Kuulemma ovat olleet tarinani niiiiiiin väkivaltaisia, että ne on pitänyt hetipikana poistaa.
No, pannaanpa tarinat uudestaan tarjolle - ei väkivaltaisena, vaan HOMOEROOTTISENA versiona!
Tunkki yritti karkuun
Tapasinpa tässä viikonloppuna kulmilla oman sponssini, joka koetti minut nähtyään välittömästi luikahtaa takavasemmalle, mutta onneksi ehdin perään. Ei ole ryökäle puheluihin eikä sähköposteihin viitsinyt vastailla, joten ajattelin nyt ihan naamatusten ottaa asioista selkoa.
Ennenkuin edes päästiin kunnolla edes keskustelun alkuun (tässä vaiheessa pidin kaveria tiukalla HALAUSotteella seinää vasten siten, että joutui reppana hieman varpistelemaan - onneksi pöljä yritti sivukadulle karkuun; eipä ollut turhia uteliaita näkemässä), yritti hän uhkailla jollain Eestin pojilla, jos en laskisi häntä heti alas. Vaan johan loppui uho, kun vapaalla kädellä annoin hieman HELLÄÄ hierontaa sponssin jo kalvenneille poskille. Jo tuli niihinkin hieman väriä!
Tivatessani määrätietoisen päättäväisesti hänelle antamieni (hän sai siis "sijoitukseni" käteisenä - lainausmerkit sen takia, että nykyään toki tiedän, että paskat kyse mistään sijoituksesta oli, jätkä vain trokasi minulle siivua huijauksesta ja kuittasi sen omilla virtuaalirahoillaan ja tumppasi rahani taskuunsa) rahojen kohtaloa, mutisi tämä epeli jotain median salaliittoskeidaa. Tarjosin lisää HELLÄÄ hierontaa. Sinänsä tehokas keskustelunavituskeino rupesi nappaamaan omaan nilkkaan, kun KUUMAN SUUDELMAN AIKANA tunkin etuhammas raapaisi ikävän naarmun HUULEENI. Aina siis tuntuu roiskuvan, kun rapataan.
Onneksi oli sponssini jo sen verran pehmennyt, jotta aloitti vaihteeksi puhumaan ihan asiaa. Hän urahti LEMMENhoidon lomassa haluavansa jotenkin hyvittää. Lopetin hieronnan ja laskin häntä jopa hieman alemmaksi, mutta yritti perskeles jätkä riuhtaista itsensä vapaaksi. Tiukka vastariuhtaisu ja napakka PUSU vasten HUULIA sai kuitenkin miehen toisiin aatoksiin.
Nyt siis päästiin asiaan. Kaveri puhui jotain voudista ja muusta, mutta se ei minua kiinnostanut. Kysymykseeni "mistäs aiot mun viiskytä donaa pierasta" tuli vastaukseksi ehdotus kuitata velkaa hänen viimevuotisella 2,5 litraisella BMW-citymaasturilla (ilmeisesti WC-rahoilla hankittu). Torjuin ajatuksen, koskapa moisilla bensarosvoilla ei ole järin ihmeellistä vaihtoarvoa ja en ole juuri nyt autoa vailla.
Neuvotteluhetkemme tuntui junnaavan hieman paikallaan, mutta hieman sponssia HELLITTYÄNI irtosi lupaus käteisosasuorituksesta. Otin jäppisen lompakon kaikkine papereineen ja kortteineen haltuuni, ja siirryimme jonkinlaisen yhteisymmärryksen vallitessa hänen kämpillensä, mikä oli varsin lähellä.
Kämpillään kaveri yritti hieman pehmentää tunnelmaa kysymällä, josko paukku maistuisi. Ilmoitin kuivasti olevani liikkeellä raha-asioissa, ja velat maksettuaan kaveri voisi puolestani tarjota paukkuja, mutta ei nyt. Onneksi ei tarvinnut enää sen enempää kovistella, vaan alistuneesti meni sponssini kirjoituspöytänsä luokse, avasi oikeanpuoleisen ylälaatikon ja kas kas, kohtuullisen ponteva nippu käteistä rahaa oli sinne jotenkin eksynyt.
Pikaisen laskutoimituksen jälkeen totesin sponsorini olevan vielä 10 750 egeä pystyssä. Vilkaisin ympärilleni, ja huomasin jätkän aika asiallisen taidelasikokoelman. Sarpanevaa, Wirkkalaa (ei sentään Kierrettä...) ja muuta varsin arvokasta kamaa oli esillä. Signeerauksetkin löytyivät. Ei muuta kun jätkän salikassi esiin ja lasia parempaan talteen. Tulikin muuten aika kuorma, kun siinä hinnoista keskusteltiin ja velkaa kuittailtiin.
Kun yhteisymmärrys oli lopulta löytynyt, kehtasi saatana jälli pyytää kuittia! Siteerasin "Vyölaukkumiestä" jotta eihän niitä kukaan jaksa, eihän pankkikirjojakaan enää ole! Kaveri naurahti onton alistuneesti. Nyt, kun asiat olivat välillämme reilassa, kysäisin jotta mitenkäs sen paukun kanssa oli? Entinen sponssini lysähti sohvalleen istumaan ja huokaisi että ota vaikka koko pullo ja mene.
Siispä nappasin (sinänsä perin hyvin varustellusta) viinakaapista litran avaamattoman Courvoisier VSOP -pullon (näkyi kaveri vierailleen Tax Free -shopissa; ihanko olisi Suvarnabhumi Airportista ostettu?), heitin hepun lompsan sohvapöydälle kuin luun koiralle (ja en todellakaan kysellyt, että maistuuko) ja lähdin matkoihini.
Näinkin voi käydä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ajatelkaas, että Suomi24 -palstan kirjoittelu tuntuu ihan oikeasti vaikuttavan!
Kuten ehkä muistatte, kirjoitin pariinkin otteeseen omasta pikku "kotiutustapahtumasta" - jotka seriffimme uralin sittemmin poisti ylimaallisessa viisaudessaan. Myös nimimerkki "Reiska jostakin..." jakoi kokemuksiaan palstallamme - tämän sällin otteet herättävät jopa minussa kunnioitusta!
Vaan asiaan! Puolituttuni Jaska, joka oli hänkin erehtynyt ns. alkuvuoden ryöstöretken aikana "investoimaan" loppujen lopuksi aika vähiä rahojaan WC-skämmiin, innoittui hänkin ehkäpä mainittujen kertomusten myötä itsekin kaipailemaan menettämäänsä 20 000 euroa. Tarina on loppujen lopuksi vanha tuttu, Jaska osti osuuksia WC-skämmistä ilman mitään dokumentaatiota melko lailla samaan tapaan, kun on Tunkkisessa tarinassa kerrottu.
Milloinkahan uralin ko. loistavan jatkokertomuksen poistaa; varmasti joku kusipää on siitäkin pahastunut ja rupeaa ruikuttamaan...
Taas asiaan. Jaska näki viime keskiviikkona meikäläisen kulmilla, ja tuli juttelemaan. Ei oltu nähty aikoihin, joten aluksi hieman kelailtiin menneitä ja ajauduttiin oluttuopin ääreen. Aikamme talsittuamme muistojen poluilla vakavoitui Jaska yhtäkkiä, madalsi hieman ääntään ja kysyi, että voisinko hieman auttaa häntä yhdessä pikku ongelmassaan. En todellakaan tiedä mistä, mutta Jaska arveli meikäläisen olevan TunkkiTimppa ja niinpä hän varovaisesti tiedusteli, josko voisin eräällä lailla toimia hänen henkisenä tukenaan, kun hän koettaisi saada edes osan menetyksistään takaisin omalta sponssiltaan.
No ihan aluksi, mitä se oikeastaan minulle kuuluu jos Jaskakin on tuhrannut rahojaan WC-huijaukseen? Vaan - jos rehellisiä ollaan - oma "kotiutusreissuni" oli loppujen lopuksi aika perkeleen mahtava kokemus! Ei ole ihan vähään aikaan tullut samanlaista pystymisen ja voiman tunnetta kuin tuon episodin yhteydessä. Tässä mielessä hieman kadehdin "Reiskaa jostakin", koskapa hän jätti vielä tilanteen auki - minun ja ex-sponssini osalta tilanne on selvitetty ja siten lopullisesti ohi. Eli eipä ole tulossa samanlaisia kicksejä jatkossa...
Vaan nyt siis oli kuppilan pöydän toisella puolella Jaska WC-ongelmineen, ja melkein jo tunsin adrenaliinin lähtevän liikkeelle! Eli ajattelin sittenkin auttaa tuttavaa! Kun ilmaisin olevani halukas häntä avittamaan, lupasipa jopa Jaska neljäsosan - eli napakat 5 000 EUR - "konsulttipalkkiota", jos onnistumme hänen sponssiltaan saamaan huijatut rahat (ja tämä termi todellakin on mielestämi sopiva).
Okei, myönnetään, että Jaskan "LEMMENLÄHETTILÄÄNÄ" toimiminen oli periaatteessa meikäläiselle, perusreilulle duunarille hieman outo juttu. Ja varsinkin kun en ole mikään väkivallasta nauttiva gorilla. Omankin sponssini hoisin lähinnä HELLYTTELYLLÄ ja "henkisellä yliotteella". Vaan adrenaliinia oli jo kuvassa mukana ja asia rupesi kiinnostamaan.
Jaska tiesi onneksi sponssinsa osoitteen ja puhelinnumeron. Pienellä perinteisellä "anteeksivääränumero" -kikalla varmistimme sen, että liero oli kotona (kaverilla oli siis lankaliittymä) ja ei kun kylään! Mainittakoon, että Jaskakaan ei ole mikään lapamato, vaan varsin raamikas heppu, eli sikäli puolellamme oli hieman "LEMMENvoimaa", varsinkin kun Jaska mainitsi sponssinsa olevan ns. neuvolassa punnitava, eli alle satakiloinen. Aina pitää katsoa, että on vastustajaan nähden vähintään tasavahva!
Niinpä olimme seuraavana räntäisenä torstai-iltana Jaskan sponssin oven takana. Muutaman ovikellon rimpautuksen jälkeen tuli ovea avaamaan joku noin kymmenvuotias pojannaskali. Kysyimme, että josko isä on kotosalla (tottakai oli, senhän jo selvitimme tiedustelupuhelullamme) ja naskali sanoi jotta "oottakaa hetki" ja kipaisi isukkiaan hakemaan. Siirryimme oma-aloitteisesti tuulikaapin läpi ihan eteisen puolelle, ja pian tulikin talon isäntä paikalle - ja näytti säikähtävän melko lailla.
Kuten arvaattekin, oli myös Jaskalla takanaan ei-niin-pieni tulokseton puhelin- ja sähköpostitavoittelu. Nyt kun Jaska olikin yht´äkkiä siinä eteisessä jonkun tuntemattoman - eikä ihan pienen - kaverinsa kanssa, oli tilanne arvatenkin Jaskan sponssille perin vaivalloinen - ellei pelottavakin. Ja sponssin takana luurasi hänen mukulansa, ja jopa (ilmeisesti) vaimokin tuli olohuoneen puolelta katsomaan, jotta kuka tuli. Sponssi änkytteli siinä jotta "Ai Jaakko, mikäs sinut tänne lennätti".
Jaska otti yllättävänkin vikkelästi tilanteen haltuunsa toteamalla jotta "Liikeasioissahan minä, voitaskos jossain puhua rauhassa?". Jaskan sponssi näytti todellakin siltä, ettei ainakaan akkansa kuullen halunnut Jaskan kanssa asioitaan selvitellä. Sponssin akka oli aika pöllämystyneen näköinen (no ihan totta, mites luulisitte oman akkanne reagoivan, kun auvoiseen perheen keskeiseen torstai-iltaan ilmestyy pari raamikasta heppua haluten puhua isännän kanssa "liikeasioista rauhassa"?
Jaskan sponssi kysyi akaltaan, josko tämä vaikkapa keittäisi kahvit sillä vaälin, kun hän kaverinsa (huomatkaa yksikkö!) kanssa selvittelee pikkusen juttuja. Sponssin sinänsä ihan mukavan olinen mukula oli tällä välin tullut meikäläisen luokse ja kyseli, jotta mitä sedät täällä? Pörröttelin naskalin tukkaa, ja totesin, jotta "tultiin juttelemaan iskän kanssa vähän valuuttajutuista", ja koska joulukin lähestyy, jatkoin, jotta "ollaanko sitä oltu kilttejä", kun ne tontutkin kuulemma katselevat pikkulasten kiltteyden perään. Naskali totesi hilpeästi, jotta "ei joulupukkia tai tonttuja ole olemassa, oletko vallan hupsu?" Sinänsä perin aiheellinen kysymys, kun itsekin menin 50 000 euroa omalle sponssilleni "sijoittamaan" luvatun 400% koron houkuttelemana.
Vaan ei Jaskan sponssi oikein katsonut hyvällä pikku jutusteluani poikansa kanssa, vaan komensi vesselin huoneeseensa ja pyysi Jaskaa ja minua tulemaan kanssaan verstashuoneeseen. Ja sinne päästyämme alkoi kyllä yksi perkeleen sirkus! Ennen kuin Jaska ehti verstashuoneessa edes suutaan avaamaan, rupesi hänen sponssinsa vaahtoamaan jostain kuulusteluista ja muusta paskasta. Jaska olisi moista tilitystä ehkä jaksanut kuunnellakin, mutta koska olin itse jotain samankaltaista aikanani omalta sponssilta kuunnellut, ajattelin puuttua peliin. Nappasin Jaskan sponssin tuttuun HALAUSotteeseen, painoin hänet HELLÄSTI verstashuoneen tiiliseinää vasten (ovela sattuma, että omankin sponssini pistin kujalla tiiliseinää vasten - tämä seinä oli toki paljon puhtaampi!). Urahdin jotta "Nyt loppui paskapuheet, missäs on Jaskan rahat? Liiviishän ne laitoit, kun kerran käteisenä sait!"
Ja voi helvetti, mikä selitysten ja uikutusten tulva sitte seurasi. Jos oli paskiaista uskominen, olivat menneet jo niin omat ja varastetut ja kaikkea paskaa. Ilmeisesti se on sama joka helvetin sponssin kanssa, joten oli aika hieman antaa sponssin kalpeille poskille HELLYYDELLÄ väriä. Vaan sitten yht´äkkiä kuului verstashuoneen oven takaa sponssin eukon ääni, jotta "kahville!" Ehdin juuri LOPETTAA KUUMAN SUUTELON, kun ovi aukesi ja ehtoinen emäntämme kutsui vielä toisenkin kerran kahville.
Niin sitten mentiin keittiön pöydän ääreen, jossa olikin kupit jo katettu ja kahvi valmiina. Myöskin pöydän antimet olivat asialliset - oli niin keksejä kuin Boston-kakkuakin. Konjakkia ei ollut kuitenkaan esillä. Siispä menimme sivistyneesti nauttimaan kahvit ja pullat ja juttelimme emännän kanssa mukavia ympäripyöreitä säästä, maailmantaloudesta ja joulunajan rutiineista. Jaskan sponssikin oli ihan lunki ja kahvihetkemme oli perin antoisa. Siispä kahvit käkättimeen, ja oli taas aika meidän herrojen siirtyä verstashuoneeseen.
Siinä siirtyessämme taas kohti verstashuonetta tulin ihan viattomasti kysäisseeksi, jotta "mites vesselin koulu on mennyt", ja siitäkös Jaskan sponssi hätkähti. Suljettuamme verstashuoneen oven ehätti sponssi heti varsin pelokkaan oloisesti kysymään, että en kai aio tehdä hänen pojalleen mitään pahaa? Perkele minä mikään mafioso ole, ja ihan kelpo vesselihän tuo sponssin mukula tuntui olevan, mutta huomasin luonnollisesti ns. tilaisuuden tulleen. Ja rehellisesti sanoen, KAULASSA roikkuminen ei todellakaan paljoa innostanut - oma sponssin retku oli oma juttunsa - mutta en todellakaan nauttinut kummoisesti "HELLYYDEN LÄHETTILÄÄN" roolistani. Siispä tokaisin kuivakkaasti että "Sehän taitaa riippua ihan sinusta."
Jo rupesi asiat luistamaan. Muistakaamme, että kyse ei ollut sen suuremmasta summasta 20 000 eurosta, ja tämäkin summa oli maksettu käteisellä, joten se oli virallisesti "näkymätöntä" rahaa, ellei Jaskan sponssi sitten ollut sitä mennyt tililleen lykkäämään. Uskokaa tai älkää, mutta heppu meni verstashuoneesta autotallin puolelle (tarkennettakoon tässä vaiheessa, että kyseessä oli siis omakotitalo ja tässä talossa autotalli oli verstashuoneen seinän toisella puolella palo-oven takana) ja me seurasimme häntä kuin hai laivaa. Ja niin vain työkaluhyllyn alla olevasta kaapista parin maalipurkin takaa löytyi muovikasiin käärittynä nippu käteistä rahaa, josta Jaskan sponssi luki Jaskan käteen 20 000 euroa. Ja tähän Jaska jotta "asia on tätä myöten selvä". Ei edes pyytänyt korkoa. Reilu kaveri tämä Jaska! Rahaa jäi jäljellekin, mutta se ei enää meitä kiinnostanut. Jaskan sponssi kääräisi jäljelle jääneen (vieläkin ihan asiallisen) nipun rahaa takaisin muovikassiin ja pisti käärön maalipurkkien taakse. Sulkiessaan kaapin ovea sponssi kysyi, jotta "oliko tässä nyt sitten kaikki", en malttanut olla tokaisematta jotta "tilanne taitaa vaatia konjakkia". Jaskan sponssi tuskin tajusi, mistä on kysymys (ellei sitten ole lukenut edellistä tarinaani ennenkuin uralin NE poisti) ja sanoi, jotta mennään sitten olohuoneen puolelle.
Olohuoneessa Jaskan sponssi avasi viinakaapin, otti esiin pullon (ihan vaan Monopolia, perskeles) ja kolme lasia, johon Jaska jotta "ei mulle, mä olen autolla". Siispä vaisun hiljaisuuden vallitessa nappasimme Jaskan sponssin kanssa konksupaukut (sponssi kaatoi aika jämerän itselleen) ja sitten Jaskan kanssa toivottelimme hyvät illanjatkot ja poistuimme. Huomasittekos muuten pienenä yksityiskohtana, että Jaska ei missään vaiheessa esitellyt meikäläistä, ja Jaskan sponssi ei myöskään missään vaiheessa kysynyt, että kuka olen miehiäni! Taisi mies pitää minua todella jonkinlaisena GIGOLONA! Uusi kokemus tämäkin!
Ajellessamme Jaskan autossa koti kotikulmia tuumi Jaska jotta "ootsä Timppa yks helvetinmoinen sälli". Siinä ajaessaan hän antoi setelinipun mulle ja sanoi jotta "laske siitä se sovittu viis tonnia". Tein työtä käskettyä, pistin setelit nippuna taskuuni, ja annoin loput Jaskalle. Tähän Jaska jotta "mä olin perkele ihan varma, jotta noita rahoja en enää ikinä näe, mä oon todella sulle kyllä palveluksen velkaa". Yritin sanoa, että johan sä maksoit, mutta Jaska sanoi, että se ei vaikuta, hän on todellakin ison palveluksen velkaa.
Että näin...
Heh heh
Ihan hauskasti kirjoitettuja fantasioita, voisit ehkä jopa käydä tarjoamassa hengentuotteitasi jollekin "tosimies"-lehdelle, mutta älä kuitenkaan vielä luovu leipätyöstäsi, jos sinulla sellainen on. ;)
luopuisi, mitä nyt jotkut liian innostuneet "sijoittajat"...
Tunkkisessa tarinassahan yksi tällainen lopetti rehvakkaasti työnsä ja meni (ainakin joksikin aikaa) elämään Thaikkuihin leveästi.
Jatka samaan malliin.Jes.
Joitakin tuntuu kyrsivän mutta antaa kyrsiä:)