Leipäjono

Oon kauan seurannut tammelankadun leipäjonoa, aina se vain pitenee ! Kun tilaisuus alkaa päivisin klo 12.30, "nälkäisemmät" saapuvat nurkille jo tunteja aiemmin, hienoilla autoilla tietenkin, jonottavat sitten, kun yleensä ensimmäiset saavat parhaat palat ja nykyään jopa viimeiset jäävät ns nuolemaan näppejään.
Koskahan apua saavat todella apua tarvitsevat ?
3531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tammelassa missä?

Äänestä

Olen itse eläkeläinen, mutta en kehtaisi leipäjonoon mennä. Se on hyvä ihan välittömään tarpeeseen,Se parempi vaihtoehto pikalainalle. Usein varsinkin isoilla autoilla ajaa hyvin rahattomia ihmisiä. Kyllähän se vatsa kurisee kun leveästi elää.

Äänestä

Jos ihminen jonottaa ilmaista ruokaa tunteja, niin kyllä minä uskon sen olevan rahallisesti köyhän. Sinä epäilet, että joukossa olisi myös henkisesti köyhiä ja muuten joutilaita. Onhan se mahdollista, että joku on silläkin tavalla vinksahtanut. Puolenkymmentä vuotta sitten naapuritalon juoppo ukko kävi kauppaamassa leipäkassia ovelta ovelle Nekalassa Kuoppamäentiellä.

Esimerkiksi ylivelkaantunut ei saa sossusta välttämättä mitään. Sossu neuvoo, että pitää ensin hankkiutua ulosottoon. Muitakin väliinputoajaryhmiä on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitenee vaan kirjoitti:

Oon kauan seurannut tammelankadun leipäjonoa, aina se vain pitenee ! Kun tilaisuus alkaa päivisin klo 12.30, "nälkäisemmät" saapuvat nurkille jo tunteja aiemmin, hienoilla autoilla tietenkin, jonottavat sitten, kun yleensä ensimmäiset saavat parhaat palat ja nykyään jopa viimeiset jäävät ns nuolemaan näppejään.
Koskahan apua saavat todella apua tarvitsevat ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu