Patriootin

Muutama sana Suomen Sisusta

En ajatellut kirjoittavani sionistisesta Suomen sisu -liikkeestä, mutta heidän aloittamansa keskustelu minusta, jossa nimeni yhdistetään valheellisesti sellaisiin kansallisiin tai rodullisiin poliittisiin tahoihin, joihin minulla ei ole yhteyksiä, saa luonnollisestikin minut ottamaan kantaa näihin väitteisiin.

Suomen sisu tunnetaan maltillisena kansallismielisenä liikkeenä, joilla on luultavasti kymmeniä tai enimmillään satoja jäseniä. Eräiden huhujen mukaan Suomen sisulla olisi tukijajäseniä useissa poliittisissa puolueissa. Suomen sisu ei kuitenkaan koskaan ole vahvistanut näitä huhuja. Suomen sisu on tullut tunnetuksi julkaisemalla pilakuvia muslimien profeetta Mohammedista sekä tukemalla avoimesti somalialaissyntyistä Hollannin politiikassa vaikuttavaa Ayaan Hirsi Alia.

Suomen sisu samoin kuin perussuomalaiset, joista Suomen sisu on löytänyt liittolaisen, perustaa ajatuksensa siihen, että kaikki maahantulijat ovat tervetulleita, kunhan vain noudattavat Suomen yhteiskunnan järjestystä. Sekä sisu että perussuomalaiset vaativat kuitenkin pieniä muutoksia maahanmuuttopolitiikkaan, vaatimalla myös parempaa kotouttamisohjelmaa maahanmuuttajille. Puolueen ja järjestön mukaan kuka tahansa voi siis olla suomalainen, väristä välittämättä. Suomen hallitus sekä muut EU-alueen hallitukset ovat rodullisen kansanmurhamme vauhdittajia - mutta sitä tukevat myös maltilliset kansallismieliset kuten Suomen sisu ja perussuomalaiset. Heidän politiikkaansa tähtää kansamme ja rotumme täydelliseen murhauttamiseen.

Meillä on oikeus omaan itsenäiseen valkoiseen valtioon, omaan valkoiseen kotimaahan. Meidän ei tarvitse jakaa maatamme kenenkään rotuumme tai kansaamme kuulumattoman kanssa.

Perussuomalaisissa ja Suomen sisussa on jäseniä, jotka avoimesti liputtavat juutalaisen ylivallan puolesta, ja jotka kommenteillaan ovat asettuneet kannattamaan tuota ylivallan ja vihan valtiota nimeltä Israel. Molemmat antavat tukensa Israelin rikoksille palestiinalaisia kohtaan, joita israelilaiset tappavat päivittäin. Israelin tukeminen näiden poliittisten tahojen mielestä ratkaisee nk. Islam ongelman Suomessa ja Euroopassa.


Tämä ensimmäinen hyökkäys mikä kohdistui minua kohtaan, tuli juuri odottamaltani suunnalta -sionistiselta Suomen sisulta. Suomen sisu on se taho, mikä mainostaa itseään kansallismielisenä vaikuttajaryhmänä Suomessa. Eräitä sen tunnetuimpia jäseniä lienee Rommel. Tämä herrasmies-sisulainen oli syytettynä huumausainerikoksista ja myöhemmin hän aiheutti haittaa varusmiespalveluksensa aikana lyödessään toista palvelustoveriaan mukilla päähän keittiössä.

Tämä teekuppikerho, joiden aktivismin salat löytyvät netistä, esiintyvät kaikenlaisilla salaisilla nimillä keskustelupalstallaan arvostellen kaikkia niitä kansallimielisiä, jotka oikeasti tekevät jotain. He eivät koskaan löydä mitään hyvää sanottavaa kenestäkään. Kuten ensimmäinen kommentti blogistani liittyi jotenkin ajatuksiini, tai väitettyihin ajatuksiini, koskien jotain tiettyä rodullista aatetta. Tietenkään tämä arvostelija ei esiintynyt omalla nimellään, vaan tekaistulla nimellä Internetin keskustelupalstalla. Täytyy huomauttaa, että Suomen sisussa ja perussuomalaisissa on jo edustaja (edustajia), joka avoimesti esiintyy käyttäen Hengist Duvalin viittaaman aatteen nimeä ja esiintymällä sen kannattajana. Hengist Duval puolestaan on tullut tunnetuksi sionistisista ajatuksistaan, amerikkalaisuuden ihannoinista, NATO:n ja Israelin puolustamisesta.

Koko keskusteluhan lähti liikkeelle, kun blogini linkki liitettiin Solzhenitsyn kirjaan, jonka olin linkittänyt sivuille. Nämä naamioituneet kirjoittajat ihmettelevät, olenko “tuleva Fyrer Suomessa” ja ironisesti sanoen, asian yhteydessä, “kova jätkä toi Henrik Holappa”, pohtien myös asemaani ja nimeäni johtavien kansallissosialistien ja valkoisten nationalistien keskuudessa.

Mihinkään näihin kysymyksiin en tule vastaamaan. En tule käyttämään aikaani Internet-sotureiden ja nimettömänä esiintyvien henkilöiden mietteisiin ja niihin vastaamisiin. Näin kuitenkin tärkeänä asiana tuoda esille mikä Suomen sisu todellisuudessa on. Suomen sisu on jo myynyt itsensä, he ovat myyneet sielunsa, eikä tämä poliittinen ryhmä tule koskaan nousemaan Suomessa, he ovat päättäneet tehdä sovintoja ja kompromisseja vihollisen kanssa. He eivät tule pelastamaan valkoista rotua. Katsomalla Suomen sisua ja sen jäseniä, tai ainakin sen kahta johtavaa jäsentä, jotka tässä kirjoituksessani olen jo maininnut, jos käännymme heidän puoleensa, olemme jo hävinneet oikeutemme olemassaoloomme. Kaiken mitä näen tässä sionistisessa liikkeessä on heikkous.

Sionistinen Suomen sisu ja sen poliittinen liittolainen perussuomalaiset ovat juuri helpoin tapa Hengist Duvalin ja Rommelin kaltaisille miehille yrittää tehdä jotain. Olemalla jäsen jommassa kummassa noissa poliittisessa liikkeessä he tietävät voivansa elää rauhallista ja turvallista elämää, heidän ei tarvitse luopua mistään, sillä he ovat valinneet jo tiensä, jossa tietoisesti tekevät kompromisseja, tietäen että se on turvallinen tie heille, missä heitä ei voida haavoittaa. Suomen sisu ja perussuomalaiset saavat juuri jäsenensä tällaisista henkilöistä.

Me, jotka uskomme valkoiseen rotuun, me emme pelkää, me emme tee kompromisseja. Me menemme loppuun saakka, ja me emme koskaan häviä. Minä sanon suoraan ja avoimesti, me tahdomme pelastaa valkoisen rodun, me tahdomme säilyttää suomalaisuuden tulevaisuudessakin ja me todellakin tahdomme vallankumousta.




http://enationalist.com/henrik-holappa/?p=375
8335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

pahalla mallilla asiat.

Äänestä

Mikä se kuvassa ollut "Hengist Duval" oikein on? Näytti vähän joltain Taru sormusten herrasta-örkiltä, järkytyin kovin sen nähdessäni.

Entä mikä/kuka on tämä blogissa mainittu Rommel? Nimi on lainattu natsiupseerilta, ja kuulemma huumerikollinen. Ei kai Perussuomalaiset sellaisten kanssa kaveeraa?

Äänestä

"Meillä on oikeus omaan itsenäiseen valkoiseen valtioon, omaan valkoiseen kotimaahan. Meidän ei tarvitse jakaa maatamme kenenkään rotuumme tai kansaamme kuulumattoman kanssa."

sanoisko vaikka näin; suomesta ei ole pohjois-korean mallia toteuttamaan, johtunee muun muassa mahdollisuudestasi ilmaista mielipiteesi 'valtaa pitävien' toimien epäkohtien suhteen.

edellinen ei kumminkaan sitä tarkoita etteikö maahanmuuttoa sen toimimiseen ja sen perusteita voisi kritisoida ja ehkäpä asiaan jotenkin tämän kautta vaikuttaakin.

sulla sentään on mahdollisuus.

Äänestä

pikku-hitler tulee tänne julistamaan sanaa teekuppikerhosta ja valkoisesta ylivallasta. En olekkaan pitkiin aikoihin nauranut yhtä pitkään ja makeasti. Pikku-hitu on suu mutrussa, tiukan sotillaallisesti, puristanut perskannikoitaan yhteen ja kuvitellut parin kaltaisenssa ääliön kanssa olevansa luomakunnan kruunuja. Ei helvetti... LOL. Kenellä se teekuppikerho on.

Äänestä
  • Ketkä ovat valkoisia supremasisteja?

    Juutalaiset mediamogulit sekä heidän omistamansa mediat ympäri Eurooppaa toittovat “valkoisista rasisteista” ja “valkoisen ylivallan kannattajista”. He väittävät, että valkoiset uskoisivat, tai erityisesti tietty valkoisten ryhmä, valkoisen rodun olevan jokseenkin ylivaltainen muihin rotuihin nähden ja että nämä vaaralliset ylivallan kannattajat haluavat hallita myös muita rotuja. Pitäkää tämä nyt mielissänne, että media sanoo tiettyjen valkoisten uskovan “valkoisen rodun ylivoimaisuuteen” eli toisin sanoen “valkoiseen ylivaltaan” muihin rotuihin nähden.

    Televisiossa (televizion) tai missä tahansa muussa median alalla mainostetaan, kuinka hienoa monirotuisuus on ja kuinka paljon tarvitsemme monikulttuurisuutta. Nykyään Suomestakin löytyy monikulttuurillisesti sopivia esikuvia, joilla on afrikkalainen tausta. Eräs heistä on Idols -kilpailujen juontaja Jani Toivola.

    Jani Toivola on lähes täydellinen mallikuva monikulttuurisuuden kannattajille. Musta menestynyt suomalainen mies, liberaali, avoimesti homoseksuaali, jota on syksyn Image -lehdessä kuvattu “unelma isäksi”. Juuri oikea mies esikuvaksi suomalaisille miehille, joita tarkoituksellisesti aivopestään monikulttuurisuuden kannattajiksi ja seuraajiksi.

    Jos suomalaisista valkoisista miehistä tehdään Jani Toivolan kaltaisia liberaaleja homoseksuaaleja, jotka siten eivät ole enää lisääntymiskelpoisia, niin suomalaisista valkoisista naisista puolestaan halutaan tehdä aivopestyjä, monikulttuurillisesti korrekteja vaimoja mustille miehille. Rotujen välisiä avioliittoja taikka muita irtosuhteita mediassa mainostetaan “hyvänä asiana”, ja ne, jotka vastustavat tätä uutta ja hienoa tyylisuuntaa, ovat takapajuisia rasisteja.

    Monikulttuurisuutta puolustellaan myös halulla auttaa ihmisiä hädässä tai että tarvitsemme satoja tuhansia uusia työntekijöitä, monikulttuurisuutta puolustellaan myös alhaisella syntyvyydellä, koska lapsia Suomeen ei synny riittävästi, siksi on helpompaa, haalia kymmeniä, satoja tai tuhansia afrikkalaisia lapsiperheitä Suomeen. Oman lukunsa tähän tietenkin tuo laittomasti maahan tulevat, joista useimmat ovat nigerialaisia jalkapallopelaajia taikka Portugalin rannikolle huuhtoutuineita somaleita.

    Media, tietyt oppilaitokset ja itse valtio haluaa mainostaa Suomen kansaivälisyyttä ja avoimuutta monikulttuurisuudelle toivottamalla tuhansia vierasmaalaisia tervetulleeksi Suomeen. Mitä kaikkea vaivaa tietyt afrikkalaiset kansallisuudet näkevät päästessään ulos Afrikasta Euroopan puolelle. Tuhansia heistä maksaa äärettömän suuria summia pimeille markkinoille päästääkseen pois Afrikasta, he ovat valmiita jopa uhraamaan henkensä, vain sen edun vuoksi, että he pääsevät pois Afrikasta aina kaukaiseen Suomeen.

    Estääkö EU todellisuudessa laitonta maahantuloa? Ei estä, sillä nämä laittomat maahantulijat ovat juuri niitä ihmisiä, joiden perään Suomi ja muut EU maat kuuluttavat. Palatkaamme kirjoitukseni alkuperäiseen kysymykseen, ketkä ovat valkoisia supremasisteja ja ketkä uskovat valkoiseen ylivaltaan niin paljon, että ovat valmiita tekemään kaikkensa tämän aatteen eteen?

    Jokainen laittomasti Eurooppaan saapuva, pakolainen, maahanmuuttaja on valkoinen supremasisti. He uskovat valkoisen Euroopan olevan parhain, he uskovat valkoisten olevan edistyksellisimpiä, he uskovat valkoisten antavan heille paramman tulevaisuuden, tulevaisuuden, josta he eivät voi edes haaveilla omissa kotimaissaan. He uskovat valkoiseen ylivaltaan ja siksi he ovat valkoisia supremasisteja. Media, hallitus, oppilaitokset, kunnat ja valtio myös tukevat valkoista ylivaltaa, ne tukevat sitä jopa niin paljon, että käyttävät kaikki keinonsa sen hengissäpitämiseen. Mainostamalla rotujen välisiä suhteita, mustaa miestä ja valkoista naista, he uskovat valkoisten naisten olevan niin ylivoimaisia, että ainoa sopiva kumppani mustalle miehelle Euroopassa on valkoinen nainen. He uskovat, että tekemällä valkoisista miehistä heikkoja, he kykenevät estämään ylivoimaisten valkoisten geneettisen lisääntymisen. Avaamalla rajat auki Euroopan eteläpuolelle, he todella uskovat valkoisten eurooppalaisten ylivaltaan.

    Monikulttuurisuus jo itsessään on oppi ja usko ylivaltaan. Kaikkein kiihkeimmät valkoisen ylivallan kannattajat ovat siis hallituksissamme ja kaikkein kiihkeimmät valkoiset supremasistit Euroopan rajojen ulkopuolella. Kuinka monikulttuurisuuden vastustajia voidaan syyttää rasismista, ylivallan kannattamisesta taikka ekstremismistä, kun suurimmat ja voimakkaimmat rasistit, ylivallan kannattajat ja ekstremistit ovat hallituksissa itsessään sekä niissä, jotka pyrkivät maahamme ja Euroopan maaperälle?

    Äänestä

Tällä palstalla on jo muutaman kerran käynyt esittäytymässä tuleva johtajanne, Olavi Mäenpää Hänellä kun kuuluu olevan yhteyksiä IKL:n ja on istunut linnassakin kuten Aatukin aikoinaan. Ansiona mainittakoon, että myös hän vihaa muita ihmisiä mutta erityisesti Perussuomalaisia.

Olavin CV löytyy osoitteesta:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Olavi_Mäenpää

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puheenvuoro kirjoitti:

Muutama sana Suomen Sisusta

En ajatellut kirjoittavani sionistisesta Suomen sisu -liikkeestä, mutta heidän aloittamansa keskustelu minusta, jossa nimeni yhdistetään valheellisesti sellaisiin kansallisiin tai rodullisiin poliittisiin tahoihin, joihin minulla ei ole yhteyksiä, saa luonnollisestikin minut ottamaan kantaa näihin väitteisiin.

Suomen sisu tunnetaan maltillisena kansallismielisenä liikkeenä, joilla on luultavasti kymmeniä tai enimmillään satoja jäseniä. Eräiden huhujen mukaan Suomen sisulla olisi tukijajäseniä useissa poliittisissa puolueissa. Suomen sisu ei kuitenkaan koskaan ole vahvistanut näitä huhuja. Suomen sisu on tullut tunnetuksi julkaisemalla pilakuvia muslimien profeetta Mohammedista sekä tukemalla avoimesti somalialaissyntyistä Hollannin politiikassa vaikuttavaa Ayaan Hirsi Alia.

Suomen sisu samoin kuin perussuomalaiset, joista Suomen sisu on löytänyt liittolaisen, perustaa ajatuksensa siihen, että kaikki maahantulijat ovat tervetulleita, kunhan vain noudattavat Suomen yhteiskunnan järjestystä. Sekä sisu että perussuomalaiset vaativat kuitenkin pieniä muutoksia maahanmuuttopolitiikkaan, vaatimalla myös parempaa kotouttamisohjelmaa maahanmuuttajille. Puolueen ja järjestön mukaan kuka tahansa voi siis olla suomalainen, väristä välittämättä. Suomen hallitus sekä muut EU-alueen hallitukset ovat rodullisen kansanmurhamme vauhdittajia - mutta sitä tukevat myös maltilliset kansallismieliset kuten Suomen sisu ja perussuomalaiset. Heidän politiikkaansa tähtää kansamme ja rotumme täydelliseen murhauttamiseen.

Meillä on oikeus omaan itsenäiseen valkoiseen valtioon, omaan valkoiseen kotimaahan. Meidän ei tarvitse jakaa maatamme kenenkään rotuumme tai kansaamme kuulumattoman kanssa.

Perussuomalaisissa ja Suomen sisussa on jäseniä, jotka avoimesti liputtavat juutalaisen ylivallan puolesta, ja jotka kommenteillaan ovat asettuneet kannattamaan tuota ylivallan ja vihan valtiota nimeltä Israel. Molemmat antavat tukensa Israelin rikoksille palestiinalaisia kohtaan, joita israelilaiset tappavat päivittäin. Israelin tukeminen näiden poliittisten tahojen mielestä ratkaisee nk. Islam ongelman Suomessa ja Euroopassa.


Tämä ensimmäinen hyökkäys mikä kohdistui minua kohtaan, tuli juuri odottamaltani suunnalta -sionistiselta Suomen sisulta. Suomen sisu on se taho, mikä mainostaa itseään kansallismielisenä vaikuttajaryhmänä Suomessa. Eräitä sen tunnetuimpia jäseniä lienee Rommel. Tämä herrasmies-sisulainen oli syytettynä huumausainerikoksista ja myöhemmin hän aiheutti haittaa varusmiespalveluksensa aikana lyödessään toista palvelustoveriaan mukilla päähän keittiössä.

Tämä teekuppikerho, joiden aktivismin salat löytyvät netistä, esiintyvät kaikenlaisilla salaisilla nimillä keskustelupalstallaan arvostellen kaikkia niitä kansallimielisiä, jotka oikeasti tekevät jotain. He eivät koskaan löydä mitään hyvää sanottavaa kenestäkään. Kuten ensimmäinen kommentti blogistani liittyi jotenkin ajatuksiini, tai väitettyihin ajatuksiini, koskien jotain tiettyä rodullista aatetta. Tietenkään tämä arvostelija ei esiintynyt omalla nimellään, vaan tekaistulla nimellä Internetin keskustelupalstalla. Täytyy huomauttaa, että Suomen sisussa ja perussuomalaisissa on jo edustaja (edustajia), joka avoimesti esiintyy käyttäen Hengist Duvalin viittaaman aatteen nimeä ja esiintymällä sen kannattajana. Hengist Duval puolestaan on tullut tunnetuksi sionistisista ajatuksistaan, amerikkalaisuuden ihannoinista, NATO:n ja Israelin puolustamisesta.

Koko keskusteluhan lähti liikkeelle, kun blogini linkki liitettiin Solzhenitsyn kirjaan, jonka olin linkittänyt sivuille. Nämä naamioituneet kirjoittajat ihmettelevät, olenko “tuleva Fyrer Suomessa” ja ironisesti sanoen, asian yhteydessä, “kova jätkä toi Henrik Holappa”, pohtien myös asemaani ja nimeäni johtavien kansallissosialistien ja valkoisten nationalistien keskuudessa.

Mihinkään näihin kysymyksiin en tule vastaamaan. En tule käyttämään aikaani Internet-sotureiden ja nimettömänä esiintyvien henkilöiden mietteisiin ja niihin vastaamisiin. Näin kuitenkin tärkeänä asiana tuoda esille mikä Suomen sisu todellisuudessa on. Suomen sisu on jo myynyt itsensä, he ovat myyneet sielunsa, eikä tämä poliittinen ryhmä tule koskaan nousemaan Suomessa, he ovat päättäneet tehdä sovintoja ja kompromisseja vihollisen kanssa. He eivät tule pelastamaan valkoista rotua. Katsomalla Suomen sisua ja sen jäseniä, tai ainakin sen kahta johtavaa jäsentä, jotka tässä kirjoituksessani olen jo maininnut, jos käännymme heidän puoleensa, olemme jo hävinneet oikeutemme olemassaoloomme. Kaiken mitä näen tässä sionistisessa liikkeessä on heikkous.

Sionistinen Suomen sisu ja sen poliittinen liittolainen perussuomalaiset ovat juuri helpoin tapa Hengist Duvalin ja Rommelin kaltaisille miehille yrittää tehdä jotain. Olemalla jäsen jommassa kummassa noissa poliittisessa liikkeessä he tietävät voivansa elää rauhallista ja turvallista elämää, heidän ei tarvitse luopua mistään, sillä he ovat valinneet jo tiensä, jossa tietoisesti tekevät kompromisseja, tietäen että se on turvallinen tie heille, missä heitä ei voida haavoittaa. Suomen sisu ja perussuomalaiset saavat juuri jäsenensä tällaisista henkilöistä.

Me, jotka uskomme valkoiseen rotuun, me emme pelkää, me emme tee kompromisseja. Me menemme loppuun saakka, ja me emme koskaan häviä. Minä sanon suoraan ja avoimesti, me tahdomme pelastaa valkoisen rodun, me tahdomme säilyttää suomalaisuuden tulevaisuudessakin ja me todellakin tahdomme vallankumousta.




http://enationalist.com/henrik-holappa/?p=375

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu