Suomessa on olemassa virallinen liikennemerkki säännöstö. Esimerkiksi pysäköintikiekon kättövelvotteesta on omansa. Yksityisten pysäköinti yrityksien asettamat kilvet eivät täytä virallisen liikennemerkin ominaisuutta. Joten ne on katsottava ohjeiksi, ei määräyksiksi tai sopimuksiksi. Jo pelkästään tämä liikennemerkki asia vie pohjan yksityiseltä valvonnalta nykyisen lain puitteissa.
Liikennemerkki
avantage
11481
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Usean akupan pihalla eiedes vaadita kiekon käyttöä, todetaan vaan "pysäköinti sallittu merkityillä paikoilla..."
... kirjoittamaan yhdyssanat yhteen.
Luultavasti kirjoitit ihan asiaa.
laki yksityisoikeudellisesta sopimuksesta, johon parkkifirmat toimintansa perustavat, eivät liikennemerkkeihin tai -sääntöihin.
Onkin mielenkiintoista seurata, mikä on KKO:n tulkinta. Alemmat oikeusasteethan ovat lähteneet siitä, että P-firmoilla ei ole oikeutta määrätä pysäköintivirhemaksua.
KKO saattaa kuitenkin tulkita koko toiminnan perustuvat yksityisoikeudelliseen sopimukseen.
Melenkiintoista - asia ei ole vielä loppuun käsitelty.
Kyllä meistä jokaisella on kotona mustia tusseja joiden väri ei liukene veteen. Jos en hyväksy taulussa ehdotettua sopimustekstiä, teen siihen pieniä, hyviksi havaittuja korjauksia :) Kuten sanottu, Suomessa on vapaus tehdä ja olla tekemättä sopimuksia. Koska kyseinen sopimusteksti ei ole virallinen liikennemerkki, siitä pitänee olla luotettavasti otettu valokuva "sakotuspäivältä" liitteeksi oikeudenkäyntiin, muutenhan sakotuksen uhri voi väittää taulussa luvatun vaikka 40 euron palkkiota auton seisottamisesta ruudussa ja sepä vasta kalliiksi parkkikonnille kävisikin.
Vastaavasti minäkin aina käyn lisäämässä tussilla 80 nopeusrajoitusmerkkiin ykkösen eteen.
Oikeudessa voin sitten väittää, että rajoitus oli 180 km/h ja vaadin poliisilta korvauksia aiheettomasta ilmiannosta!
Keinot ei lopu, mutta järki taitaa olla kortilla.
Ollaan sitä nyt niin oikeuteen menossa, että...!
...virallinen liikennemerkki?
Koska sitähän se ei ole, vaan sen tehtävä on ilmoittaa yksityisalueen omistajan sopimusehdot pysäköinnistä alueellaan.
Vaikka sitä näistä kirjoitelmista on usein vaikeaa huomata. On jotenkin surkuhupaisaa kun kirjoittaja yrittää esiintyä laintuntijana, tehden samalla alakoulutason kirjoitusvirheitä.
Alakoulussa kai opetetaan, että piste laitetaan virkkeen loppuun - ei yksittäisten sanojen loppuun. Siellä opetetaan myös, että "vaikka"-sana ei aloita päälausetta. Jos tarkoitus on jatkaa otsikon lauseesta, "vaikka"-sanalla alkava sivulause alkaa pienellä kirjaimella. Alakoulussa opetetaan vielä, että "kun"-sanan eteen pannaan pilkku. On se hassua, kun "opet" esiintyvät opettajina, vaikka muutaman rivin tekstissä esiintyy kolme isoa kieliopillista munausta.
Muttei yhdyssana- eikä oikeinkirjoitussäännöistä. Niillä aikaansaa vaikeaa ja sivistymättömyydestä kielivää tekstiä, jolla on vaikeaa vakuuttaa toisia asiantuntemuksestaan.
Samat "säännöt" koskevat myös sinua. Piste-, pilkku- ja kirjainsäännöt ovat perustavia oikeinkirjoitussääntöjä. Noin monen kielioppivirheen sisällyttäminen lyhyeen tekstiin kielii sivistymättömyydestä. En usko, että olet todella opettaja.
Kyseessä ei ole uskonkappale.