puolipäivähoitoon perhepäivähoitajalle JKL

meilla on vauva ja kolmevuotias tarvitsisi muutakin seuraa kun äidin ja vauvan. millainenkohan on tilanne jyväskylässä kun ajattelin lapseni puolipäivähoitoon pph:lle. kuinka tiukassa on paikat? Onko yhtään pph:ta vastaamassa?
121402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jyväskylässä on paikat tukossa.

Tosiaan, kerho on mainio vaihtoehto.

Äänestä

perhepäivähoito on kodinomaista hoitoa, eli ihan sitä samaa puuhailua mitä te teette kotonakin.

Äänestä
  • kyllä, mutta uskallan kuitenkin veikata että,
    perhepäivähoidossa tehdään erilaisia asioita kuitekin kuin kotona.
    Tai ainakin useammin ja säännöllisesti.
    Askarrellaan enemmän, on laulu- ja liikunta hetkiä (ohjattuja)sekä ulkona että sisällä.
    Käydään retkillä, kirjastossa, puistoissa, kirkossa jne.
    Kehitetään käden taitoja, maalataan, piirretään, väritetään jne.
    Ulkoillaan tosi paljon, säällä kuin säällä.

    Lisäksi mekin tuemme lapsen varhaisksvatusta ja kehitystä, teemme vasun lapsille. Lisäksi teemme moniammatillista yhteistyötä eri tahojen kanssa (lto., elto., neuvola, ym.).

    Perhepäivähoito on laadukasta ja hyvää hoitoa.
    Päiväkodilla on resursseja erilaiseen tomintaan, kuin meillä, mutta päiväkoti on hyvin kellotettua, määriteltyä ja ohjelmoitua hoitoa.
    Sopii toisille lapsille, toisille ei.
    Olen välillä "apukäsinä" päiväkodissa, ja minulle oli yllätys miten vähän siellä ulkoillaan. Ymmärrän että kun on muuta ohjelmaa niin paljon, ulkoilulle ei jää aikaa. Vuorokaudessa on tietty määtä tunteja.

    Itse olen kuitenkin sitä mieltä (olen pph), että subjektiivinen hoito-oikeus pitäisi olla harkinnan varainen, vain rajatuista syistä myönnettävä.
    On väärin että töissä/koulua käyvien vanhempien lapset odottaa viikkokausia hoitopaikkaa.

    Näille kotona olijoiden lapsille pitäisi olla kerhotoimintaa riittävästi tarjolla.

    Äänestä

pari kertaa viikossa.
Siitä on hyvä aloittaa.

Äänestä

pph:lla oleva puolikas saa olla eskari.
Siis ryhmässä saa olla 4 kokoaikaista lasta (iällä ei väliä) ja yksi puolikas eskari.
Tätä sääntöä varmaan rikotaan paikkakunta kohtaisesti tosi paljon.
Tiedän pph:n jolla oli vuosi sitten 6 lasta "kirjoilla". Eli 3 kokoaikaista(3v, 2v, 2v) ja 3 puolikasta( 3v, 2v, 1v.)ja palkka tuli 4,5 lapsesta. Mutta sen on "ota tai jätä", itse ei voi aina päättää, jos meinaa töissä olla :-/

Äänestä
  • yhtäaikaa paikalla, ei saa olla. Vapaa-päiväläisiä ja tilapäisen hoidon tarpeeseen puoli paikkaa ja kyllä se palkka tulee ...puolikkaita lasketaan yhteen ja niin saadaan neljä ja puoli lasta.

    Äänestä

  • Ne ei ole kaikki kirjoitti:

    yhtäaikaa paikalla, ei saa olla. Vapaa-päiväläisiä ja tilapäisen hoidon tarpeeseen puoli paikkaa ja kyllä se palkka tulee ...puolikkaita lasketaan yhteen ja niin saadaan neljä ja puoli lasta.

    että monta kertaa kyseisellä hoitajalla olivat
    kaikki kuusi lasta yhtäaikaa?
    Ei ne vapaat kiertäneet niin, että lakia ei olisi rikottu. Sitten välillä oli päiviä ettei ollut kuin kolme lasta hoidossa.

    Olen siis itse pph ja tiedän kyllä, että PALKKA tuli oikein, se missä RIKOTTIIN lakia oli se että puolikkaat saisivat olla ESKAREITA. Tälläkään hoitajalla ei ollut yhtään lakisääteistä puolikasta????

    Tunnen kyseisen hoitajan, olemme saman alueen pph:ta, joten tiedän mistä kirjoitan.

    Äänestä

kun maristaan jos viet lapsesi hoitoon ja vaikka olisit töissä, aina maristaan. Olen nyt vain sitä mieltä että minulla on edelleen myös oikeus viedä hoitopaikkaan, miksi en sinne veisi kun lapseni tuntuu sitä tarvitsevan ja koen hyötyväni kaikin puolin siitä (myös lapseni). minulla vain sattuu olla varaa olla myös kotona joten muiden onneksi vien vain sen puolikkaan kun voisin viedä kokonaisenkin paikan. Joidenkin 3v vain sattuu nauttimaan hoidosta ja äidistä irtautumisesta. Kuulostaa provolta mutta uskon että on muitakin joilla samat ajatukset.

Äänestä
  • yhteyttä päivähoitotoimistoon ja kysele sieltä.

    Lapsellasi on oikeus hoitopaikkaan ja te vanhemmat päätätte laitatteko lapsenne päivähoitoon. Se on teidän päätöksenne eikä teidän tarvitse välittää kenenkään marinoista.

    Mielipiteitä on monenlaisia, jopa meillä hoitajilla, mutta vanhemmat päättävät.

    Äänestä

  • lapsesi tahtoo kodin ulkopuolelle päivähoitoon, siksikö että on itse sanonut haluavansa päiväkotiin, hahahhaa:) Niinhän me kaikki varmaan aikoinaan on hinguttu kouluunkin kunnes huomattiin että siellä pitää käydä joka päivä vuosikausia!!! Antakaa lasten nauttia lapsuudestaan rauhassa ilman lähtöjä ja tuloja, hakemisia ja viemisiä, jos siihen on mahdollisuss, se on minun mielipiteeni. Ja olet kyllä ihan oikeassa siinä että sinulla on oikeus viedä lapsesi hoitoon, sitä vaan en ymmärrä mitä siitä kaikin puolin koet hyötyväsi?

    Äänestä

ai että mua taas sieppaa lukea näitä nykyäitien tarinoita. minkä ihmeen takia te haluatte niitä lapsia, jos ette halua viettää aikaa heidän kanssaan???? EN YMMÄRRÄ! noin pienelle lapselle riittää AIVAN VARMASTI oman äidin/sisarusten seura ja esim. 1-2 krt/viikossa seurakunnan kerho ja muuta on edes turha selitellä, että lapsi HALUAA jotain muuta, kyllä se on AINA äiti, joka haluaa lastaan pois kotoa. minulla on neljä lasta, vanhin ekalla enkä ole ikinä halunnut viedä lapsiani päiväkotiin/perhpäivähoitoon, sillä haluan itse hoitaa omat lapseni, sillä OMA äiti on jokaisen lapsen paras hoitaja. lapsen itsetunto kehittyy jo pienestä lapsesta alkaen ja pieni lapsi osaa jo ajatella asian niin, että hänet halutaan pois kotoa ja äiti haluaa olla kotona VAAN vauvan kanssa ja näin on lapsella tästä kokemuksesta jo huono ITSETUNTO, jota voi olla vaikea enää myöhemmin eheyttää. jos haluat lapsestasi tasapainoisen ja rakastamaan kykenevän ihmisen, toivon että annat hänen/heidän kasvaa kotona sinun kanssasi. tai muuten kannattaa todella miettiä MIKSI olet lapsen/lapsia halunnut!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


harry kirjoitti:

meilla on vauva ja kolmevuotias tarvitsisi muutakin seuraa kun äidin ja vauvan. millainenkohan on tilanne jyväskylässä kun ajattelin lapseni puolipäivähoitoon pph:lle. kuinka tiukassa on paikat? Onko yhtään pph:ta vastaamassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu