oon miettiny paljon tän sairauden luonnetta ja sitä,miten siitä sanotaan,että koskaan siitä ei kokonaan parannu..
onko kellään sellaisia kokemuksia,että on jo elänyt sairauden yli niin,ettei anoreksia enää kuulu millään lailla elämään??
tällä hetkellä mun oma tilanne on parempi kuin aikoihin,mutta kuten pointtini tässä aiheessa on,niin en voi sanoa,että olisin täysin parantunut pakkomielteisestä ajattelusta,vai ovatko ne vain alitajunnan mulle syöttämiä viestejä menneiltä ajoilta...
aina välillä oma tilanne ei mietitytä ja välillä taas miettii uutta aloitusta ihan vain parin kilon poissaamiseksi ja kuten olen ennenkin tehnyt,niin keinot painonputoamiseen eivät ole mitään perusdieettejä,vaan juuri niitä keinoja,joita käyti8n ollessani enemmän sairas..
haluaisin tietää,onko mahdollista,että anoreksiasta voisi parantua lopullisesti,vaikka olisi jo ylipainoinen,vai onko tämä tila koko elämän ajan kestävää kahden äänen taistelua,jossa järjen äänellä harvoin on valtaa..
onko kellään sellaisia kokemuksia,että on jo elänyt sairauden yli niin,ettei anoreksia enää kuulu millään lailla elämään??
tällä hetkellä mun oma tilanne on parempi kuin aikoihin,mutta kuten pointtini tässä aiheessa on,niin en voi sanoa,että olisin täysin parantunut pakkomielteisestä ajattelusta,vai ovatko ne vain alitajunnan mulle syöttämiä viestejä menneiltä ajoilta...
aina välillä oma tilanne ei mietitytä ja välillä taas miettii uutta aloitusta ihan vain parin kilon poissaamiseksi ja kuten olen ennenkin tehnyt,niin keinot painonputoamiseen eivät ole mitään perusdieettejä,vaan juuri niitä keinoja,joita käyti8n ollessani enemmän sairas..
haluaisin tietää,onko mahdollista,että anoreksiasta voisi parantua lopullisesti,vaikka olisi jo ylipainoinen,vai onko tämä tila koko elämän ajan kestävää kahden äänen taistelua,jossa järjen äänellä harvoin on valtaa..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Luulen, että tämä on hyvin yksilöllistä. Saattaa olla, että ns. oudot ajatukset palaavat mieleen aika ajoin esimerkiksi vaikeissa elämäntilanteissa.
Tarvitseeko parantumisen merkitä sitä, että ei ole koskaan sairaita mietteitä? Mitä parantuminen tarkoittaa sinulle? Miten itse määrittelet sen? Oma parantumisen määritelmä on mielestäni kaikkein tärkein. Tietystihän sitä toivoo usein, että toipuisi sellaiseen tilaan, että ei olisi enää koskaan niitä ikäviä ajatuksia.Tervehtymisen tiellä voi kuitenkin oppia paljon uusia keinoja sairaan puolen nujertamiseen.
Olen sitä mieltä JA PUHUN OMASTA KOKEMUKSESTANI,
että kun oppii anorektikon tavoille, oppii olemaan ns. hyvä anorektikko, niin niistä opituista syömiseen liittyvistä tavoista on hyvin vaikea luopua vaikka keho näyttäisikin jo parantumisen merkkejä ja puntari isompia lukemia kuin koskaan. Mutta nyt se varsinainen syy sille miksi mieli ei parane kropan tahdissa:
LUONNETTA EI VOI MUUTTAA, SE SÄILYY LÄPI ELÄMÄN.
Toki lääkärit ja psykologit voi väittää muuta esim. lääkehoitoa suositeltava ainoastaan jos potilaan tila sitä vaatii. Minulle ei lääkkeitä annettu vaikka diagnoosi oli Anoreksia ja masennus. Jotenkinhan ne liittyvät toisiinsa- siis keho ja mieli. Uskon että Anoreksiasta ei voi koskaan parantua.
niin eli luulisin että siinä vaiheessa kun sairaus on ollut jo useamman vuoden eikä se ole vain murros iän mukanaan tuoma muutaman vuoden kestävä ongelma (joka häviää iän myötä ja ehkä psykiatrin kanssa jutustelulla ja läheisten tuella,) vaan jotain hyvin paljon syvemmällä olevaa, uskoisin että ainoastaa intensiivisellä psykoterapian avulla on mahdollista päästä tästä sairaasta ajattelutavasta ja pakkoajatuksista. Näin minä ainakin asian koen.
näin minäkin olen ajatellut,että se,mikä on ollut joskus niin iso asia elämässä,ei koskaan tule kokonaan katoamaan,mutta sen kanssa voi oppia elämään ja se on sitä parantumista,että tietää sairautensa ja elää sen kanssa niin hyvin kuin vain mahdollista..
ainoastaan pelkään sitä,että joku kriisikausi elämässä voi saada sairauden heräämään uudelleen ja sitä,miten sairaus jatkossa esiintyy..onko mulla mahdollisuuksia vaikuttaa sen rajuuteen,vai onko sairaala ainoa paikka,mistä parantumisen tielle on taas palattava..
elän siis päivän kerrallaan ja yritän elää normaalia elämää,niin kuin siihen tällä hetkellä pystyn ja jos jossain vaiheessa sairaus herää henkiin,niin yritän vain kestää ja katsoa sitten,mitä tuhoa siitä tulee..
En parane koskaan, tiedän sen koska tämä on minun elämäni ja en osaa/halua olla ilman tätä.
Mun maailma, mun anoreksia, mun oma rakkaani.
Helpotusta ja kärsimystä samalla kertaa. "Täydellisen täydellistä".