Unohtuuko parisuhde ja sen hoito, kun lapsia tulee? Meillä mies tekee kaikkensa lastensa eteen. Olen jäänyt yksin itseni kanssa. Huolehdin heistä, mutta kuka huolehtii minusta?
Kuinka monella lapset menevät parisuhteen edelle?
suruska..
232031
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
..annamme molemmat kaikkemme lapselle, emme käy oikeastaan koskaan missään kahdestaan. Haluaisin hellyyttä, läheisyyttä ja kiitostakin kodin pyörittämisestä, mutta en sitä saa. Vastaus on, ettei mieheni sitä osaa antaa ja minun pitäisi se siitä tietää,että on vain töissä ja kotona ja antaa kaiken perheelle. No joo, mutta haluaisin itsellenikin jotai, en vain perheelle. Seksiä hän kyllä haluaa ja siinä suudellaan yms mutta minusta helliä hetkiä pitäisi olla muutenkin. Minulle on tullut tunne, että tässäkö se nyt oli..
Etkö ole aikuinen ihminen? Sinun pitäisi pystyä huolehtimaan itsestäsi ja myös toisista.
ja olen aikuinen ja otan vastuun itsestäni.. tuntuu vain niin yksinäiseltä juuri nyt..
jos sulla on mies vai? Etkö ole oppinut huolehtimaan itsestäsi vielä? Pitääkö susta miehen huolehtia aikuisesta ihmisestä, niin jos olet aikuinen? Miten susta pitää huolehtia?
Entä kuinka vanha mies on, kun ei osaa itsestään huolehtia, vaan vaimon pitää huolehtia sekä hänestä että lapsesta?
Minusta kahden aikuisen ihmisen parisuhteeseen kuuluu, että kumpikin huolehtii itsensä lisäksi myös puolisostaan, ja jos heillä on lapsia, kompikin huolehtii myös heistä.
Vai oletteko sitä mieltä että kun nainen synnyttää lapsen, on hän sen jälkeen vain ja ainoastaan äiti, äiti myös lapsen isälle? Eikä ollenkaan enää puoliso?
lapset menevät ehdottomasti parisuhteen edelle. En ikinä priorisoisi miestäni lapsiani tärkeämmäksi, enkä halua että minä olisin miehelleni tärkeämpi kuin meidän 4 lastamme.
Kyllä aikaa sen toisen aikuisenkin hoitoon ja hellittelyyn on siinä sivussa, silti lapset ovat meille kaikkein rakkaimpia ja heidän tarpeensa ja turvallinen kasvunsa menee kaiken muun edelle.
Tottakai meilläkin huolehditaan ensisijaisesti lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan. Sehän nyt on selvääkin selvempää. Mutta eikö sanota, että isän ja äidin suhde on lasten koti? Voiko perheessä lapset hyvin, jos parisuhde unohtuu ja eletään vain ja ainoastaan äitinä ja isänä? Perhe on ihana symbioosi ja kaikilla on tarpeita..ei kai sekään ole oikein, jos joku jää ilman? Tästäkin joku varmasti vääntää sanottavaa, mutta jos en miehelle kelpaa kuin äitinä ja taloudenhoitajana, niin saa kai sitä purnata...
Parisuhde ei suinkaan ole unohtunut, mutta tottakai lapset ovat ensisijaisia. Se tulisi molempien osapuolten ymmärtää. Lähinnä se tarkoittaa käytännön tilanteita, kuten; osapuolten tulee ymmärtää, että esim. seksiä ei voida harrastaa klo 17 keskellä keittiötä. Tai että emme voi istua sohvalle keskellä päivää katselemaan jännityselokuvia. Toisin sanoen; arki pyörii lasten tarpeitten hoitamisessa, parisuhteelle kahdenkeskistä aikaa jää sitten iltaisin tai jos lapset ovat hetken hoidossa. Mutta vaikka arkipäivät ovatkin lasten hoitamista, ei se mielestäni tarkoita sitä etteikö parisuhdetta olisi. Kyllä sitä voi keskellä lasten hoitamistakin muistaa toista halauksella, suukolla tai sanoilla. Ja jutella asioista.
tässähän juuri oli kyseessä se ettei mies huomioi arjen keskellä. Ap:lle on tullut tunne, ettei kukaan huolehdi, ajattele häntä. Sama juttu siis minulla, joka vastasinkin jo aiemmin. Seksiä kyllä on, mies aina kotona, auttaa arjessa, mutta hellyys, yhteinen aika, kauniit sanat jääneet miltei kokonaan pois. Lapset tottakai tärkeintä..
Se ei vaan käynyt ilmi ihan tuosta ekasta viestistä jonka ap kirjoitti.
Mutta en itse jaksa uskoa, että pelkät lapset olisivat "syy" siihen että huomionosoitukset loppuvat. Toisinsanoen, olen sitä mieltä että jos suhde on väljähtääkseen se väljähtää olipa lapsia tahi ei..
riitä?
Ei lapset, ei seksi, ei miehen kotona viihtyminen eikä arjessa auttaminen.
Älä vaadi mieheltäsi liikoja, ihminen ja mies hän vain on. Hän yrittää parhaansa, mutta kun se ei näytä riittävän, hän alkaa ehkä etsiä ihmistä, jolle hän riittäisi.
nainen on nainen ja hänellä on naisen tunteet ja tarpeet vielä lapsen saannin jälkeenkin. Lapset voi viedä joskus hoitoon tai muuten esim. iltasella järjestää yhteisen elokuva/kylpy/hieronta tms. -illan. Pitkän päivän jälkeen molemmat ovat usein väsyneitä ja on helppo lysähtää tv:n tai tietokoneen ääreen tekemään omiaan. Joskus kannattaa kuitenkin tehdä yhdessäkin jotain mistä molemmat nauttivat niin kyllä se hellyys sieltä kireän kuoren alta kaivautuu pikkuhiljaa esiin kuin itsestään. Jos ei, niin sitten kannattaa varmaan miettiä onko kyseessä vain kuivempi kausi suhteessa, vai onko syyt jossain syvemmällä.
Niin minäkin teen meillä.
Oletko lukenut hiukka liikaa prinsessaruusus-satuja?
olevan hieman katkera..(Edellinen kirjoittaja siis) Mutta älä välitä tollasista pöllöistä! Luota vaan omiin tuntemuksiisi, itsehän parhaiten tiedät mitä tarvitset ollaksesi onnellinen!
olen huomannut poikani saatua että äitiys on maailman ihanin asia ja poikani menee KAIKEN EDELLE! Mutta tottakai tärkeää on myös pitää huolta Itsestään ja miehestä.. Ja toivon että mieskin pitää huolta minusta.. Olen kotona se joka tekee kaiken.. Siis IHAN KAIKEN, mies ei syö edes aamupalaa ellei sitä tehdä valmiiksi ja laiteta pöydälle esille. . Sukat ja kalsarit kerään joka aamu miehen jäljiltä joko sohvalta tai sängyn vierestä.. Pitelen lasta rintarepussa ja imuroin samalla,vaikka mies istuu vieressä mutta katsoo vain elokuvia.. TAI PELAA PUHELIMEN PELEJÄ mitä on ladannut monen euron edestä.. Kotimme on aina puhdas, lapsi ja mies on aina puhtaissa vaatteissa ja ruokittuna. Ja ikinä kukaan (Luojan Kiitos!) ei ole valittanut.. Kun olin synnytyssairaalassa 3 päivää pyysin siskoani hoitamaan koiraa siksi aikaan. Että mies ehtisi käydä ihan rauhassa luonamme sairaalassa ja hoitaa muut tärkeät asiat vauvaa varten.. Kun tulin kotiin oli koiramme PIMEÄSSÄ stressaantuneena ja oli oksentanut ympärin kämppää ja purrut rikki eteisen maton! Kertaakaan ei kukaan ollut käynyt kaupassa hakemassa ruokaa tai imuroinut.. Onneksi ulos koira oli päässyt. Niin minä aloin sitten paripäivää sitten synnyttäneenä pesemään lattioita ja koiraa.. Mun parisuhde on mulle tärkeää, sen takia jaksan tätä.. Mutta toki toivoisin takaisin EDES pientä välittämistä ja että joku jonain päivänä tekisi mulle aamupalan, ruuan, veisi mut vaikka shoppailemaan ja hoitaisi päivän kotityöt yhden päivän ajan
..jo kauhutarina, eikä tuossa ole enää mitään järkeä!
Miksi passaat miestä? En kässää alkuunkaan. Anna olla ilman aamiaista, jos ei kerta suuhunsa saa. Ei se ole sinun vatsastasi pois.
Sinähän estät miehesi kehittymisen, kun et vaadi mitään. Teet hemmetin suurta karhunpalvelusta itsellesi ja muille.
Mutta, omapa on ristisi, nauti siitä.
.. Ja itse ristini kannan. Olen aina ollut sitä mieltä että nainen on kotona se joka hoitaa pääosin kodin ja lapset.. Ollaan asuttu yhdessä kohta 3 vuotta ja tämä lapsi on ensimmäisemme. Jo ennen lasta pidin huolta miehestäni kaikin tavoin ja mies "tottui..." hemmotteluun.. Toki olen välillä yrittänytkin etten tekisi miehelle niin suuria palveluksia,mutta huomannut että "huomenna hommia on sitten tuplasti".. Olen vasta nuori.. Täytin juuri 21 ja ollut aina se joka on joutunut pitämään huolta itsestäni ja MYÖS muista.. Raskasta on ollut enkä usko että tulee helpottamaan. Poikaani en aio löhöilemään opettamaan. Tuossahan se rintarepussa pienestä pitäen oppii :) .. Mies lähtee kohta armeijaan ja jään entistä yksinäisemmäksi kotiin.. Mutta rehellisesti ehkä silloin on myös vähän helpompaa.. Vaikka ihan älytön ikävä miestä tulee...
Tuo uhrautumisesi menee kyllä jo aivan sairauden puolelle. Vaikka itse saisitkin jotain kummallista nautintoa siitä että pystyt täyttämään kaikki taakaksesi kaadetut tehtävät urhoollisesti, se ei tee tilanteesta oikeudenmukaista ja tervettä. Ja vaikka oletkin jo aikaisemmin joutunut ilmeisesti ottamaan liikaakin vastuuta elämässäsi, se ei tee siitä normaalia elämää. Sinun pitäisi nyt herätä ja nähdä miehesi oikeana aikuisena ihmisenä joka pystyy myös huolehtimaan itsestään jos vain niin haluaa. Luulen että jo armeija tekee hänelle hyvää sillä siellä hän joutuu myös ottamaan vastuuta ja tekemään asioita ilman että joku koko ajan palvelee häntä. Myös sinä voi samalla otta itsellesi uudet rutiinit joihin sitten otat miehesi takaisin tasavertaisena kumppanina. Siis niín että myös hän ottaa vastuuta asioista ja ne eivät todellakaan sitten tapahdu jos hän ei niitä tee.
Sanoit myös että poikaasi et opeta löhöilemään. Valitettavasti juuri noin sinä teet jos annat hänelle mallin että miehen ei tarvitse kotona mitään tehdä. Hän kyllä sen huomaa ja ottaa siitä omaan asennemaailmaansa mallia halusit tai et.
Vanha sanonnan mukana parasta mitä isä voi lapselleen antaa on rakastaa tämän äitiä. Ja vice versa.
Ihan noin yksinkertaista se ei ole (On lukuisa määrä poikkeuksia, joita en nyt ala luettelemaan), mutta yhtä lailla tuossa piilee mielestäni totuuden siemen. Silloin, kun lapsi elää ja asuu kahden vanhemman kanssa, näiden keskinäinen suhde (eikä suinkaan mikään kämppä/asunto/talo/tönö) on lapsen koti.
Jostain syystä monille vanhemmille tuntuu olevan tärkeämpää siivota kämppää tai rempata taloa tms. kuin hoitaa sitä lapsen todellista kotia.
Miksi näin?
En usko että kukaan tahalleen tekee lapselleen pahaa sillä, että laiminlyö parisuhteensa vaan kyse on pikemminkin siitä, ettei tärkeysjärjestystä ole oivallettu.
Ehkä se imurointi ja auton peseminen yms. on helpompaa? Ehkä ei ole mallia vanhempien keskinäisen rakkaussuhteen hoitamiseen lapsiperheessä? Muitakin syitä voi keksiä...
Ja aloittajalle: Olet mielelläni aivan oikeilla jäljillä, kun otat esiin sen, ettet voi hyvin nykyisessä tilanteessa. Toivotan niin sinulle kuin kumppanillesikin onnea matkaan asian korjaamisessa!
Tämä liittyy välillisesti ja osittain suoraankin siihen, kuinka parisuhteen tuppaa helposti käymään ainakin näin pikkulapsiaikana.
Mulla on kaksi pientä tyttöä (2 v ja 4 kk) ja viime aikoina minulla on ollut sellaisia fiiliksiä, etten ole enää mitään muuta kuin äiti ja yleiskone. Meno alkaa aikaisin aamulla ja loppuu myöhään illalla eikä siinä ehdi paljon itsestään ja omista tarpeistaan huolehtia. Minusta jotenkin tuntuu, että jos tämä meno jatkuu kauan samanlaisena niin alan menettää naiseuteni kokonaan. Ja tähän liittyy ainakin minun kohdallani läheisesti juuri sukupuolielämä, viehättävyys kumppanin silmissä, katu-uskottavuus kodin ulkopuolella jne.
Siis nyt puhun ennen kaikkea omista tunteistani enkä siitä, miten asiat mahdollisesti ovat! Mieheni on sanonut, että olen hänen mielestään aivan yhtä viehättävä kuin ennenkin ja hän arvostaa suuresti sitä työtä, jota teen lasteni kanssa päivät pitkät ja josta oikeasti nautin! Mutta itselläni joku mättää tällä hetkellä ja roolini (äiti, vaimo, nainen, oma persoona...) eivät ole sellaisessa tasapainoissa kuin haluaisin niiden olevan.
Nyt olenkin päättänyt tehdä asialle jotakin, mutta en vielä tiedä mitä. Helpottaisiko ulkonäköön ja esimerkiksi kierros vaatekaupoissa fiiliksiä yleensä? (Tiedetään: helppo mutta lyhytvaikutteinen keino.) Vai pitäisikö ottaa nyt ronskisti puolison kanssa laatuaikaa jossakin? Vai olenko kenties tiedostamattani oman ajan puutteessa? Vai pitäisikö vain ajatella kylmästi, että tämä elämänvaihe eletään lasten ehdoilla ja lähitulevaisuudessa helpottaa.
Miksi jomman kumman pitäisi olla toisen edellä.
Tarkoitatko nyt että parisuhdetta voi hoitaa vain kynttiläillallisilla ja muulla semmoisella?
Meillä molemmat tärkeitä, ei voi sanoa kumpi tulee ensin, kun ne hoidetaan molemmat.
Ja miksipä toimivaa parisuhdetta pitäisi nyt sen kummemmin hoitaa, jollei ongelmia ole
Asian huomasin kun mieheni alkoi viihtymään enemmän biljardisalilla. Kun kysyin, että mikä on niin sain täydellisen selostuksen.
Seksiä tai läheisyyttä hän oli saanut viimeksi 3kk sitten.
Lapsenhoidossa hän on mukana kuten minäkin.
Hän myöskin käy kaupassa, siivoaa koska on siisteysaddikti, tekee ruokaa koska osaa sen tosi hyvin.
Itse kuulemma istun kotona päivät mitään tekemättä. Vaunuajelulla käyn ostamassa lähikaupasta makeisia ja muuta syötävää, vaan en oikeata ruokaa.
Olen kuulemma lihonnut isommaksi kuin raskausaikana eli 35kg enemmän kuin ennen raskautta.
Väitin ettei näin ole, niin mieheni löi faktaa esille. Olin sanaton ja suutuin.
Sitten kului 2kk hiljaiseloa kunnes ystävättäreni sanoi asiasta, että voisin panostaa enemmän parisuhteeseeni. Mieheni on kuulemma aika pakkaus, koska on isä-aviomiesasteikolla kärkipäässä.
Naiset, äidit, vaimot, kattokaa peiliin ja kuunnelkaa mitä olette sanoneet.