Greenpeace voidaan nyt virallisesti lisätä terroristijärjestö listalle.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id109193.html
Aktivistit yrittivät vallata hiililaivan Tanskassa
Julkaistu 02.12.2008, klo 21.19
Joukko luontoaktivisteja yritti pysäyttää hiililastissa olleen rahtilaivan tiistaina Tanskan keskiosassa sijaitsevalla Fynillä. Kolme Greenpeace-luonnonsuojelujärjestön aktivistia pidätettiin lyhyeksi aikaa välikohtauksen jälkeen.
Banderolleja kantaneet mielenosoittajat eivät onnistuneet kipuamaan Panaman lipun alla liikennöineelle alukselle, kun sen miehistö hätisti heidät vesiletkujen avulla.
Valtausyritys tapahtui lähellä Ison-Beltin siltaa, joka yhdistää Tanskan pääsaaret.
Pidätetyt saattavat saada syytteet liikenteen estämisestä. Etelä-Afrikasta saapunut hiililasti oli matkalla tanskalaiseen voimalaitokseen.
Greenpeace kritisoi Tanskan hiilenkäyttöä tuhlailevaksi. Maa tuottaa yhtä paljon hiilidioksidia kuin Kenia, Tansania, Mosambik ja Sambia yhteensä."
Terroristeja.
Greenpeacen väki helsingissä on terroristeja. Kannattaa varoa. Sanoisinko että pahempia ku somalialaiset laivankaappaajat. Ne sentään tulee afrikan edustalla ylös mutta nää greenpeace pellet riehuu jo euroopassa. Lähettäkää joku laiva upottamaan noi pellet.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.