Vesivahinko vuokra-kerrostalossa

Sammunut

Sattuipa tuossa viikonloppuna vesivahinko. Muistikuvat ovat hataria, mutta näin asia on ehkä mennyt.

Menin kylpyy kännissä, heräsin huoltomiehen koputukseen. Huoltomies kertoi, että on vesivahinko. Itselläni oli vettä vain eteisen lattialla. Olin nukahtanut kylvyssä ja ilmeisesti hana päällä. Ammeen ulkopuolella on myös lattiakaivo ja ehkä (todennäköisesti) vaate tai lattialla ollut pyyhe tukkinut tämän tai sitten viemäri ei vetänyt. Miten kauan aikaa oli kulunut, on täysi mysteeri. Todennäköisesti kuitenkin useita tunteja. Huoltomiehen mukaan ainakin kolme muuta asuntoa oli saanut vaurioita.

Kotivakuutusta ei tietenkään ole olemassa. Joudunko nyt korvaamaan rakenteelliset viat ja muiden vaurioituneen irtaimiston vai onko asunto-osakeyhtiöillä oltava joku vakuutus tällaisen varalle? Olen siis kovasti liemessä ja hyvät neuvot kalliit

13

11197

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tulee.....

      Yhtiön vakuutukset VOIVAT korvata rakenteiden vauriot, mutta muut tulevat kyllä sinulle.
      Kotivakuutuskaan tuskin tuota olisi korvannut, koska kyseessä on tuottamuksellinen vahinko.
      Eli sinulle on odotettavissa lasku vahingosta.

      • vastuuvakuutus

        korvaa nimenomaan
        tuottamuksesta johtuvat vahingot, ei sellaisia, joissa ei ole tuottamusta! eli korvausta on nimenomaan mahdollista saada tämän tyyppisistä vahingoista mutta jos taas olisit saanut sairaskohtauksen ja ollut tajuttomana niin siinä ei ole tuottamusta joten ei korvauspiirissä. Toki törkeä tuottamus tuo vakuutusyhtiölle oikeuden periä korvauksia takaisin vakuutuksenottajalta...

      • on kokemusta
        vastuuvakuutus kirjoitti:

        serkku-pojalle kävi niin että nukahti suihkuun, perse oli lattiakaivon päällä. Alapuolella oleva liikehuoneisto kastu pahasti. Vakuutus korvasi. Ja tämä tasan sama vahinko tapahtui uudestaan noin vuoden kuluttua ekasta!

      • 009988
        vastuuvakuutus kirjoitti:

        korvaa nimenomaan
        tuottamuksesta johtuvat vahingot, ei sellaisia, joissa ei ole tuottamusta! eli korvausta on nimenomaan mahdollista saada tämän tyyppisistä vahingoista mutta jos taas olisit saanut sairaskohtauksen ja ollut tajuttomana niin siinä ei ole tuottamusta joten ei korvauspiirissä. Toki törkeä tuottamus tuo vakuutusyhtiölle oikeuden periä korvauksia takaisin vakuutuksenottajalta...

        Juuri näin.Kiinteistön vakuutus korvaa rakenteet.Jos naapurin huolimattomuus on aiheuttanut vesivahingon ja sinulla ei ole kotivakuutusta niin jos vahingon aiheuttajalla on laaja kotivakuutus niin se korvaa sinun irtaimen omaisuuden.Vakuutusyhtiö voi sitten halutessa vaatia tältä huolimattomalta korvauksia.

      • rma06
        009988 kirjoitti:

        Naapurin kotivakuutus korvaa, mutta vain jos siihen sisältyy vastuuvakuutus. Vastuuvakuutuksen voi ottaa suppeaankin vakuutukseen ja usein se kuuluu automaattisesti kotivakuutukseen. Joillakin yhtiöillä sen voi halutessaan jättää pois vakuutuspaketista. Naapurin vakuutusyhtiö ei voi periä häneltä takaisin vastuuvakuutuksen perusteella maksamiaan korvauksia, mutta kiinteistövakuutusyhtiö voi, mikäli vesivahinko aiheutettiin tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella.

    • Sammunut

      Niin siis kotivakuutusta tai muutakaan tätä varten ei siis ole.

      Sain muuten raportin suoritetusta kosteuskartoituksesta. Asuntoja kastui kaikkiaan 6 kpl.

      Muuttaako asiaa se, että ns. alkuperäiskunnossa eli siinä ei ilmeisesti ole lainkaan vesieristeitä? Siis pelkkä amme ja laatat ilman mitään?

      Ilmeisestikin kannattaa alkaa etsimään lakimiestä...

      • Jurristi75

        "Ilmeisestikin kannattaa alkaa etsimään lakimiestä..."
        Etsi pankinjohtaja. Saat laskun korjaustyöstä.
        Seuraavaksi voit etsiä vakuutusasiamiehen, joka tekee sulle koti-, vastuu-, ja oikeusturvavakuutuksen.
        Mitä tekemistä vesieristeiden puuttumisella on vahingon korvausvastuuseen? Vahingon määrään sillä voi olla teoreettinen vaikutus, mutta sen pitää sun pystyä osoittamaan.

      • Sammunut
        Jurristi75 kirjoitti:

        Niin, korvaussummaksi tuli ihanat 50 000 euroa. Tai siis tämän on arvio. Äkkiseltään vaikuttaa kovin isolta summalta.

        Kenet minun pitäisi hankkia pitämään huolta siitä, ettei minua huijata maksamaan vielä enemmän kuin oikeasti pitäisi? Työjohtaja? Lakimies? Tai joku muu? Ja kuka?

      • Vakuutusalan ammattilainen
        Sammunut kirjoitti:

        Niin, korvaussummaksi tuli ihanat 50 000 euroa. Tai siis tämän on arvio. Äkkiseltään vaikuttaa kovin isolta summalta.

        Kenet minun pitäisi hankkia pitämään huolta siitä, ettei minua huijata maksamaan vielä enemmän kuin oikeasti pitäisi? Työjohtaja? Lakimies? Tai joku muu? Ja kuka?

        Olen töissä kiinteistövakuutusalalla ja tunnen vakuutusyhtiöiden ehdot tarkkaan. Tärkeintä olisi nyt tietää, mikä kiinteistövakuutusyhtiö taloyhtiöllä on.

        Mikäli Fennia tai Pohjola, niin voin sanoa jo nyt, että korvausta ei tule lainkaan, koska heillä on rajoitusehdoissa kohta, jonka mukaan auki jääneen hanan aiheuttamia vahinkoja ei korvata.

        Vaikka olisikin kyseessä kiinteistövakuutusyhtiö, millä tuo on korvattava, niin periaatteessa isännöitsijä voi sanoa, että ei halua vakuutusta käyttää, koska sinä olet vahingonkorvauslain mukaan korvausvelvollinen aiheuttamastasi vahingosta. Näin tuskin kuitenkaan isännöitsijä sanoo, koska sinulla ei taida olla rahaa tätä hoitaa.

        Kerro, missä vakuutusyhtiössä kiinteistö on vakuutettu, niin kerron, saisiko sieltä rahaa vai ei. Kerro ihmeessä muutenkin, miten homma jatkuu. Tsemppiä!

      • Tieto auttaisi
        Vakuutusalan ammattilainen kirjoitti:

        Voinko hakea korvausta manettämistäni vuokratuloista naapriasunnon omistajalta jonka vuokra-
        laiset aiheuttivat vesivahingon joka levisi minun omistamaani asuntoon.Tieto auttaisi

      • rma06
        Tieto auttaisi kirjoitti:

        Voinko hakea korvausta manettämistäni vuokratuloista naapriasunnon omistajalta jonka vuokra-
        laiset aiheuttivat vesivahingon joka levisi minun omistamaani asuntoon.Tieto auttaisi

        Perusteellinen vastaus edellyttäisi tarkempia tietoja vahingon syystä, mutta näillä tiedoilla vastaus on tämä: omistajalta et saa korvauksia, vuokralaisilta voit vaatia, jos he aiheuttivat vahingon huolimattomuudellaan.

      • jepulisjeejee
        Vakuutusalan ammattilainen kirjoitti:

        Olen töissä kiinteistövakuutusalalla ja tunnen vakuutusyhtiöiden ehdot tarkkaan. Tärkeintä olisi nyt tietää, mikä kiinteistövakuutusyhtiö taloyhtiöllä on.

        Mikäli Fennia tai Pohjola, niin voin sanoa jo nyt, että korvausta ei tule lainkaan, koska heillä on rajoitusehdoissa kohta, jonka mukaan auki jääneen hanan aiheuttamia vahinkoja ei korvata.

        Vaikka olisikin kyseessä kiinteistövakuutusyhtiö, millä tuo on korvattava, niin periaatteessa isännöitsijä voi sanoa, että ei halua vakuutusta käyttää, koska sinä olet vahingonkorvauslain mukaan korvausvelvollinen aiheuttamastasi vahingosta. Näin tuskin kuitenkaan isännöitsijä sanoo, koska sinulla ei taida olla rahaa tätä hoitaa.

        Kerro, missä vakuutusyhtiössä kiinteistö on vakuutettu, niin kerron, saisiko sieltä rahaa vai ei. Kerro ihmeessä muutenkin, miten homma jatkuu. Tsemppiä!

        Ihmettelen jos löytyy vakuutusyhtiö, joka korvaa rakenteille aiheutuneet vahingot kiinteistövakuutuksesta. Kyseessähän ei ole putkirikko ja vielä vähemmän äkillinen / ennalta-arvaamaton vahinko. Olisihan se toki hienoa jos noinkin isolle vahingolle saisi apua jostain... :(

    • pelästynyt

      voidaanko takuukorjaukseen menevät vuokratalon rakennusvirheet velottaa vuokralaiselta jos hän muuttaa virheenrekisteröimisen jälkeen asunnosta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      41
      1456
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1365
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      303
      1299
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1125
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1081
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1048
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1029
    8. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      888
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      18
      841
    Aihe