kävin bordellissa

ja sovittiin että tunti ja 500 euroa. Kun ei oikein onnistunut hommat niin en maksanut mitään. Kaapin kokoinen hirmu oli eteisessä vastassa ja otti 300 euroa tyhjästä ja vetosi sopimukseen? Kävelin suoraan poliisiasemalle ja vetosin Parkcomin tapaukseen. Poliisit nauroi minut ulos ja olen nyt yhtä saantia ja 300 eur köyhempi saatana. Mutta huomenna marssin tekemään rikosilmoituksen uudelleen ja raastuvassa nähdään. Vapautan kaikki maailman bordellissa käynneet vastuusta ja olen sankari. Lakia tuohon ei tule takuulla ikinä, se on vaan hyvä.
3315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä se taitaa olla niin, että toisin kuin sakkofirmojen kohdalla, tuossa sinun esimerkkitapauksessasi oman käden oikeus olisi johtanut parempaan lopputulokseen kuin tuollainen epämääräinen yksityinen palvelu.

Äänestä

Etkä muista kuka se olisi voinut olla. Eikä sitä paitsi millään gorilloilla ole oikeutta määrätä rangaistusluonteisia maksuja ja heittää ketään ulos. Selkeä virkavallan anastus kyseessä. Käräjille.

Äänestä

Veit kuitenkin huoran ajan ja estit hänen liiketoimintaansa. 500 ajasta ja toinen huoran täyttämättä jättämistäsi toiveista olisi ollut oikein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haastan raastupaan kirjoitti:

ja sovittiin että tunti ja 500 euroa. Kun ei oikein onnistunut hommat niin en maksanut mitään. Kaapin kokoinen hirmu oli eteisessä vastassa ja otti 300 euroa tyhjästä ja vetosi sopimukseen? Kävelin suoraan poliisiasemalle ja vetosin Parkcomin tapaukseen. Poliisit nauroi minut ulos ja olen nyt yhtä saantia ja 300 eur köyhempi saatana. Mutta huomenna marssin tekemään rikosilmoituksen uudelleen ja raastuvassa nähdään. Vapautan kaikki maailman bordellissa käynneet vastuusta ja olen sankari. Lakia tuohon ei tule takuulla ikinä, se on vaan hyvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu