas yksin. On vähän vaikea olla näin ylenpalttisen onnellinen, kun ei ole tottunut tällaiseen...
Sinkkuaikoinani totesin, että onnellinen voi ihan hyvin olla myös yksinkin, vaikka kaikista mieluisinta olisi kumppanin kanssa. Surkuttelu kannattaa häätää mahdollisimman pian mielestä ja yrittää tehdä elämästään niin mukavan kuin ikinä voi.