sosialismin

Magnitogorskia vaivaavat erilaiset ympäristöongelmat. Blacksmith Instituten mukaan se kuuluu maailman 25 saastuneimman kaupungin joukkoon.[1] Lyijy ja raskasmetallit ovat saatuttaneet ilmaa ja maaperää aina 1930-luvulta lähtien. Paikallisen sairaalan tietojen mukaan vain 1% kaupungin lapsista on terveitä. Sanomalehti "Nezavisnaja Gazeta" on kirjoituksissaan väittänyt, että 72% lapsista on sairata ja äideistä on terveitä vain 27% (v. 1992 ) (ibid).
3426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämä ei ole mitenkään sosialistinen vaan teknistaloudellisen kehityksen tuottama ongelma. Jota ei osattu NL:ssä hoitaa oikein, kun ei ongelmaa edes tiedostettu. Ja sitten väliin tuli sota, joka suisi kaikki järkevät asiat sivuun pariksi vuosikymmeneksi.

Meillä ei ole kuitenkaan varaa osoitella ketään, kaikki omat meremme ja järvemme ovat omien kapitalistiemme sotkemisen tuotoksia. Teollistumisen seurausta nämäkin, ahneuden ja voitontavoittelun, sillä meillä ongelmat tunnistettiin, vaan ei välitetty...

Lievestuoreen järvi tunnettuna esimerkkinä täysin kuoleesta järvestä, jonka veronmaksajat maksavat kuntoon......

Äänestä
  • sosialisminhan piti olla edistyksellisempää kuin kapitalismin. Täällä kovalla touhulla korjataan virheitä mutta miten on sosialismissa? Vaikkapa P-Koreassa, mitähän sieltä paljastuu kun rajat avautuvat. Vanhassa Itä-Saksassahan on neliökilometrin alue vanhaa venäläisten uraanikaivosaluetta tosi huonossa kunnossa.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    sosialisminhan piti olla edistyksellisempää kuin kapitalismin. Täällä kovalla touhulla korjataan virheitä mutta miten on sosialismissa? Vaikkapa P-Koreassa, mitähän sieltä paljastuu kun rajat avautuvat. Vanhassa Itä-Saksassahan on neliökilometrin alue vanhaa venäläisten uraanikaivosaluetta tosi huonossa kunnossa.

    Haapsalussa on neuvostomiehityksen jälkeisinä saatu lentokenttäalue, jossa jäteöljyä lilluu paksulti entisten lentkonehangaarien lattioilla ja maaperä on syvälti saastunut. Radioaktiivinen jätevuori uhkaa valua mereen Narvan lähellä, Zeljabinskin ydinalue säteilee ja säteilevä, myrkyllinen ydinjäte valuu jokeen ja sitä pitkin eteenpäin, Novaja Zemijan itäpuolelle on kipattu käytöstä poistettuja ydinreaktoreita Pohjoiseen jäämereen kymmenittäin, Kuolan niemimaa on kuollutta nikkelisulaton saasteiden vuoksi jne. Se on sitä edistyksellisstä kommunismia, jota jotkut idiooit haluaisivat tännekin.
    Ihmisoikeuksia ei kunnioiteta, toimittajia murhataan, vankiloissa leviää tuberkuloosi, mihin ei saa riittävää lääkitystä, jolloin syntyy aina vain uusia antibiooteille entistäkin vastustuskykyisempiä bakteerikantoja, HIV leviää kulovalkean tavoin, lasten leukemia ja muut syövät ovat räjähtäneet käsiin tsernobylin jälkeen jne...
    Niin ja tappoihan Stalin, tuo isä aurinkoinen, liki 100 mioljoonaa oman maansa kansalaista kommunismin vihollisina ja näännytti nälkään Ukrainalaisia 10 miljoonaa takavarikoimalla tältä kansalta kaiken viljan ojennustoimenpiteenä jne.
    Siinä kommunismin edistyksellisyyden voimannäytteitä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


saavutukset kirjoitti:

Magnitogorskia vaivaavat erilaiset ympäristöongelmat. Blacksmith Instituten mukaan se kuuluu maailman 25 saastuneimman kaupungin joukkoon.[1] Lyijy ja raskasmetallit ovat saatuttaneet ilmaa ja maaperää aina 1930-luvulta lähtien. Paikallisen sairaalan tietojen mukaan vain 1% kaupungin lapsista on terveitä. Sanomalehti "Nezavisnaja Gazeta" on kirjoituksissaan väittänyt, että 72% lapsista on sairata ja äideistä on terveitä vain 27% (v. 1992 ) (ibid).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu