Olen lukenut, etä esim erasmus-vaihdossa voi olla 3-12kk. Entä jos hommaa paikan itsenäisesti? Voiko silloin olla vaihdossa samassa yliopistossa pidempäänkin, esim. kaksi lukuvuotta?
Haluaisin nimittäin ensisijaisesti koko tutkintoa suorittamaan ulkomaille, mutta toinen vaihtoehto on suomalainen yliopisto ja vaihtoon lähtö mahdollisimman pitkäksi ajaksi!
Haluaisin nimittäin ensisijaisesti koko tutkintoa suorittamaan ulkomaille, mutta toinen vaihtoehto on suomalainen yliopisto ja vaihtoon lähtö mahdollisimman pitkäksi ajaksi!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ainakin oman yliopistoni vaihto-ohjelmat olivat maksimissaan vuoden mittaisia, Erasmus mukaanlukien. En ollut Erasmus-vaihdossa, mutta muistaakseni sen piirissä on mahdollista olla esim. eri paikoissa useampaan otteeseen. Jotkut opiskelijatoverini olivat mm. kolme kuukautta Saksassa ja seuraavana vuonna toiset kolme kuukautta Espanjassa jne.
Yksi vaihtoehto sinulle voisi olla, että luet suomalaisessa korkeakoulussa alemman tutkinnon (tradenomi, kandi tms.) ja sitten etsit sopivan yliopiston ulkomailta johon menet suorittamaan jatko-opinnot maisteriksi.
Toki voit hakea suoraan ulkomaisiin oppilaitoksiinkin, mutta muista, että monissa maissa opiskelu ei ole ilmaista ja lukukausimaksut saattavat olla korkeat.
Olen itsekin miettinyt samaa asiaa, koska haluaisin mieluiten viettää kaksi vuotta vaihdossa maisterivaiheessa. Olen ymmätänyt, että jos hakisin erikseen maisteritutkintoa suorittamaan ulkomaiseen yliopistoon joutuisin maksamaan lukukausimaksut.
Lyhyt kestoisissa (vuosi tai alle) vaihdoissa yleensä vaihto-ohjelmaan kuuluvat oppilaitokset ovat sopineet, että opiskelijoilta ei maksuja peritä puolin eikä toisin. Sitten jos haluaa opiskella kauemmin, niin ollaan samalla viivalla kuin muutkin oppilaitoksen opiskelijat.
Jos omat rahat ei riitä, kannattaa ottaa selvää mahdollisista apurahoista/stipendeistä. Niitä voi olla haettavana sekä kohdeoppilaitoksella tai erilaisilla järjestöillä. Esim. kohdemaan suurlähetystön kotisvuilta saattaa saada tietoa tällaisista mahdollisuuksista.
käsittääkseni kerralla sen vuoden mutta vaihdon lopussa voi sopia oman yliopiston ja vaihtoyliopiston välillä vaihdon jatkumisesta. eli silloin voisi olla vaikka 2 vuotta. pisemmäksi ajaksi kannattaa miettiä sitä maisteriohjelmaa ulkomailla.