luovutaan ensi vuodelle. Pääministeri on ottanut tahtipuikon käteensä, toivottavasti se pysyy siinä ainakin vaalikauden loppuun.
Hyvä uutinen Vanhaselta
leikkauksista
3114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
yksi saataan kätyri vähemmän!
joka kaatuu,,,,
heh heh.
mutta sehän ei ollut hallituksen tavoite
Kirjoittanut: vanhassa munassa on salmone... 1.12.2008 klo 04.57
Arvonlisäveroalennus oli onistunut vedätys oikeiston taholta jolla saatiin vähävaraiset taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevat äänestämään heitä ja samalla mukavat tulonsiirrot elintarvikealan yrittäjille.
Ei oikeisto niin tyhmä ollut eteikö se tinnyt kaupan kyllä keräävän arvonlisäveronalennuksen pussiinsa hintoja nostamalla heti kun asia vahvistuisiin.
Varoituksia kyllä tuli näin tapahtuvan koska sitä ei pystyttäisi valvomaan,mutta tämä kuitattiin erään ministerin taholta jolla oli kokemusta kuulemma omien sanojen mukaan shoppailuissa ei niikään ostoksien suhteen vaan seuran hakemisen - vanhaa tavaraa kauppaavan ikean ikäihmisen - varo vanhassa munassa on salmonellavaara.
Salmonella ehdottikin että kuluttajien pitäisi valvoa itse alennuksen tulemista hintoihin ja vaihtaa kauppaa jo ei näin tapahdu - vaihdoihan jo naistakin - salmonellakulli toteaa.
Homma siis hoituu ministerin mukaan ei muutakuin laskin ostoskassiin mummolle ja ostamaan alennettuja viimeistä myyntipäivää esillä olevia tuotteita,joiden hintojen kehitys nousi heti
arvonlisäverotuksen alennuksesta päätettäessä.
Nusulle annettiin varmuuden vuouksi hallituksen taholta runsaasti aikaa ennen veronalennuksen voimaantuloa,näin kauppiaille jäi hyvää aikaa nostaa hintatasoa reilusti eli 22%.
Ns tulossa oleva veronalenus ei tule korvaamaan edes sitä hintojen nousua joka aiheutui lupauksesta alentaa niitä - vain lupausaihio.
Tämän kyllä hallitus olisi voinut osittain estää ALV alennuspäätöksen tehtyään heti sen
toimeenpanolla, mutta sehän ei ollut hallituksen tavoite todellakaan vaan riisto.