Yksinäisyys on sitä, että on vailla toisen ihmisen kosketusta. Ilman kosketusta ei aina tunne edes olevansa ihminen. On vaan, mikä lie, yksinäinen sielu muiden joukossa. Vailla kosketusta ja rakkautta voi muuttua näkymättömäksi, kuten Muumilaakson näkymättömälle lapselle oli käynyt. Yksinäisenä ja rakkaudettomana voi lakata näkymästä. On helpompaa lakata tarvitsemasta. Mutta näkymättömänä elämä ei ole mukavaa. Näkymättömänä katsoo sivusta toisten elämää.
Oma elämäntilanteeni on nyt sellainen, että koen vasta tulevani yhä enemmän näkyväksi. Muumikertomuksessakin tarinan lapsi tuli pikku hiljaa näkyväksi, ei suinkaan hetkessä. Tällaiset suuret muutokset tapahtuvat hitaasti, koska ne ovat varjostaneet elämää niin pitkän ajan. Tarinassa näkymätön lapsi sai rakkautta Muumilaakson väeltä ja uskalsi sitten tulla näkyväksi. Omassa eheytymisessä olen saanut tukea pääasiassa ammattikuuntelijoilta sekä hyviltä kavereilta.
Olen edelleen aika varovainen matkallani, ja tarkkailen ympäristöstä tulevia viestejä. Mitä ne viestit kertovat? Enimmäkseen huomaan saavani ihan hyväksyviä katseita. Tiedän etten voi liikaa peilata itseäni muiden kautta, vaan pitää löytää usko itseensä syvältä sydämestään. Eli oppia rakastamaan itseään ja olla itsensä paras kaveri.
Onnellisia ovat he, joilla on vierellä puoliso. He saavat tuntea toisen kosketusta ja tietävät olevansa tärkeitä ja rakastettuja. Heidän on varmasti helpompaa nousta uuteen aamuun.
Mietin usein sitä, miten todella monet ovat saaneet itselleen kumppanin. Tiedän heidän olevan jollain tapaa parempia, ainakin sosiaalisesti kehittyneempiä. Itse kun koen olevani sosiaalisissa taidoissa vielä noviisi. Estyneisyyttä aiheuttava häiriö persoonassani heikentää sosiaalisia taitojani. Tosin koulun terkkarin mielestä en ole sosiaalisesti estynyt, vaan ihan normaali. Mutta kohdallani estynyt käytös ei tule ilmi sellaisessa turvallisessa kohtaamisessa.
Ympärilläni asuu paljon nuoria pareja, mutta ehkä myös joitakin yksinäisiä. En ole asunut koskaan naisen kanssa yhdessä, koska minun kanssani ei ole kukaan halunnut vakavasti seurustella. Minua usein jotenkin hävettääkin tämä ainainen yksinäisyys. Se tuntuu olevan iso juttu, jos minut joskus on nähty yhdessä jonkun nuoren naisen kanssa, kuten vaikka yökerhossa. Uskon että monet pitävät minua kummallisena naisettomuuteni vuoksi. Osa on haukkunut liian krantuksikin. Totuus on vain siinä, ettei minulla kerta kaikkiaan ole ollut riittävästi tilaisuuksia tutustumiseen. Yksinäisyyteni johtuu pelkästään estyneestä olemuksesta ja voimakkaasta ujoudesta.
Oma elämäntilanteeni on nyt sellainen, että koen vasta tulevani yhä enemmän näkyväksi. Muumikertomuksessakin tarinan lapsi tuli pikku hiljaa näkyväksi, ei suinkaan hetkessä. Tällaiset suuret muutokset tapahtuvat hitaasti, koska ne ovat varjostaneet elämää niin pitkän ajan. Tarinassa näkymätön lapsi sai rakkautta Muumilaakson väeltä ja uskalsi sitten tulla näkyväksi. Omassa eheytymisessä olen saanut tukea pääasiassa ammattikuuntelijoilta sekä hyviltä kavereilta.
Olen edelleen aika varovainen matkallani, ja tarkkailen ympäristöstä tulevia viestejä. Mitä ne viestit kertovat? Enimmäkseen huomaan saavani ihan hyväksyviä katseita. Tiedän etten voi liikaa peilata itseäni muiden kautta, vaan pitää löytää usko itseensä syvältä sydämestään. Eli oppia rakastamaan itseään ja olla itsensä paras kaveri.
Onnellisia ovat he, joilla on vierellä puoliso. He saavat tuntea toisen kosketusta ja tietävät olevansa tärkeitä ja rakastettuja. Heidän on varmasti helpompaa nousta uuteen aamuun.
Mietin usein sitä, miten todella monet ovat saaneet itselleen kumppanin. Tiedän heidän olevan jollain tapaa parempia, ainakin sosiaalisesti kehittyneempiä. Itse kun koen olevani sosiaalisissa taidoissa vielä noviisi. Estyneisyyttä aiheuttava häiriö persoonassani heikentää sosiaalisia taitojani. Tosin koulun terkkarin mielestä en ole sosiaalisesti estynyt, vaan ihan normaali. Mutta kohdallani estynyt käytös ei tule ilmi sellaisessa turvallisessa kohtaamisessa.
Ympärilläni asuu paljon nuoria pareja, mutta ehkä myös joitakin yksinäisiä. En ole asunut koskaan naisen kanssa yhdessä, koska minun kanssani ei ole kukaan halunnut vakavasti seurustella. Minua usein jotenkin hävettääkin tämä ainainen yksinäisyys. Se tuntuu olevan iso juttu, jos minut joskus on nähty yhdessä jonkun nuoren naisen kanssa, kuten vaikka yökerhossa. Uskon että monet pitävät minua kummallisena naisettomuuteni vuoksi. Osa on haukkunut liian krantuksikin. Totuus on vain siinä, ettei minulla kerta kaikkiaan ole ollut riittävästi tilaisuuksia tutustumiseen. Yksinäisyyteni johtuu pelkästään estyneestä olemuksesta ja voimakkaasta ujoudesta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Suosittelen sulle luettavaksi kirjaa,
Ujoudesta,yksinäisyydestä ( Wsoy 2005): Juhani Mattila.
Olen tuon kirjan lukenutkin. Mutta voishan sen uudelleenkin lainata kun en enää muista sen sisältöä.
Se on totta, että olen helkkarin ujo (ottaen huomioon että on jo tämän ikäinen mies!). Lisäksi on valitettavaa jos minua luullaan ylpeäksi ujouteni vuoksi. Olen kuitenkin herkkä, nöyrä ja pelokas, enkä suinkaan ylimielinen.
Sairas ujouteni selittää yksin jäämisenkin. Erittäin monet tuttavapiiristäni ovat löytäneet seurustelukumppanin. Joku kouluajoilta, joku baarista tai netistä. Mutta minä en ole löytänyt mistään. Siksi, koska olen ollut niin sosiaalisesti rajoittunut ja pelokas. Sosiaalisissa tilanteissa pelkojeni vuoksi usein hiljainen.
Näkymättömyys = rakkaudettomuus, turvattomuus, oman itsen pirstaleisuus/oman itsen tuntemattomuus, "hukassa oleminen", epätasapaino, yksinäisyys, epäluuloisuus
->lähtee lapsuudesta
Ihmisellä on mahdollisuus eheytyä ja tulla "näkyväksi", niinkuin tuolle näkymättömälle lapselle kävi, milloinkaan ei kannata luovuttaa...
Näkyvyys = oman itsen (sen todellisen, sisäisen minän) hyväksyminen, tunteminen ja rakastaminen, turvallisuudentunne, tasapaino (mm. tunteissa), tunne siitä että kuuluu johonkin ja että sinusta välitetään ja välität takaisin, eheys.
Hyvä, olet siis tiellä, jolla vihdoinkin alat muuttua näkyväksi. Alun alkaen näkymättömälle lapselle se vaatii paljon työtä ja ponnisteluja, syvää sukellusta omaan itseen ja tapahtumiin, jotka ovat tehneet sinusta näkymättömän. Tiellä on paljon kiviä ja kantoja, kipua ja tuskaa, mutta älä luovuta, niin pääset perille...
on käynyt niin, että sulle on lapsuudessa tuputettu ja syötetty jotain roolia, jollainen sun pitäisi olla ja joka on täysin ristiriidassa todellisen minäsi kanssa, niin kerronpa vaan että eheytymisen myötä voit todellakin löytää tasapainon niiden välille. Kumpikin puoli tulee jossain määrin aina olemaan osa sua mutta silleen rauhallisella ja siedettävällä tavalla ja se on hyvä niin.
Tuossa Psykologia-palstalla joku kirjoittikin, että lastenkertomuksia käytetään masentuneiden lasten hoidossa. Kai sitä on jotenkin niin naiivi, että tarvitsee itsekin tuollaisia kertomuksia todisteeksi ja tueksi. Ehkä sitä niiden myötä näkee asiat selvemmin.
Näkyväksi tuleminen on kovaa työtä. Olen nyt sellaisessa toimessa, että joudun/SAAN kohdata paljon tuntemattomia ihmisiä. Olen viimein päättänyt kohdata pelkoni ja tulla näkyviin. Töiden jälkeen kävin lainaamassa "Ujoudesta, yksinäisyydestä" -kirjan. Kirjaston ovella katseemme kohtasivat jonkun mukavan näköisen nuoren naisen kanssa kaksi kertaa. Näkyväksi muuttuminen pelottaa, mutta samalla se aukaisee sulkuja kohti normaalia kanssakäymistä. Voi saada rakkautta kun uskaltaa kohdata toisia ihmisiä. Nyt lähden lenkille.
-Yv
Siitä on ehkä helpoin aloittaa, vanhempasi todennäköisesti hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet, siihen ei liity samaa epävarmuutta kuin kavereiden kanssa. Minäkin painin saman ongelman kanssa ja olen nyt päättänyt yrittää puhua äidilleni, muille puhuminen on vaikeaa, kun tuntuu, ettei mielessä koskaan ole mitään, en ole mitään mieltä mistään.
luin aloituksesi (ja olen muutenkin lukenut kirjoituksiasi täällä), ja tunnistan hirmu paljon itseäni noista kirjoituksistasi. Siis että ihan samaa vaivaa on minullakin. Ja tuo näkymättömyys -juttu on totta myös minun kohdalla...
Olen sama joka kirjoitin Ujous palstalle "ujot ja estyneet parisuhteessa"
Vaikka siis olen parisuhteessa, niin koen silti olevani estynyt ja juurikin tuo näkymätön, koska en kykene olemaan oma itseni toisten seurassa. Eihän silloin kukaan pysty tulemaan kanssani läheiseksi, ei edes mieheni.
Ja usko tai älä, niin monta kertaa tuntuu, että helpompi olisi olla yksin, koska toisen kanssa oleminen on niin vaikeaa. Ja sitä jää jumiin huonoon parisuhteeseen, jossa toinen ei ymmärrä sinua ollenkaan. Monesti haukkuukin jne. Ja olen huomannut, että tämä estyneisyyskin pahenee, kun huomaa että toinen ei ymmärrä yhtään.
Eletään tavallaan siinä vierekkäin, mutta ei ole mitään todellista kontaktia. Jos ymmärrät mitä tarkoitan...?
mutta "mukava" tietää etten ole ihan yksin tällaisen estyneisyyden kanssa.
Mietin, että eikö edes seurustelukumppanin antama tuki auta eroon estyneisyydestä? En ymmärrä myöskään sitä, että juututaan epäsopiviin suhteisiin. Ehkä se parisuhde (hankalakin) on sittenkin parempi kuin yksin jääminen.
Mene vaikka halimaan äitiäsi tai hanki koira. Voit myös testata thai hieronta mestat. Siellä sua kosketellaan mielin määrin.
Olet kolmekymppinen, nuori, maailmaa nähnyt suomalainen mies. Minun mielestäni elämäsi parhaassa iässä. Katsele kolmekymppisiä daameja, niin varmasti jotain tapahtuu. Olet aavistuksen hullu, mutta aivan eri mielentaajuuksilla kuin suurin osa ikäisistäsi( ei millään pahalla). Käyt läpi armottomat henkien taistot, jotta selviytyisit päivästä toiseen. Minä ymmärrän sinua, koska me olemme henkisesti niin samanlaisia.
Isäni lapsuudenkodissa eräs arvostettu proffa tuli tupaan käymään ja kertomaan savolaisvitsejä. Hän sanoi omasta elämästään: "Riisu risti, kruunu anna!". Se oli hyvin kiteytetty, että vaikka hän oli korkeasti koulutettu, oli se hänellekin eräänlainen taakka ja hän halusi armahduksen.
Shakki on mulle elinikäinen intohimo. Näen shakkiklubilla vanhoja ja nuoria miehiä. Vanhoista tulee mieleen se, että itsekin olen joskus heidän asemassaan. Eli vanhuus tulee 100% varmasti jokaiselle, joka elää pitkään, aikanaan. Miksei me voitaisi vain elää hyvää elämää, kun kuitenkin jokainen yksilö on kruunun tarpeessa.
YV haluaa kaksikymppisen daamin, ei kolmipäistä.
Johtuu varmaan siitä että 30v daamit alkaa olemaan jo aika kranttuja.. Nuoret ehkä saattavat hyväksyä vähemmilläkin kriteereillä.
YV:ssä jotain vikaa, jos ei kelpaa kolmikymppisille?
En muutenkaan kyllä ymmärrä mitään tasoajattelua, whatever.
mutta saan rakkautta silti
hyvät suhteet läheisiin.
ei mulla ole naiskaveria.
en tiedä, hankinko edes
pitäisi ymmärtää silloin mun heikkouteni.
oon pärjännyt silti ihan hyvin vaikka elämästäni on puuttunut kaverit ja puoliso.
Työelämä on nyt mitä on mutta muuten menee ihan hyvin.
Uskon hyvyyden voimaan.
Se on auttanut.
Itseasiassa jo pikkupojasta lähtien tunsin paljon sääliä kaikkia kohtaan.
Vaikka pieni hyttynen liiskaantui kuoliaaksi saattoi olla mulle vaikea asia.
Olen ihminen, vaikka tavallaan en ole tyypillinen ihminen.
Erilainen ja hyväksyn sen itsessäni.
Jokainen on erilainen, se on hieno asia mutta kaikenlainen pahuus/ilkeys on paha paha asia.
"Loppuun asti hoida, kanna,
riisu risti, kruunu anna". Näköjään virsikirjan sananparsia nuo.
Lähde: http://evl.fi/Virsikirja.nsf/d43296c5d54e5d8dc2256de400546d8a/91d880ff849e51e0c2256d5a00437d80?OpenDocument
"Olet aavistuksen hullu, mutta aivan eri mielentaajuuksilla kuin suurin osa ikäisistäsi( ei millään pahalla)."
Kyllä olen hieman hullu, mutta ei lääkärini ole sitä kertonut. Selvitellään ensi kerralla lisää persoonallisuuden ongelmia/ominaisuuksia.
"Käyt läpi armottomat henkien taistot, jotta selviytyisit päivästä toiseen. Minä ymmärrän sinua, koska me olemme henkisesti niin samanlaisia."
Huomaan että tunnut ymmärtävän ajatusmaailmaani. Omat henkiset taistoni liittyvät sosiaaliseen kanssakäymiseen. Olen jotenkin niin pelokas ja jännityksissä hyvin usein. Ehkä eräs diakoni on ollut tärkein apu tässä näkyväksi kasvamisen tiellä. Hän rohkaisi että minä saan luottaa siihen, että minua kannetaan. Ehkä sen avulla saattaisin vapautua sosiaalisesta pelosta. Tapasin kahvillassa sattumalta erään hyvän naispuolisen ystäväni. Juttelimme kahvilassa ja kävelimme saamaa matkaa muutaman korttelin verran. Sillä hetkellä se oli poissa! Pelkoni. Käveleminen ihmisjoukossa on minulle usein aika pelottavaa, mutta yhdessä jonku kanssa se tilanne on hyvin rento. Ehkä tämä on aika yleistä, mutta silti kokisin sen johtuvan omasta epävarmuudesta. Seurassa taas nostaa katseensa pois omasta navasta ja kiinnostuu muista.
"YV:ssä jotain vikaa, jos ei kelpaa kolmikymppisille?"
Pelkään olevani ikäisilleni naisille liian noviisi, liian kokematon. Olettaisin, että ikäisilläni naisilla on elämänkokemusta aika lailla reilummin. Kokemusta kenties yhteiselosta, arjen yhdessäolon onnesta ja raivokkaista riidoista. Seurustelukokemusta monien kumppaneiden kanssa. Toisaalta en tosiaan minäkään ole kiinnostunut seurustelumielessä äitien kanssa.
Onhan minussa paljonkin vikoja, jotka saattaavat haitata yleensäkin naisen löytymistä. Välillä minusta tuntuu, että olen hieman apinan näköinen... No, jospa joku tykkää että pikkuapina voisi olla söpö. Tosi epävarmahan minä olen oleuksestani ja ulkonäöstä. Mutta ei se auta kun hyväksyä tämä paketti ja tehdä muutoksia siellä henkisellä puolella.
Mutta minun kanssa on kuulemma helppo keskustella ja se tuntuu minusta hienolta palautteelta. Vaikka olenkin estynyt, en kuulemma ole sulkeutunut.
Kiva että sait jutella ikäisesi naisen kanssa. Itselläni on hyvin vähän ihmisiä elämässäni joiden kanssa voin jutella henkeviä. En tiedä miten selviän viikonlopusta kun ei ole ketään joka välittää kukaan joka puhuisi minulle. Olen periaatteessa erakkoluonne, mutta tarvitsen jotain seuraa, edes netin.
Hyväksyvä seura on sellainen, joka tuo lohtua ihmisen eloon. Itselleni on tärkeintä vanhempieni seura ja rakkaus. Olen erittäin läheisriippuvainen ihminen ja voin huonosti jos läheiseni on pahoittanut mielensä.