Hei!
Toivottavasti joku osaisi auttaa. Tilanne on se, että olemme mieheni kanssa olleet yhdessä kaksi vuotta, menimme juuri naimisiin ja vauva on 3kk vanha. Tiedän, että kaikki on edennyt nopeasti. Tuntuu vain, että hän on se oikea ja että rakastamme toisiamme sekä haluamme elää yhdessä loppuelämämme.
Viime talvena miehelläni oli jo vaikea masennusaika. Kaiken valtaava paha olo, joka melkein sai meidät erotettua. Pahimmillaan riidat kärjityivät jopa väkivaltaisiksi. Masennuslääkkeet eivät sopineet ja tekivät hänestä aivan hullun. mm katosi päiviksi kotoa, joi ja eli yli varojensa. Lopulta mieliala tasaantui ja elämä tuntui taas hyvältä ja olimme onnellisia.
Nyt taas töissä on raskasta, taloa pitäisi remontoida, vauvanhoito tuo arkeen omat kiireensä jne...sekä tuli ilmi näitä hänen viime talvena tekemiään luottovelkoja, joita hän ei edes muistanut. Muutenkin hänellä aina rahat lopussa. Ja hänellä taas hirveän paha olo, jonka kertoo jatkuneen jo kauan. Ei kuitenkaan osaa puhua asioista tai hakea apua. Tuntuu niinkuin hänessä eläisi kaksi eri ihmistä, se toinen ihana ja se toinen hirviö joka tuhoaa kaiken. Hänellä ilmeisesti "elämän aaltoilua" ennenkin ollut. Rankkaa alkon käyttöä yms. Sen hän tosin lopetti raskauteni alussa, joten onneksi se on poissa kuvioista.
Miten voisin auttaa miestäni? Tilanne on minulle raskas. Erota en halua, sillä olen täysin sitoutunut tähän liittoon ja miehessäni on paljon hyvää joka ei nyt tule tässä viestissä esille. Rakkautta meillä toisiamme kohtaan on. Ihmettelen mikä meni vikaan kun vielä kuukausi sitten hän oli onnellisempaakin onnellisempi tuore aviomies ja isä. Nyt hän haluaa vain pois kotoa pahan olon vuoksi. Puhuu itsensä vahingoittamisesta. Haluaisin auttaa mutta kaikki mitä teen pahentaa tilannetta. Itselläni pahaan oloon auttaa lähelle tuleminen, mutta hänelle se taas on kuin myrkkyä ja tuntuu kuin hän vihaisi minua. Sanoo rakastavansa. Koen itseni ja apuni torjutuksi. Nyt hän lähti kotoa, eikä osaa sanoa milloin tulee takaisin. Mieleeni tulee viime talven epätoivoiset ajat ja tuska. En halua sitä taas!
Siis kuinka voisin auttaa? Häntä ja itseäni jaksamaan? Miksei elämä vain voisi olla tasaista, miksi sen pitää olla suurta vuoristorataa? :(
Toivottavasti joku osaisi auttaa. Tilanne on se, että olemme mieheni kanssa olleet yhdessä kaksi vuotta, menimme juuri naimisiin ja vauva on 3kk vanha. Tiedän, että kaikki on edennyt nopeasti. Tuntuu vain, että hän on se oikea ja että rakastamme toisiamme sekä haluamme elää yhdessä loppuelämämme.
Viime talvena miehelläni oli jo vaikea masennusaika. Kaiken valtaava paha olo, joka melkein sai meidät erotettua. Pahimmillaan riidat kärjityivät jopa väkivaltaisiksi. Masennuslääkkeet eivät sopineet ja tekivät hänestä aivan hullun. mm katosi päiviksi kotoa, joi ja eli yli varojensa. Lopulta mieliala tasaantui ja elämä tuntui taas hyvältä ja olimme onnellisia.
Nyt taas töissä on raskasta, taloa pitäisi remontoida, vauvanhoito tuo arkeen omat kiireensä jne...sekä tuli ilmi näitä hänen viime talvena tekemiään luottovelkoja, joita hän ei edes muistanut. Muutenkin hänellä aina rahat lopussa. Ja hänellä taas hirveän paha olo, jonka kertoo jatkuneen jo kauan. Ei kuitenkaan osaa puhua asioista tai hakea apua. Tuntuu niinkuin hänessä eläisi kaksi eri ihmistä, se toinen ihana ja se toinen hirviö joka tuhoaa kaiken. Hänellä ilmeisesti "elämän aaltoilua" ennenkin ollut. Rankkaa alkon käyttöä yms. Sen hän tosin lopetti raskauteni alussa, joten onneksi se on poissa kuvioista.
Miten voisin auttaa miestäni? Tilanne on minulle raskas. Erota en halua, sillä olen täysin sitoutunut tähän liittoon ja miehessäni on paljon hyvää joka ei nyt tule tässä viestissä esille. Rakkautta meillä toisiamme kohtaan on. Ihmettelen mikä meni vikaan kun vielä kuukausi sitten hän oli onnellisempaakin onnellisempi tuore aviomies ja isä. Nyt hän haluaa vain pois kotoa pahan olon vuoksi. Puhuu itsensä vahingoittamisesta. Haluaisin auttaa mutta kaikki mitä teen pahentaa tilannetta. Itselläni pahaan oloon auttaa lähelle tuleminen, mutta hänelle se taas on kuin myrkkyä ja tuntuu kuin hän vihaisi minua. Sanoo rakastavansa. Koen itseni ja apuni torjutuksi. Nyt hän lähti kotoa, eikä osaa sanoa milloin tulee takaisin. Mieleeni tulee viime talven epätoivoiset ajat ja tuska. En halua sitä taas!
Siis kuinka voisin auttaa? Häntä ja itseäni jaksamaan? Miksei elämä vain voisi olla tasaista, miksi sen pitää olla suurta vuoristorataa? :(
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tekstistäsi saa kyllä sen kuvan että miehelläsi voisi olla kaksisuuntainen.
Ei nuo mainitsemasi asiat ole normaalia mielialanvaihtelua.
Kehottaisin saamaan miehesi jotenkin lääkärin juttusille. Tiedän, että se on varmasti vaikeaa.
Kannattaisi varmasti kirjata kaikki epämääräinen käytös ylös, lääkäriä varten. Ja mene ehdottomasti mukaan lääkärille, jos suinkin vain voit.
Itsensä vahingoittamisella uhkailu on selvä hätähuuto häneltä! Paha olo ei mene ohi itsestään.
Ei kannata nyt ajatella eroa. Miehesi vain on nyt sairas ja oikealla hoidolla saat "normaalin" puolisosi takaisin.
Tsemppiä
Kehotan nopeasti ottamaan yhteyttä mielenterveystoimistoon.Ja mainita epäileväsi kaksisuuntaista mielialahäiriötä..siihen on hyvä lääkitys olemassa.miehelläsi samat oireet ja teot kuin miesystävälläni..nyt rauhallisempi jakso menossa.,joskin kokonaan masennus tai maanisuus ei irroita otettaan.miehesi pitäisi saada ymmärtämään että se ei ole kuin häiriö.,mihin on helpotus saatavilla.miesystäväni kertoi että hänelläkin oli masennuslääkitys.,mikä vei hulluuden rajoille ja alkoholin käyttö sekoitti täysin.muutama julkisuuden henkilö on tullut "esiin" ja kertoneet tästä häiriöstään.meurman viimeksi.eikä hänkään tuon "hullumpi" ole.,vaan luova fiksu nuori mies.!! toivon voimia ja pikaista apua teille.meillä jopa huumorilla kuitataan joitain hetkiä..kevennystä ja iloa teillekin.:)
Miehelläsi voi olla kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta oireet kuulostavat tässä vaiheessa pikemminkin "tavalliselta" masennukselta, joka kaipaa pikaisesti hoitoa. Jos miehesi on epäluuloinen hoitoa kohtaan, pyydä häntä kokeilemaan sinun ja vauvanne takia. Terapiaan, jonka pitäisi aina liittyä lääkitykseen, meneminen voi joitakuita arveluttaa, kun ei tiedä, mitä siellä sanoisi. Ei tarvitse sanoa muuta kuin että on paha olo. Terapeutti jatkaa kyllä siitä.
Itselläni kävi niin, että kun masennuslääke alkoi purra, ilmaantui hypomanian oireita (=lievempi kuin varsinainen mania) eli minulla oli ilmeisesti kauankin ollut kaksisuuntainen mielialahäiriö, jota en ollut tajunnut, mutta jonka oireita ymmärsin ja muistin tunteneeni ja ilmentäneeni vuosien mittaan useinkin.
Olo tasaantui, kun sain lääkkeet myös kaksisuuntaiseen. Voin suhteellisen hyvin ja vuoristorata on loiventunut tavalliseksi mäkimaastossa kulkevaksi maalaistieksi.
Olen huomannut, että yhtä saunakaljaa enempi alkoholin käyttö tuo ja pahentaa masennusoireita hyvin nopeasti.
Toivotan teille voimia ja paranemista! Pääasia, että haluatte pitää huolta toisistanne.
sattuuko tämä paha olo tulemaan aina pimeämpään aikaan? en menisi heti sanomaan että kaksisuuntainen, vaan mielestäni ammattilaisen kuuluu tehdä diagnoosi. Eli vain ammattilainen osaisi auttaa tässä tilanteessa. Kannusta miestäsi varaamaan aika vaikka psykologille ja siellä keskustellaan yhdessä tilanteesta ja ongelman ratkaisusta. Olen samaa mieltä että hänen nyt pitäisi ajatella sinua ja vauvan parasta. Psykologilla käynti on helpottavaaa ja siellä tehdään erilaisia testejä, mitkä selkeyttävät tilannetta. Jos miehesi rakastaa sinua ja vauvaa hänen pitäisi tehdä mitä vain vuoksenne. Psykologit ovat päteviä ja mukavia ihmisiä!
Kiitoksia teille kaikille vastauksista! Niistä olen saanut paljon toivoa... jota tässä nyt tarvitaan, sillä täytyyhän minun nyt vain jaksaa. Jonkun on pakko hoitaa vauvaa. Mies ei ole vielä tullut kotiin. :(
Niin masennustahan tämä tässä vaiheessa on hänellä kai. Ajattelin tuota kaksisuuntaista sen takia, koska masennuslääkkeet olivat enempi haitaksi kuin hyödyksi ja silloin vuosi sitten hän oli mielestäni jonkin verran maaninen niitä käyttäessään. Ja sitten kun tuo paha olo tulee yhtäkkiä, ilmeisesti kausittain(vuosi sitten kyllä juuri myös pimeän aikaan). Lisäksi onnellisuus vaihtuu niin äkkiä tähän.
Itsehän en ole häntä tuntenut vielä kovin kauan, mutta tiedän että hänen edellisessä elämässään on ollut kausia jolloin hän esim lyhyessä ajassa osti talon, vaihtoi autoa ja muutenkin jatkuvasti menossa ja bilettämässä. Sitten taas on kertonut ajasta jolloin vain makasi sohvalla tai oli töissä, eikä mitään muuta. Eihän se nyt tietenkään hänestä vielä mitenkään mielialahäiriöistä tee, mutta ajattelin sitä kuitenkin...
Jotenkin olen ajatellut että nyt minä sitten vaikeutan tuota hänen oloaan kun tietysti yritän siihen puuttua ja siitä keskustella. Se ärsyttää häntä tavattomasti ja hän on vihainen minulle. Mutta yritän nyt ymmärtää, että hän on jollain tavalla sairas ja olla provosoitumatta hänen käytöksestään. Joka on välillä jopa ilkeää minua kohtaan. Toivoisin hänen kovasti menevän jonnekkin mistä saisi apua, ettei tilanne tästä enempää mutkistuisi, mutta en tiedä miten hänet sinne saisi. Lähinnä saan hänet vain vihaiseksi vaikka se ei ole tarkoitukseni. Mutta on kai minulla oikeus soittaa ja kysyä missä hän on ja onko kaikki hyvin. Ei kai hän voi olettaa voivansa välillä vain hävitä ja jättää vaimon ja vauvan pärjäämään itsekseen? Siitä olen samaa mieltä, että jos hän meitä rakastaa hänen pitäisi tehdä mitä vain vuoksemme. Ajatella ylipäätään vauvaa. Pelkään miten tämä vaikuttaa vauvaan, sillä vaikka miten yritän olla normaali niin kyllähän vauva varmasti vaistoaa sen että iskää ei näy ja että äiti on surullinen...
Eli kuinka minun pitäisi toimia jotta saisin hänet kuuntelemaan enkä vain suuttumaan? Mistä löytäisin ne oikeat sanat? Olen vain niin liian lähellä tässä tilanteessa että hän ei osaa muuta kuin ärsyyntyä minusta.
Hei Minni..Kuulostaa raskaalta,otan osaa.
Tervehän se ukkos ei tosiaan nyt ole.
Itse sairastuin jokunen vuosi sitten samaan, jos nyt on tätä bibolaarista. Ensin oli aika pitkä masennuskausi, useita kuukausia. menin Lääkäriin ja määrsivät mm. Efecsor Debot nimistä mielialalääkettä, jonka tarkoitus oli nostaa serotoniini arvot oikeisiin lukemiin. Se kyllä auttoi ihan hyvin, jopa niin hyvin, että jouduin mania vaiheeseen ja vauhtia kyllä piisasi suuntaan jos toiseenkin. Rahaa paloi ja elämä suorastaan lensi minä siinä mukana, mm. avioliitosta, kun vaimo ei enää jaksanut.
Maniasta mentiin sitten jonkin asteiseen Psykoosiin ja voit arvata oliko taas vauhtia. lääkäri määräsi tasoittavaa lääkitystä, mutta kun oli niin hauska muka olla jätin ne ottamatta.
Jakso kesti pari kolme kuukautta eri vaiheineen.
Oli mennyt avioliitto, rahat. Onneksi oli vielä työpaikka josta olin sairaslomalla.
Ei tajunnut vaimo eikä kukaan muukaan mikä minulla oikein oli. Vasta mentyäni jonkinlaiselle kontrolli käynnille Psykiatrille joka lääkityksen määrännyt, tilanne koki käänteen. Hän passitti munut saman tien suljetussa taksissa Hesperiaan, kun itse siihen suostuin. Sieltä samantien Auroran suljetulle osastolle kolmeksi viikoksi, en tarvinnut pakkopaitaa, enkä poliisisaattuetta, koska olin hoitoon suostuvainen, mutta aluksi kyllä ihmettelin tarvitsevani apua.
No hyvinhän minä siellä paranin eikä se ollut paha kokemus.
Nyt olen ollut ihan kunnossa, popsin Litiumia, ettei tauti uusiutuisi, koska siihen on kuulemma taipumus lähes kaikilla.vaihtelevasti.
Niinkuin nuo muutkin tuntuvat kehoittavan koeta saada miehesi ymmärtämään hoidon tarve hyvällä. Lääkäriin ja kiireesti, kyllä sieltä apu tulee ja hyvä sellainen.
Hyvää Joulua Teille Koko Perheelle, elämä voittaa.
Puhalla peli poikki välittömästi. Itse pitkän kokemuksen omaavana kaksisuuntaisen mielialahäiröisen puolisona voin sanoa, että tilanne karkaa hyvin äkkiä käsistä.
Omalla miehelläni oli ennen lääkitystä samat kujeet: lähti viemään roskia ja tuli muutaman päivän päästä siltä reissulta kotiin. Oli ryypännyt kaikki rahansa, ostanut luotoilla ties mitä elektroniikkaa, myynyt ne sitten pilkkahintaan ja taas viina virtas vähän aikaa .Lapsista ei pystynyt ottamaan minkäänlaista vastuuta. Kuvioihin tuli myös uskottomuus, se on paremminkin sääntö kuin poikkeus että mania vaiheessa ja kännissä pettää takuuvarmasti. Sitähän se ei itse myönnä, mutta ei ole kovinkaan kummoinen temppu saada pettämisestä tällaista henkilöä kiinni, aikansa kun kyselee, alkaa muuttaa vastauksia ym. Mun miehellä paheni oireet kolmenkympin kriisin yhteydessä. Sitten alkoi olemaan näitä chat-juttuja, esitti chatissa eronnutta "uusiosinkkua". Ja niitä chattituttavuuksia alkoi olemaan jo useita, ihmeesti sai naiset valheillaan koukutettua. Oli niin ressukka, kun oli ollut niin hirviövaimo, joka kontrolloi kaikkea. Niin se sunkin mies ajattelee, että kontrolloit häntä, vaikka tiedän tasan tarkkaan, että yrität vain auttaa. Niin yritin minäkin. Ainoa pelastus tilanteeseen on se, että saat miehesi psykiatrin vastaanotolle ja hän aloittaa lääkityksensä. Sinä et voi häntä mitenkään yksin auttaa. Itse tein useiden stressaavien vuosien jälkeen miehelleni uhkavaatimuksen : joko hän menee psykiatrille tai minä ja lapset lähdemme. En alkanut enää hyysäämään yhtään. Ja niin mies meni. Heti sai diagnoosin ja lääkitys aloitettiin. Nyt elän kuin kenen tahansa "normaalin" ihmisen kanssa normaalia perhe-elämää mistä en olisi ikinä uskaltanut haaveilla. Kiitos lääkkeiden ja mielenterveystoimiston terapeuttien. Ainoa mitä kadun on se, etten jo aiemmin esittänyt uhkavaatimustani. Olisin itse säästynyt kaikelta siltä paskalta, anteeksi olen antanut mutta koskaan en voi kaikkea unohtaa.
Kiitos sinulle kirjoituksesta. Mistä arvasitkin. Kontrollifriikki. Sehän minä olen hänen mielestään ja sitä olen saanut kuulla. En ole edelleenkään varma onko kyse kaksisuuntaisesta vai "vain" täydellisestä loppuunpalamisesta, mutta aika sen näyttänee.
Tänään mies sitten lähti ja otti joitain tavaroitaan. Täytyy kuulemma miettiä asioita ja tällä hetkellä haluaa vain pois. Vauvakaan ei merkitse mitään. Tosin, eihän hän ole kotona enää moneen viikkoon ollutkaan ja tänään paljasti valehdelleensa aina välillä olevansa töissä, kun ei vaan halunnut tulla kotiin.
Olen päättänyt että annan olla. Apua en hänelle mitenkään saa ja lopulta käy niin että vain itse sairastun tässä. Mies joko itse ymmärtää ajoissa tai sitten ymmärtää liian myöhään. Joka tapauksessa olen varma, että perhettä tai ainakin lasta hänelle jossain vaiheessa tulee ikävä. Mutta silloinkin voi vain miettiä että on ollut aika jolloin olisi voinut valita toisin. Lapsi kasvaa ja pienillä hetkillä yhdessä ei voi korvata sitä että on ollut suurimman osan poissa.
Ole onnellinen, että sait oman miehesi ajoissa hoitoon. "Normaali" perhe-elämä on sitä mistä eniten maailmassa haaveilen.
Jos joku haluaa kirjoitella kanssani suoraan on sähköpostiosoite: nasu102"suomi24.fi
siis: [email protected]