Sain oman diagnoosini n. vuosi sitten ja ns. huiput ovat kadonneet. Sen sijaan olen enimmäkseen vain apaattinen ja alavireinen, positiivisuutta saa kaivaa tikulla. Asiaa ei tietenkään auta, että jouduin jättämään entisen työpaikkani sairauden vuoksi. Klassisesti minut savustettiin pihalle, koska joudun käymään terapiassa kerran pari kuukaudessa. Toki maaniset vauhtijaksot olivat stressaavia sekä itselle että perheelle, mutta onko normaalia, ettei löydä iloa oikein mistään?
Onko muilla kokemusta?
kovin kyllästynyt
51175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
jotain parannettavaa? Mun lääkitys on ainakin painotettu juuri masennusjaksojen ehkäisyyn, koska mulla niitä on ollut enemmän. Välillä on kyllä ihan normaalia olla hieman alavireinen mutta jos se on jatkuvaa, niin sinuna kyllä ottaisin asian puheeksi lääkärisi kanssa. Aikamoista tasapainoilua tämän sairauden kanssa kyllä jatkuvasti on. Liika masennuslääkitys kun laukaisee manian päälle ja liian vähäinen taas vie masennuksen syövereihin. Töissä olen kuitenkin jaksanut käydä, vaikka todella vaikeaa se välillä onkin. Tällä vuodenajallakin voi olla oma osuutensa alavireiseen olotilaan. Itse ainakin tunnen nyt olevani huomattavasti alakuloisempi kuin keväällä tai kesällä. Kesällä olikin mania ja sen seurauksia nyt sitten hoidellaan pidemmän aikaa ja se tietty ahdistaa, kun nyt ei todellakaan tajua miten sitä tuli sellaisia tyhmyyksiä silloin tehtyä.
Hoitava psykiatrini on muuttunut neljä kertaa vuoden aikana ja viimeisin on kovasti sitä mieltä, että minun täytyisi ottaa vain itseäni niskasta kiinni. En siis luota häneen ja käyn mieluummin sairaanhoitajan puheilla. Lätiseminen ei silti auta kuin sen hetken, puolen tunnin päästäkin voi olla jo todella paha ahdistus päällä, sydän hakkaa, hysteerinen itku pukkaa päälle jne.
Viime viikkoina tilanne on mennyt pahemmaksi jo siitäkin syystä, että olen alkanut käyttää alkoholia; se rauhoittaa ja puuduttaa ainakin vähäksi aikaa. Pelkään myös uusien työkavereitteni saavan tietää sairaudesta ja hullun leimaa otsassa. Ihmisten tietämättömyys todellakin lisää tuskaa.. Elän aika eristäytyneesti jo muutenkin, koska tiedän mielialojen vaihtumisen tasaisesta masennukseen hämmentävän ja pelottavan toisia.
tuo jatkuva psykiatrien vaihtuminen kunnallisella puolella. Taitaa mullakin olla neljäs hoitava psykiatri menossa. Onneksi sentään terapeutti on pysynyt samana ja hänen kanssaan onkin hyvä hoitosuhde. Ei se itseä niskasta kiinni ottaminen paljoa auta, jos on aivojen kemiat sekaisin. Luulisi psykiatrinkin sen tietävän.
Ei myö mittään hulluja olla. Ollaan vaan joko liian tehokkaita tai tehottomia. ;) Eipä sitä tarvitse työkavereille selitellä mikä itseä vaivaa, jos ei halua. Tsemppiä sulle ja toivottavasti lääkityksesi saadaan kohdalleen ja alat voimaan paremmin.
herää kysymys, latistaako lääkitys tunteita. Monesti psykiatrien piirissä tuntuu vieläkin elävän näkemys, jonka mukaan rauhallinen potilas on automaattisesti parempi kuin rauhaton - tässä tapauksessa masentunut kuin maaninen.
Itselläni on manioita esiintynyt lähinnä masennuslääkityksen yhteydessä, mutta hoitava lääkäri tuntuu pelkäävän niitä enemmän kuin kroonista masennus-/väsymystilaa.
on käytössä mielialantasaajana Lamictal ja Cipralex lisänä tarpeen mukaan. En ole ainakaan huomannut mitään tunteiden latistumista lääkityksen takia. Kerran yritettiin tuputtaa jotain vahvempaa hillitsemään menoa mutta kieltäydyin sitä ottamasta, kun luin mitä kaikkea haittavaikutuksia lääkkeellä olisi ollut. Mulle kyllä se synkkyyteen vajoaminen on pahempi kuin hieman vauhdikkaampi olo. Tietty jos alkaa mopo totaalisesti karata käsistä, niin ei sekään kyllä hyvä ole. Vaikeaa on.