miksi porukka ei käy TPS:n jääkiekkomatseissa, vaikka joukkueen peli kulkee ihan mukiinmenevästi.
Vastaus tuohon kysymykseen piilee siinä, ettei TPS:n jääkiekkomarkkinointi elä tässä päivässä, vaan edelleenkin "kultaisella" 1990-luvulla. Markkinointi ei ole tehnyt yksinkertaisesti mitään viimeiseen 10 vuoteen, jolla olisi edesautettu katsomojen täyttymistä, vaan pikemminkin päinvastoin.
Siksi nyt tulossa olevan toimitusjohtajavaihdoksen myötä ovea olisi osoitettava TPS:n markkinoinnista vastaaville, sillä myös markkinointiin pitää saada sellaisia henkilöitä, joilla on ammattitaitoa ja nimenomaan markkinoinnissa. Vaikka olisi kuinka hyvä tuote, niin 2000-luvulla sitäkin pitää osata myydä. Enää ei riitä, että kuvitellaan, että turkulaisilla olisi jopa eräänlainen velvollisuus tulla katsomaan matseja, vaikka mitään ei markkinoinnissa tehdä sen eteen, että kynnys lähteä Artukaisiin tehtäisiin matalammaksi.
Herätys TPS-markkinointi!!!!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitään kunnon markkinointia mainoksineen ja tempauksineen ei ole havaittu vuosiin. Siinä ois ryhtiliikkeen paikka.
Joo tosi on. Oikeestaan sen jälkeen mitä Koskisen Sedu teki duunia hallin viihtyisyyden suhteen, ei ole tehty mitään.
Joo ja lähimenneisyyden super-menestyksellä ei myydä mitään. Oikeastaan päinvastoin. Muistelkaas Kupittaan aikoja, jolloin Tepsi oli haastajan asemassa. Silloin oli ihan toisenlainen fiilinki.
myös TPS:n markkinointiosaston äijät heti vaihtoon. Noin velttoa toimintaa, mitä vuodesta toiseen siellä on harjoitettu, ei voisi kyllä jatkaa enää päivääkään.
Eikö firman hallitus todellakaan pysty näkemään tätä suurta ongelmaa?
Uuden toimitusjohtajan ensimmäinen toimi on, jollei sitä ennen ole hallitus toiminut, ulkoistaa nämä suojatyöläiset.
Suikkanen on valmennuspuolella näyttänyt mitä voidaan saada aikaan, kun tehtäväänsä sitoutunut henkilö hoitaa hommiaan. Tällainen toimintatapa on TPS-markkinoinnille ollut täysin vieras ja siksi sillä osastolla on myös tehtävä samanlainen ryhtiliike kuin valmennuspuolellakin tehtiin.
1. No kun turkulainen elää negaation kautta ; "ei kai ne voittanu ole? ei, älä? ei kai tollane voi jatkuu?" Vasta kun Tepsi pelaa finaalisarjan 4. peliä ja johtaa sarjaa 3-0 on halli täys. Kansa alkaa huutaan ja kannustaan 3.erän puolivälissä, JOS Tepsi johtaa kolmella maalilla ja vastustaja saa jäähyn.
Sit' kaikki sanoo, että "oon käyny koko kaude, hiano olla mukana nostamas joukkuet mestaruuteen".
2.Turussa näyttä markkinointitaito olla ihan nollatasoa. Tepsi on tosiaan jämähtänyt 90-luvulle omine kangistuneine kaavoineen.
Oli suuri järkytys mulle oli, että hallin markkinoinnista vastaa joku kunnallispoliitikkojen kööri joku Seppo Lehtinen etunenässä.
Millä taidoilla? Ei millään selvästikään ja surkea tulos näkyy. Eikä se paksalikaan oo sen parempi.
TS kirjoitti taannoin, että hallia ei käytä kun Tepsi. No ei varmaan kun ei osata markkinoida! Milloin vasemmistolaisesti ajatteleva ihminen olisi jotain tiennyt uuden bisneksen luomisesta? Toisten rahoja ollaan kyllä ilomielin käärimässä omiin liiveihin (tässä tapauksessa ilmaseks peliin kaupungin aitioon). TS:n artikkelissa hallinkin markkinointia Lehtinen työnsi seuralle tyyliin "tehkää mitä lystäätte, lähettäkää sit rahat vaan meille".
Kaiken tämän pelastaa Suikkanen ja Joukkue!!
TPS-Hokki rules!! Lauantaina taas hallille!
Tää yksikin jalmari siellä Turku-hallin hallituksesta poskeili Tepsin suuntaan, että hankkikaa hallille sponsori - ihan vapaasti vaan kun me ei olla itse kyetty hankkimaan!
Tää on niin kunnallispolitiikkaa tää Turun hallin hallinnointi. Joku Virpa Puisto istuu päättämässä hallin asioista. Virpa voi olla hyvä sosiaalipoliitikko mutta ei hän rahaa hanki hallill. Korkeintaan yhteiskunnan (lue veronmaksajien) rahaa.
Minkähän takia Jyrki Kangas lähti litomaan Turku-hallin hommista? Yritetääs miettiä, että miksi. Ja mietitään samalla sitä, miksei hallissa järjestetä käytännössä mitään tapahtumia. Joku hikinen itsenäisyyspäivän tanssiaiset. Siinä kaikki. Onko esimerkiksi Tukholman läheisyyttä hyödynnetty? Onko kyselty vetovoimaisia tähtiä tänne? Joku Ruotsi-Suomi bändifestari ois helppo pykätä pystyyn. Laiva toisi sveduturistit ihan hallin ovelle (melkein).
...harmi, ettei ole tepsin halli.