mitäs kätkettyä ja salaista

..tarkoitatko että Jumala jotenkin kuin piruuttaan teki sen aarteen löytämisen vaikeaksi?
Etteivät kaikki löytäisikään sitä. Ja nyt kun sinä satut olemaan vanhoillinen niin käytät hyväksesi tätä Raamatun kohtaa tukemaan sitä ajatusta että sinä olet löytänyt jotain ja ei vl:t eivät ole löytäneet. Juuri tällaiseen olen törmännyt ennekin kun olen ollut lestadiolaisten kanssa tekemisissä. Pelataan omaan pussiin eikä Totuuden ja Jumalan. Ei olla nöyriä ja kyselymielisiä vaan väitetään että Me. Me oikein suurella ämmällä. Kaikki nähdään sitten tässä valossa. Se mikä antaa pinnoja vanhoillisuudelle on sitä oikeaa mutta se mikä kritisoi on väärää.

Jos tällä tavalla pelataan niin mikä tahansa ryhmä voisi sanoa vastaavasti. Mukamas se oma oppi on se aarre ja toisten opit ei ole. Pyh!

Vaan oikeasti on kysymys sisällöstä. Siitä mille sydän sykkii ja mitä sisimmässään kaipaa ja sitä kun ei voi vangita mihinkään tiettyyn muotoon.

acimlainen kirjoitti:

..tarkoitatko että Jumala jotenkin kuin piruuttaan teki sen aarteen löytämisen vaikeaksi?
Etteivät kaikki löytäisikään sitä. Ja nyt kun sinä satut olemaan vanhoillinen niin käytät hyväksesi tätä Raamatun kohtaa tukemaan sitä ajatusta että sinä olet löytänyt jotain ja ei vl:t eivät ole löytäneet. Juuri tällaiseen olen törmännyt ennekin kun olen ollut lestadiolaisten kanssa tekemisissä. Pelataan omaan pussiin eikä Totuuden ja Jumalan. Ei olla nöyriä ja kyselymielisiä vaan väitetään että Me. Me oikein suurella ämmällä. Kaikki nähdään sitten tässä valossa. Se mikä antaa pinnoja vanhoillisuudelle on sitä oikeaa mutta se mikä kritisoi on väärää.

Jos tällä tavalla pelataan niin mikä tahansa ryhmä voisi sanoa vastaavasti. Mukamas se oma oppi on se aarre ja toisten opit ei ole. Pyh!

Vaan oikeasti on kysymys sisällöstä. Siitä mille sydän sykkii ja mitä sisimmässään kaipaa ja sitä kun ei voi vangita mihinkään tiettyyn muotoon.

...kaipaa? Onko sisimmässäsi oikea rauha? Kaipaako sydämmesi jotain, jota et ehkä tiedä, vaan tunnet sen? Nämä ovat kysymyksiä, joihin itse tiedät vastauksen ja ei tarvitse minulle alkaa näitä vastailemaan.

Itselläni on sydämmelläni todellinen rauha ja tunnen, että se peltoon kätketty aarre on minunkin sydämmessäni. Sitä kun ei kukaan minulta voi ottaa pois kun sen kerran olen saanut omakseni.

Vielä kysymys: Entäpä, jos vanhoillisilla onkin se aarre? Tämähän ei sulje sitä pois, etteikö se voisi jollakin muullakin olla, mutta nuo kysymykset tuolla alussa ovat aika hyviä, jos uskaltaa olla itselleen rehellinen. Olemalla rehellinen itselleen on helppo olla rehellinen kaikille. ITselleen on muuten monesti kaikista vaikeinta olla rehellinen.

vlm kirjoitti:

...kaipaa? Onko sisimmässäsi oikea rauha? Kaipaako sydämmesi jotain, jota et ehkä tiedä, vaan tunnet sen? Nämä ovat kysymyksiä, joihin itse tiedät vastauksen ja ei tarvitse minulle alkaa näitä vastailemaan.

Itselläni on sydämmelläni todellinen rauha ja tunnen, että se peltoon kätketty aarre on minunkin sydämmessäni. Sitä kun ei kukaan minulta voi ottaa pois kun sen kerran olen saanut omakseni.

Vielä kysymys: Entäpä, jos vanhoillisilla onkin se aarre? Tämähän ei sulje sitä pois, etteikö se voisi jollakin muullakin olla, mutta nuo kysymykset tuolla alussa ovat aika hyviä, jos uskaltaa olla itselleen rehellinen. Olemalla rehellinen itselleen on helppo olla rehellinen kaikille. ITselleen on muuten monesti kaikista vaikeinta olla rehellinen.

...vanhoillisilla olisi mitään tai melkein mitään annettavaa. Olen nähnyt liian paljon rakkaudettomuutta lestadiolaisuudessa. Lestadiolaisilla yleensä, ei tosin sinulla, on se tyyli että ei varmasti oteta itse sitä ensimmäistä askelta vastaan tulossa missään asiassa. Ei ole kykyä empaattisuuten eikä toisen asemaan asettumiseen. Muilla uskovilla tätä on taas paljonkin. Luulen että pohjalla on tuo "vain me" -ajattelu. Muuten teillä on paljon hyvääkin.

Itselläni ei ole muuta erityisongelmaa tavallisten syntien lisäksi kuin juuri tuo älyhomma joka, kuten sanottu, kummittelee. Se pahentaa ihmisiä mutta minä kun haluaisin luoda sydänten välisiä yhteyksiä. Järki tulee kuin muuriksi siihen väliin. Se vain ärsyttää eikä auta selkeyteen ja yhteisymmärrykseen mikä minun mielestäni pitäisi tapahtua.

Minusta ei ole yhdentekevää millaisen yhteys on toisten uskovaisten kanssa. Se ON pelastuskysymys, koska yhtä Kristuksen ruumista ei voida olla niin kauan kun jokin "tökkää". Se taas mitä muodollisesti ajatellaan on yhden tekevää, teologioita voi olla moniakin, mutta se yhteenkuuluvuus syvällä tasolla, siinä minulla on jotain niin kuin sanotaan häikkää. Ja nimen omaan lestadiolaisten kanssa. Buddhalaisten kanssa menee paremmin. :))

acimlainen kirjoitti:

..tarkoitatko että Jumala jotenkin kuin piruuttaan teki sen aarteen löytämisen vaikeaksi?
Etteivät kaikki löytäisikään sitä. Ja nyt kun sinä satut olemaan vanhoillinen niin käytät hyväksesi tätä Raamatun kohtaa tukemaan sitä ajatusta että sinä olet löytänyt jotain ja ei vl:t eivät ole löytäneet. Juuri tällaiseen olen törmännyt ennekin kun olen ollut lestadiolaisten kanssa tekemisissä. Pelataan omaan pussiin eikä Totuuden ja Jumalan. Ei olla nöyriä ja kyselymielisiä vaan väitetään että Me. Me oikein suurella ämmällä. Kaikki nähdään sitten tässä valossa. Se mikä antaa pinnoja vanhoillisuudelle on sitä oikeaa mutta se mikä kritisoi on väärää.

Jos tällä tavalla pelataan niin mikä tahansa ryhmä voisi sanoa vastaavasti. Mukamas se oma oppi on se aarre ja toisten opit ei ole. Pyh!

Vaan oikeasti on kysymys sisällöstä. Siitä mille sydän sykkii ja mitä sisimmässään kaipaa ja sitä kun ei voi vangita mihinkään tiettyyn muotoon.

puhutaan tuosta kätketystä tai peitetystä aarteesta tai hulluudesta tai lapsellisuudesta, esim.
Luuk. 10:
21 Silloin Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, ja hän sanoi:
"Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.

22 "Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Ei kukaan muu kuin Isä tiedä, kuka Poika on. Eikä sitä, kuka Isä on, tiedä kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."

23 Jeesus kääntyi opetuslastensa puoleen ja sanoi heille erikseen: "Autuaat ne silmät, jotka näkevät sen, mitä te näette! 24 Minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat halunneet nähdä sen, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla sen, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet."

Miksi tämä asia ilmoitetaan Raamatussa näin?

acimlainen kirjoitti:

...vanhoillisilla olisi mitään tai melkein mitään annettavaa. Olen nähnyt liian paljon rakkaudettomuutta lestadiolaisuudessa. Lestadiolaisilla yleensä, ei tosin sinulla, on se tyyli että ei varmasti oteta itse sitä ensimmäistä askelta vastaan tulossa missään asiassa. Ei ole kykyä empaattisuuten eikä toisen asemaan asettumiseen. Muilla uskovilla tätä on taas paljonkin. Luulen että pohjalla on tuo "vain me" -ajattelu. Muuten teillä on paljon hyvääkin.

Itselläni ei ole muuta erityisongelmaa tavallisten syntien lisäksi kuin juuri tuo älyhomma joka, kuten sanottu, kummittelee. Se pahentaa ihmisiä mutta minä kun haluaisin luoda sydänten välisiä yhteyksiä. Järki tulee kuin muuriksi siihen väliin. Se vain ärsyttää eikä auta selkeyteen ja yhteisymmärrykseen mikä minun mielestäni pitäisi tapahtua.

Minusta ei ole yhdentekevää millaisen yhteys on toisten uskovaisten kanssa. Se ON pelastuskysymys, koska yhtä Kristuksen ruumista ei voida olla niin kauan kun jokin "tökkää". Se taas mitä muodollisesti ajatellaan on yhden tekevää, teologioita voi olla moniakin, mutta se yhteenkuuluvuus syvällä tasolla, siinä minulla on jotain niin kuin sanotaan häikkää. Ja nimen omaan lestadiolaisten kanssa. Buddhalaisten kanssa menee paremmin. :))

tökkää niin kauan kun ei ole Hengen yhteyttä.

acimlainen kirjoitti:

...vanhoillisilla olisi mitään tai melkein mitään annettavaa. Olen nähnyt liian paljon rakkaudettomuutta lestadiolaisuudessa. Lestadiolaisilla yleensä, ei tosin sinulla, on se tyyli että ei varmasti oteta itse sitä ensimmäistä askelta vastaan tulossa missään asiassa. Ei ole kykyä empaattisuuten eikä toisen asemaan asettumiseen. Muilla uskovilla tätä on taas paljonkin. Luulen että pohjalla on tuo "vain me" -ajattelu. Muuten teillä on paljon hyvääkin.

Itselläni ei ole muuta erityisongelmaa tavallisten syntien lisäksi kuin juuri tuo älyhomma joka, kuten sanottu, kummittelee. Se pahentaa ihmisiä mutta minä kun haluaisin luoda sydänten välisiä yhteyksiä. Järki tulee kuin muuriksi siihen väliin. Se vain ärsyttää eikä auta selkeyteen ja yhteisymmärrykseen mikä minun mielestäni pitäisi tapahtua.

Minusta ei ole yhdentekevää millaisen yhteys on toisten uskovaisten kanssa. Se ON pelastuskysymys, koska yhtä Kristuksen ruumista ei voida olla niin kauan kun jokin "tökkää". Se taas mitä muodollisesti ajatellaan on yhden tekevää, teologioita voi olla moniakin, mutta se yhteenkuuluvuus syvällä tasolla, siinä minulla on jotain niin kuin sanotaan häikkää. Ja nimen omaan lestadiolaisten kanssa. Buddhalaisten kanssa menee paremmin. :))

...mitä ajat takaa. Itse ehkä liian kärjistetysti sanoin, että on yhdentekevää mitä muut ajattelevat. Ei se ihan näin kuitenkaan ole, vaan on tärkeää, että en ole uskossani yksin, koska silloin voimat ehtyvät tällä taipaleella. Yhdentekevällä tarkoitin sitä hyväksymättömyyttä mitä yleensä joudun kokemaan ja sille en voi mitään ja en siitä välitäkään sen enempää. Silti yritän muistaa rakkauden kaikkia ihmisiä kohtaan.

Kyllä rakkaus on suurin, joka kannattaa muistaa kaikkien ihmisten oli sitten uskomassa tai ei. Ei uskottomuus oikeuta rakkaudettomuuteen, kuten ei uskokaan.

Tuosta yhteisymmärryksen löytymisestä pari sanaa. Usko on sellainen, että se on joko vahva tai sitä ei ole, näin ainakin minulla ja tiedän olevan monella muullakin ja siksi yhteisymmärryksen löytyminen on vaikeaa, koska molemmat yhteisymmärryksestä puhuvat ovat kannassaan järkkymättömät ja siirtäisimme mielellämme omat ajatukset toisen ajatuksiksi, joka ei tahdo olla kovinkaan helppoa.

Kerrotko acimilainen missä asioissa rakkaudettomuus on tullut esiin tuntemissasi lestadiolaisissa?

tuolla vertauksen esille ottamisella siirtää vaihteen vuoksi keskustelun pois tuosta vanhoillislestadiolaisuusjänkkinästä.

Mieti sinäkin acim oliko sinun helppo vai vaikea löytää se aarre jonka kerrot olevasi sydämessäsi. Minä mietin samaa omalla tahollani ja suosittelen sitä samaa jokaiselle.

Ei ole mikään itsetarkoitus että uskoon tulon pitäisi olla vaikeaa ja että autuutemme olisi prosessin/tapahtuman vaikeudessa tai helppoudessa mutta tuo on yksi mittari: jos tarvitaan joko a) hirmuisia ponnistuksia (omien tekojen korostaminen on hyvin farisealaista eli omien tekojen autuuttavuus ei ole kristinuskon kaikenkattavan armonopin mukaista) tai b) uskoontulo/parannuksen teko on kovin helppoa (toki suhteellinen käsite tuo helppous/vaikeus)niin ei taida kyse olla salaisuudesta tai kätketystä asiasta.

acimlainen kirjoitti:

..tarkoitatko että Jumala jotenkin kuin piruuttaan teki sen aarteen löytämisen vaikeaksi?
Etteivät kaikki löytäisikään sitä. Ja nyt kun sinä satut olemaan vanhoillinen niin käytät hyväksesi tätä Raamatun kohtaa tukemaan sitä ajatusta että sinä olet löytänyt jotain ja ei vl:t eivät ole löytäneet. Juuri tällaiseen olen törmännyt ennekin kun olen ollut lestadiolaisten kanssa tekemisissä. Pelataan omaan pussiin eikä Totuuden ja Jumalan. Ei olla nöyriä ja kyselymielisiä vaan väitetään että Me. Me oikein suurella ämmällä. Kaikki nähdään sitten tässä valossa. Se mikä antaa pinnoja vanhoillisuudelle on sitä oikeaa mutta se mikä kritisoi on väärää.

Jos tällä tavalla pelataan niin mikä tahansa ryhmä voisi sanoa vastaavasti. Mukamas se oma oppi on se aarre ja toisten opit ei ole. Pyh!

Vaan oikeasti on kysymys sisällöstä. Siitä mille sydän sykkii ja mitä sisimmässään kaipaa ja sitä kun ei voi vangita mihinkään tiettyyn muotoon.

Jumala ei tehnyt sitä piruuttaan vaan piru teki sen ja tekee yhä kaiken aikaa. Piru sokaisee silmämme näkemään sinänsä helpon asian vaikeana. Osalle porukasta asia on liian simppeli (moni ei voi hyväksyä ettei itse saisi tuoda omaa panostaan uhriksi ja kieltäytyy tietyllä tasolla ottamaan YKSIN ARMOSTA Jeesuksen sovitusuhria)

vrk kirjoitti:

tuolla vertauksen esille ottamisella siirtää vaihteen vuoksi keskustelun pois tuosta vanhoillislestadiolaisuusjänkkinästä.

Mieti sinäkin acim oliko sinun helppo vai vaikea löytää se aarre jonka kerrot olevasi sydämessäsi. Minä mietin samaa omalla tahollani ja suosittelen sitä samaa jokaiselle.

Ei ole mikään itsetarkoitus että uskoon tulon pitäisi olla vaikeaa ja että autuutemme olisi prosessin/tapahtuman vaikeudessa tai helppoudessa mutta tuo on yksi mittari: jos tarvitaan joko a) hirmuisia ponnistuksia (omien tekojen korostaminen on hyvin farisealaista eli omien tekojen autuuttavuus ei ole kristinuskon kaikenkattavan armonopin mukaista) tai b) uskoontulo/parannuksen teko on kovin helppoa (toki suhteellinen käsite tuo helppous/vaikeus)niin ei taida kyse olla salaisuudesta tai kätketystä asiasta.

Siinä mielessä ei ollut vaikeaa että olihan tuota tietoa saanut. Ala-asteella luin uskonnon läksyni ja rukoilin iltarukouksen. Rippikoulun loppuvaiheessa "säikähdin" kun lueskelin läksyksi annettua lukua Raamatusta. Mutta minulla ei ollut rohkeutta hoitaa hommaa loppuun asti. Sen jälkeen luin Raamattua, kristillisiä lehtiä, New Agea ja kaikenlaista useita vuosia. Oli ollut keskustelua lestadiolaistenkin kanssa. Ulkonaisesti oli muuten kaikki hyvin, oli työpaikka, asunto ja lämmintä, vaatetta ym.

Aarteen otin lopulta vastaan kun olin yksin kotona ja luin erään luterilaisen papin kirjoittamaa kirjaa. Kun luin sitä ja ajattelin omaa elämääni ja kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä (mielessä kävi jopa Einstein) niin koin jonkunlaisen "läsnäolon" joka tarkkaan seurasi ajatuksiani ja antoi minun ymmärtää tiettyjä asioita. En kuullut mitään ääniä fyysisesti vaan se oli jotenkin syvää ja intuitiivista keskustelua tuon läsnäolon kanssa.

Esillä oli erityisesti se mikä on minun olemassa oloni motiivi ylipäätään. Minun annettiin käsittää että minulla ei ole mitään oikeaa syytä olla olemassa täällä. Toimin täysin itsekkäistä motiiveista käsin, haluan näyttää toisille että olen jotain ja potkua elämään antaa kilpaileminen ja se että on jotain erityistä muihin nähden. Samalla kun kävin näitä ajatuksia läpi niin koin nopeaa, kiihtyvällä vauhdilla tapahtuvaa siirtymistä pois koko aika-tila systeemistä. (Muistuttaa lähellä-kuolemaa-kokemuksia jos olet lukenut sellaisia) Ajattelin ensin että minulla on nyt joku kriisi, täytyy vain ottaa rauhallisesti.

Mutta tuo minun elämiseni motiivi ollutkaan laillinen motiivi Jumalan silmissä ja kun tajusin sen niin koko identiteettini romahti samalla kun tietoisuus koko ulkoisesta maailmasta hävisi hetkeksi. Kaikki oli yhtä-äkkiä ihan tyhjää, kertakaikkiaan pois. Jos olisin ollut vaikka paska niin silloin olisin ollut edes jotain. Mutta tajusin että en ollut yhtään mitään.

Olin yksin, jotenkin kuin mustassa pimeässä avaruudessa. Tajusin että tässä on kysymys KUOLEMASTA. Oli tullut nimittäin esille sekin että aikaisemmin en ollut ollut uskovainen vaan ainoastaan kiinnostunut uskosta joten Jeesuskaan ei tässä auttanut. Yritin fuskata silläkin mutta eipä kelvannut "läsnäololle". Läsnä olo oli kuitenkin siinä jotenkin ja vaati että minun pitäisi ottaa vastaan Jeesus ja olla kunnollisesti kristitty, tunnustava sellainen. Ja nimenomaan kun olen maanpäällä ihmisten kanssa. Väitin vastaan koska en halunnut tulla sellaiseksi Jeesus-lässyksi. Mutta vaatimus pysyi vain voimassa.

Seuraava temppuni oli että tekisin itsestäni hullun. Sekoittaisin aivojeni kemialliset hommat niin että tulen hulluksi jolloin minun ei tarvitse ottaa vastuuta tästä. Vastaus oli että se ei auta yhtään mitään, lykkää vain ratkaisua tuonnemmaksi. Sitten kun olisin taas terve hulluudesta niin asia olisi uudelleen edessäni. Tajusin että tässä ei auta mikään. Minulla ei ole voimia eikä halua hyväksyä Jeesusta mikä taas olisi ollut ainoa ratkaisu ongelmaan. Tämä hetki oli suoraan sanottuna helvetillinen.

Olotila oli sietämätön ja viimein huusin sieluni viimeisillä voimilla "JUMALA!!" Yhtä-äkkiä ilmestyi valo jonka syliin yritin hypätä. Valo tyrkkäsi minut takaisin ja ikäänkuin jysähdin takaisin omaan ruumiiseeni josta koin että olin ollut poissa. Se oli vähän samanlaista kuin joskus kun nukahtaessaan säpsähtelee sillä tavalla, tiedät? Mutta minä en nähnyt unta. En tiedä olenko koskaan elämässäni ollut niin terävänä ja valveilla kuin silloin. Tämä oli jotain ihan eri hommaa kuin uni.

Kun olin tullut takaisin ruumiiseeni huomasin että "läsnäolo" oli vieläkin siinä. Se ei ollut jättänyt minua mutta tarjosi uudelleen Jeesusta. Minä en nyt ollut varastamassa Jeesusta ja fuskaamassa vaan minulle tarjottiin Häntä. Kysyin taas että miten minä siitä selviän. Enhän minä ikinä voisi elää kristittynä. Vaatimus, jäi sanomatta aikaisemmin, oli että pitäisi elää samalla tasolla kristittynä kuin apostolit. Läsnäolo lupasi auttaa. Ja viimein suostuin ottamaan Jeesuksen vastaan! Okei, jos sinä autat, sanon läsnäololle, niin minä suostun.

jatkuu...

vrk kirjoitti:

tuolla vertauksen esille ottamisella siirtää vaihteen vuoksi keskustelun pois tuosta vanhoillislestadiolaisuusjänkkinästä.

Mieti sinäkin acim oliko sinun helppo vai vaikea löytää se aarre jonka kerrot olevasi sydämessäsi. Minä mietin samaa omalla tahollani ja suosittelen sitä samaa jokaiselle.

Ei ole mikään itsetarkoitus että uskoon tulon pitäisi olla vaikeaa ja että autuutemme olisi prosessin/tapahtuman vaikeudessa tai helppoudessa mutta tuo on yksi mittari: jos tarvitaan joko a) hirmuisia ponnistuksia (omien tekojen korostaminen on hyvin farisealaista eli omien tekojen autuuttavuus ei ole kristinuskon kaikenkattavan armonopin mukaista) tai b) uskoontulo/parannuksen teko on kovin helppoa (toki suhteellinen käsite tuo helppous/vaikeus)niin ei taida kyse olla salaisuudesta tai kätketystä asiasta.

Kun olin päättänyt että hyväksyn Jeesuksen niin jatkoin kirjan lukemista. Olo oli ihan hyvä mutta vasta myöhemmin ehkä seuraavan päivän iltana tuli sitten sellaisia voimakkaita "Jeesus elää" tunteita. Jostain sisältäni vain pulppusi tuo tieto ja ajattelin että ahaa, tätäkö ne uskovaiset olivat yrittäneet aina selittää. Nyt tiesin mistä oli kysymys! Olin siis tullut elävään uskoon!

Olin pitkän aikaa hyvin onnellinen ja ihmiset luulivat että olin rakastunut. Niin olinkin, mutta en silti monellekaan sanonut keneen. Myöhemmin on sitten näissä uskonasioissa tullut alamäkeäkin. Ja parannusta saa tehdä koko ajan sen olen huomannut.

n-n kirjoitti:

tökkää niin kauan kun ei ole Hengen yhteyttä.

...kun lakkaa olemasta parempi kuin muut.

Kertoisitko hieman enemmän "lihallisesta tiestä"?
Jäi vähän auki...

Tumpelo kirjoitti:

Kertoisitko hieman enemmän "lihallisesta tiestä"?
Jäi vähän auki...

sitä tunnettua el-liturgiaa......

Vl:ät eivät "laske lukua", niin kuin esikoiset tekevät.

ah niin katolista (kaunis runo, mutta ei luterilainen...)

vrk kirjoitti:

ah niin katolista (kaunis runo, mutta ei luterilainen...)

En ymmärtänyt tulkintaasi runosta. Ja mikä siinä on katolilaista? Voisitko selittää tarkemmin?

http://video.helsinki.fi/media-arkisto/Studia/030200b.htm