Eihän tämä juominen vielä ehkä niin huolestuttavaa ole, ainakin jos vertaa moneen muuhun oman ikäiseen, mutta kuitenkin niin turhaa ja tyhjää.
Eli viikot elän terveellisesti; treenailen ja katson syömiseni, mutta melkein joka viikonloppu olen täysin kuin toinen ihminen. Juon itseni lauantaisin änkyräkuntoon, poltan varmaan melkein 2 toppaa röökiä ja syön ns. paskasafkaa, eli pitsaa hampurilaisia jne. Mutta kaikki se tuntuu niin turhalta. Varsinkin kun tuntuu että aina mopo karkaa käsistä. Tulee nolattua itsensä, ja kaatuillessa loukattua paikkojansa, ja paskalla tuurilla jää treenit väliin seuraavana viikkona.
Nyt olen tullut siihen tulokseen, että taitaa olla minun parempi alkaa täysabsolutistiksi, sillä eihän näitä debiksiä kestä, ja näköjään on hankaluuksia pysyä vain muutamassa oluessa. Toisaalta taas sinkkuna tulee viikonlopuista ehkä liian pitkiä jos ei baarissa käy, mutta siinä kännissä missä minä monesti viikonloppuna olen, on turha edes unelmoida että löytäisi jonkun _mukavan_ naisen.
Ehkä olisi hyvä löytää joku harrastus urheilun lisäksi, missä voisi sivulla tutustua naisiin, ja saisi aikansa kulumaan mieleisesti. Mutta kertokaapa te, jotka olette joskus samanlaisten ongelmien kanssa painineet, ja myös muutkin joilla olisi ideoita: Kuinka lopettaa itsensä tuhoaminen niin fyysisesti, ja varsinkin psyykkisesti, ja löytää elämä kirkkaana:) ilman viinaa?
Eli viikot elän terveellisesti; treenailen ja katson syömiseni, mutta melkein joka viikonloppu olen täysin kuin toinen ihminen. Juon itseni lauantaisin änkyräkuntoon, poltan varmaan melkein 2 toppaa röökiä ja syön ns. paskasafkaa, eli pitsaa hampurilaisia jne. Mutta kaikki se tuntuu niin turhalta. Varsinkin kun tuntuu että aina mopo karkaa käsistä. Tulee nolattua itsensä, ja kaatuillessa loukattua paikkojansa, ja paskalla tuurilla jää treenit väliin seuraavana viikkona.
Nyt olen tullut siihen tulokseen, että taitaa olla minun parempi alkaa täysabsolutistiksi, sillä eihän näitä debiksiä kestä, ja näköjään on hankaluuksia pysyä vain muutamassa oluessa. Toisaalta taas sinkkuna tulee viikonlopuista ehkä liian pitkiä jos ei baarissa käy, mutta siinä kännissä missä minä monesti viikonloppuna olen, on turha edes unelmoida että löytäisi jonkun _mukavan_ naisen.
Ehkä olisi hyvä löytää joku harrastus urheilun lisäksi, missä voisi sivulla tutustua naisiin, ja saisi aikansa kulumaan mieleisesti. Mutta kertokaapa te, jotka olette joskus samanlaisten ongelmien kanssa painineet, ja myös muutkin joilla olisi ideoita: Kuinka lopettaa itsensä tuhoaminen niin fyysisesti, ja varsinkin psyykkisesti, ja löytää elämä kirkkaana:) ilman viinaa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kertomuksesi on tuttu.Ei sillä, että tuntisin Sinut, vaan tunnen tuossa itseni. Sama juttu, sama humalaisen yksinäisyys. Eihän kukaan täysjärkinen nainen lähde umpikännissä olevan miehen mukaan. Ei sillä pelaa mikään. Joten lopetin, sain luvan itseltäni lopettaa. Ja olin yksinäinen ilman viinaa. Mutta sitten löysin raittiit paikat ja sitä kautta raittiita ystäviä- naisiakin. Viinarahat käytin auton ostoon, bensiiniin, naisten kanssa ajeluun. Ja nyt nautin raittiudesta ja raittiin miehen suosiosta. Ja vientiä on, ystäviä riittää eikä ole paha olla.
Raha riittää, elämä näyttää sen valoisamman puolen. Todella
mitä ne raittiit paikat sinun tapauksessasi olivat?
Määritelmä "humalaisen yksinäisyys" on kyllä aika osuva. Juuri siltä tuntuu monesti sunnuntai-aamuisin. Ja ne krapula-aamut, jolloin tuntuu että koko maailma kaatuu päälle, ovat varmaan suurin syy minkä takia haluaisin lopettaa tämän masentavan itseni tuhoamisen.
Otan kysymyksesi vakavasti.Kun sain raittiuden, lupasin auttaa heitä jotka raittiutta etsivät. Kuljin kuntoilemassa.Lenkkipolulla pääsee helposti juttuun naisten kanssa, tai yleensä,etenkin jos tuntee koirarotuja tai voi olla avoimesti kiinnostunut niistä.On baareja joissa voi olla ottamatta, hiljaisia pieniä ravintoiloita,etenkin päiväsaikaan.Sitten tuli paikat joissa kokoontui entisiä alkoholiongelmaisia. Keskinäisissä keskusteluissa tuli jokaisesta jokaiselle vertaisohjaaja.Eri seurakunnat alkoivat kiinnostumaan vapaaehtoistyöntekijästä.Tuossa on muukin kyseessä kuin pelkkä raittius.Mutta ihan muutama esimerkki ja vielä halpoja.Niin elokuvat jäi kertomatta, samoin teatteri.
Minä koin humalaisen yksinäisyyden juuri tuona, ettei kukaan tai ainakin hyvin harva halusi tulla ja alkaa juttusille "örisevän" sekopää humalaisen kanssa jonka jutut eivät etene mihinkään.
Ja kukapa vanhalle viinalle ja päätä hierovalle kaverille voi olla ystävä, kun ei kissaa kestä sanoa
Mulla oli samoja fiiliksiä ja koska tiedän etten halua ihan absolutistiksi ja että ei mulla ole joko-tai-tilannetta, niin tein itselleni selkeitä sääntöjä. Jos näistä on jotain apua sulle, niin hyvä. Ensinnäkin, en vedellyt viinipulloa ja six-packia pohjiksi, mitä on sitäkin harrastettu pitkissä pohjustuksissa kavereilla. Otin mukaan pari siideriä ja pitkitin niiden aloittamista jonnekin klo 20 asti. Menin pohjustuksiin vasta seiskan jälkeen, en viideltä kuten ennen ;-) Baarissa suosin paikkoja, joissa on bändi, niin sitä seuratessa ja tanssiessa määrät vähenee. Päätin tulla julkisilla kotiin niin ei tule riekuttua puoli neljään asti. Suosin myös paikkoja, jotka menevät jo klo 2 kiinni, enkä lähde jatkoille vaikka mieli tekisi. Parempi sitten mennä vaikka spudarin kautta kotiin (olokin parempi) kuin vetää vielä ne pari siideriä neljään asti auki olevassa paikassa. Päätin myös että 1 kerta kuussa riittää. Muuten vietin lauantait kierrellen kirppiksiä (on muuten ihmeen hauskaa olla jopa myymässä siellä, vaikkei hintaa paljon tulisi, tutustuu ihmisiin jne.), kyläilin, pyysin tuttuja kävelylle, kehittelimme kierroksia esim. Fiskarsissa, Porvoossa jne. Kävimme syömässä muttemme juoneet (olimme autolla). Sunnuntaille äidillä käynti, leffa, kavereiden kanssa syömään tms. Aloin opiskella työn ohessa ja se vaati myös aikaa.... olen aika kivasti nyt muuttanut tapojani vähän parempaan suuntaan ;-)
Olen nainen ja mulla on prikulleen sama ongelma. Pitäs vissii antabukset hakea kun omat päätökset eivät ikinä pidä.Tuo oli kuin oma tarinani. Tsemppiä!