Uusi suunta

Demareiden on aika siirtyä pari piirua oikealle ja ruvettava tekemään yhteistyötä Suomen eduksi ja unohtaa vasemmisto lässyttäminen.
5173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Demarien on tosiaankin syytä käydä tekemään töitä.Tämä koskee niin puoluepolitiikkaa kuin muös ns.tavallista työtä työpaikoilla.Työpaikoilla demareiksi julistautuneilla näyttää olevan vain etuuksia ei velvotteita.Tästä seuraa töiden siirtyminen niille työntekijöille jotka velvollisuudentuntoisina eivät jatkuvasti valita vaan tekevät töitä.Vapaapäivistä kyllä ollaan perillä,mutta jos työt pitäisi saada valmiiksi sovittuun aikaan ei kiirettä ole mihinkään.Tupakkatauoille kyllä on aikaa,sekä pidentyneille ruoka-ajoille muttei työnteolle.Tämä koskee niin julkista kuin yksityistäkin sektoria.Milloinkohan tämä epäkohta korjataan lopullisesti kuntoon.

Äänestä
  • Demut kauhuissaan, kun kunnan luusereita heitetään pihalle. Palkituilta suojatyöpaikoilta.
    Valtiolta menossa jo.

    Äänestä

  • Olen ollut yhtäjaksoiseti samoissa hommissa eri työnimikkeellä nyt joulukuun 15 päivä 40v! Tosin työ on ollut lähes 100% sama,niin toimihenkilönä, kuin asentajanakin. Tuona aikana on samoista töistä saneeraattu 750 henkiloä työpailtani. Siinä on lähtetynyt niin kommaria, kuin porvareitakin, mutta jostain syystä minunlaiset on olleet kantavana voimana, kuten nytkin. Tuottavuus on monin kertainen tällä hetkellä. Tosin nyt on alkanut tulla työtilausten perumisia tai jäädyttämisiä.Toivottasti tilanne on tilapäinen, koska tilaajat on yleensä vakavaraisia eneriaa tuottavia yhtiöitä. Minua haukutiin eräiden kepuporvari duunareiden
    taholta komariksi, mutta työnantaja palkitsi heidät lopputilillä, jo ensimmäisessä saneerauksessa. Joita on muuten ollut kaiken kaikkiaan ainakin kolme ellei neljä!

    Äänestä

  • varma.kosto kirjoitti:

    Olen ollut yhtäjaksoiseti samoissa hommissa eri työnimikkeellä nyt joulukuun 15 päivä 40v! Tosin työ on ollut lähes 100% sama,niin toimihenkilönä, kuin asentajanakin. Tuona aikana on samoista töistä saneeraattu 750 henkiloä työpailtani. Siinä on lähtetynyt niin kommaria, kuin porvareitakin, mutta jostain syystä minunlaiset on olleet kantavana voimana, kuten nytkin. Tuottavuus on monin kertainen tällä hetkellä. Tosin nyt on alkanut tulla työtilausten perumisia tai jäädyttämisiä.Toivottasti tilanne on tilapäinen, koska tilaajat on yleensä vakavaraisia eneriaa tuottavia yhtiöitä. Minua haukutiin eräiden kepuporvari duunareiden
    taholta komariksi, mutta työnantaja palkitsi heidät lopputilillä, jo ensimmäisessä saneerauksessa. Joita on muuten ollut kaiken kaikkiaan ainakin kolme ellei neljä!

    Olet ongelmajätettä, ei sinusta saisi edes kunnon saippuaa...

    mitään muuta. Työläiseksi sinusta ei ollut eikä sinusta herraa tullut, jäljelle jäi vain tuo luuserin osa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Yhteistyötä..... kirjoitti:

Demareiden on aika siirtyä pari piirua oikealle ja ruvettava tekemään yhteistyötä Suomen eduksi ja unohtaa vasemmisto lässyttäminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu