Olipa kerran pikkuinen vanginvartija. Se asui Konnunsuolla pienessä mökissä lammen rannalla perheensä kanssa. Vartijan perheeseen kuului kaksi poikaa ja yksi huonotapainen sisko. Lammen vesi oli kirkasta ja raikasta ja siinä oli hyvä uiskennella ja sukeltaa kesäpäivisin töiden jälkeen. Ympäröivässä metsässä asusti erilaisia elämiä. Siellä oli hirviä ja hiiriä, karhuja ja kettuja. Myös monenlaiset linnut lauloivat puiden oksilla ja rakensivat niille pesänsä. Elämä oli iloista ja rauhallista konnunsuolla.
Eräänä päivänä metsän laidalta alkoi kuulua hirvittävää meteliä ja ryskettä. Vartijat säntäilivät edestakaisin pelästyneinä. ”Mitä tapahtuu?”, huusi pikkuinen pamppu. Mutta kukaan ei vastannut. Kaikki olivat liian kiireissään ja peloissaan yrittäessään piiloutua tunkeilijoilta. Metsän laidalle oli kokoontunut joukko Risen herroja ja metsätyökoneita. ”Koko tämä alue nurin”, neuvoi eräs Riseläisistä ja viittilöi lammen ympäristöä.
Valtavat metsäkoneet alkoivat lähestyä lampea ja pampun kotia. Pikkuinen pamppu sukelsi syvälle veteen ja pidätteli henkeään niin pitkään kuin nikotiinin tuhoamilla keuhkoilla oli mahdollista. Lopulta pampun oli pakko nousta pintaan hengittämään. Kuusi, jossa sinitiainen oli asustanut, oli kaadettu. Pampun riippukeinun lemmikkikoivut oli joutunut pinoon muiden puiden kanssa. Lammen ympäristö muuttui nopeasti autioksi ja kolhituksi, taantuma tuli suolle. Suuren metsäkoneen pyörät rikkoivat lammen rannat ja vesi muuttui paskanruskeaksi ja mutaiseksi, Konnunsuo oli muuttunut lopullisesti.
Pamppu oli koditon ja yksinäinen. Hän oli eksynyt työkavereistaan ja itki hiljaa kannon juurella ja joi viinaa. ”Missä minä nyt nain ja nukun?”, nyyhkytti pieni pamppu. ”Vanha kotini on muuttunut liejuiseksi lätäköksi, jossa ei voi enää asua.”
Yhtäkkiä kuului ääni: ”Pikku pamppu, pikku pamppu!” Se oli virkatoveri Sörkästä, pampun hyvä ystävä. ”Missä sinä olet?”, huuteli Sörkänpamppu. ”Täällä, suuren kannon juurella!”, huusi pikku pamppu riemuissaan. Pamppu huitoi käsiään ja pomppi. Sörkänpamppu istui kannolle ja sanoi: ”Tule mukaan, olen löytänyt sinulle uuden työpaikan ja kodin.”
”Onko siellä turvallista?”, kysyi konnun pikkupamppu. ”Parempaa”, vastasi Sörkänpamppu, ”Marjatta sanoi, että se on suojeltu linna, jonne Riseläiset eivät saa tulla kaatamaan metsää tai häiritsemään Pamppuja.” ”Jippii”, sanoi pikkupamppu konnulta, ”mennään sinne heti!”
Kun pieni konnun pamppu ja sörkän pamppu saapuivat uuden kotinsa alueelle, oli siellä jo monia konnun pikku pampun työkavereita paikalla. Pelsosta ja monesta muustakin lakkautetusta laitoksesta oli vartijoita paikalla. ”Ihanaa”, huusi konnun pikku pamppu sörkän pampulle, ”tuossa on sinulle viinapullo ja tuossa on minulle soluasunto.” ”Täällä on vielä niin hiljaista ja rauhallista, asuminenkin on niin halpaa ilman kalliinpaikan lisää”, kehui sörkän pamppu. ”Ja maista Vantaanjoen vettä, se on minusta täydellistä”, sanoi pikku pamppu ja hyppäsi paskaiseen Vantaanjokeen. Rehevät vaahterapuut keinuivat tuulessa ja kärpäset pörräsivät alkukesän lämmössä. Pikkuinen pamppu ja sörkän pamppu katsoivat toisiaan ja alkoivat juoda viinaa ja laulaa. Ja niin he aloittivat uuden onnellisen elämän sörkän apeiden muurien varjossa.
Eräänä päivänä metsän laidalta alkoi kuulua hirvittävää meteliä ja ryskettä. Vartijat säntäilivät edestakaisin pelästyneinä. ”Mitä tapahtuu?”, huusi pikkuinen pamppu. Mutta kukaan ei vastannut. Kaikki olivat liian kiireissään ja peloissaan yrittäessään piiloutua tunkeilijoilta. Metsän laidalle oli kokoontunut joukko Risen herroja ja metsätyökoneita. ”Koko tämä alue nurin”, neuvoi eräs Riseläisistä ja viittilöi lammen ympäristöä.
Valtavat metsäkoneet alkoivat lähestyä lampea ja pampun kotia. Pikkuinen pamppu sukelsi syvälle veteen ja pidätteli henkeään niin pitkään kuin nikotiinin tuhoamilla keuhkoilla oli mahdollista. Lopulta pampun oli pakko nousta pintaan hengittämään. Kuusi, jossa sinitiainen oli asustanut, oli kaadettu. Pampun riippukeinun lemmikkikoivut oli joutunut pinoon muiden puiden kanssa. Lammen ympäristö muuttui nopeasti autioksi ja kolhituksi, taantuma tuli suolle. Suuren metsäkoneen pyörät rikkoivat lammen rannat ja vesi muuttui paskanruskeaksi ja mutaiseksi, Konnunsuo oli muuttunut lopullisesti.
Pamppu oli koditon ja yksinäinen. Hän oli eksynyt työkavereistaan ja itki hiljaa kannon juurella ja joi viinaa. ”Missä minä nyt nain ja nukun?”, nyyhkytti pieni pamppu. ”Vanha kotini on muuttunut liejuiseksi lätäköksi, jossa ei voi enää asua.”
Yhtäkkiä kuului ääni: ”Pikku pamppu, pikku pamppu!” Se oli virkatoveri Sörkästä, pampun hyvä ystävä. ”Missä sinä olet?”, huuteli Sörkänpamppu. ”Täällä, suuren kannon juurella!”, huusi pikku pamppu riemuissaan. Pamppu huitoi käsiään ja pomppi. Sörkänpamppu istui kannolle ja sanoi: ”Tule mukaan, olen löytänyt sinulle uuden työpaikan ja kodin.”
”Onko siellä turvallista?”, kysyi konnun pikkupamppu. ”Parempaa”, vastasi Sörkänpamppu, ”Marjatta sanoi, että se on suojeltu linna, jonne Riseläiset eivät saa tulla kaatamaan metsää tai häiritsemään Pamppuja.” ”Jippii”, sanoi pikkupamppu konnulta, ”mennään sinne heti!”
Kun pieni konnun pamppu ja sörkän pamppu saapuivat uuden kotinsa alueelle, oli siellä jo monia konnun pikku pampun työkavereita paikalla. Pelsosta ja monesta muustakin lakkautetusta laitoksesta oli vartijoita paikalla. ”Ihanaa”, huusi konnun pikku pamppu sörkän pampulle, ”tuossa on sinulle viinapullo ja tuossa on minulle soluasunto.” ”Täällä on vielä niin hiljaista ja rauhallista, asuminenkin on niin halpaa ilman kalliinpaikan lisää”, kehui sörkän pamppu. ”Ja maista Vantaanjoen vettä, se on minusta täydellistä”, sanoi pikku pamppu ja hyppäsi paskaiseen Vantaanjokeen. Rehevät vaahterapuut keinuivat tuulessa ja kärpäset pörräsivät alkukesän lämmössä. Pikkuinen pamppu ja sörkän pamppu katsoivat toisiaan ja alkoivat juoda viinaa ja laulaa. Ja niin he aloittivat uuden onnellisen elämän sörkän apeiden muurien varjossa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä, juuri näin. Pamput ovat kuin yhtä suurta perhettä, kaveria ei koskaan jätetä, oli sitten kyseessä kalliinpaikan lisät tai lakkauttamiset! Ja lopuksi juodaan aina viinaa...