Millaiset on mahdollisuudet pienellä paikkakunnalla saada kunnon hoitoa sosiaalisten tilanteiden pelkoon tai muihin vastaviin? Olen aikeissa soittaa lääkärille, mutta epäilen vahvasti esimerkiksi keskusteluavun saamista täällä. Pelkään että lääkäri lykkää reseptin kouraan eikä muuta apua ole saatavilla... siinä tapauksessa en viitsisi soittaa ollenkaan. Tiedän että riippuu paikasta, mutta jonkinlainen yleiskuva pikkukaupunkien osalta yleisesti olis hyvä juttu näin etukäteen.
Avun saatavuus pienellä paikkakunnalla
soittaako vai ei
2272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä se vaan tuppaa sitä olemaan, että terveyskeskuslääkäri kirjoittaa reseptiä ja toivottaa hyvää jatkoa. Itse hakeuduin mielenterveystoimistoon (terkkarin lääkärin propralreseptien jälkeen) ja siellä psykologi oli vaan, että "noh kyllä se siitä kunhan ikää karttuu". Raivostuttaa, koska koen olevani muuten ihan ok-tyyppi ja minulla olisi potentiaalia niin opiskeluissa kuin myöhemmin työelämässäkin. Sosiaalinen jännäys ja sairaalloinen esiintymispelko ei mitenkään tunnu olevan "osa omaa persoonallisuttani" mitä myös ns. ammattiauttajat yrittävät tyrkyttää vaan pelkästään ja vain huonontavat elämänlaatuani ja estävät mahdollisuuksiani tehdä asioita elämässä, joita muuten "terveenä" haluaisin.
Se on juuri näin. Joskus lukioikäisenä keräsin kaikki rohkeuden rippeeni ja kerroin terveydenhoitajalle, että esiintymiset tuottaa vaikeuksia, että jännitää ja paljon. No, terkkari tähän: "kaikki jännitää ja se helpottaa vanhemmiten".
Joopa joo! Ehkä joillakin, mutta ei minulla. Silloin minulla oli juuri tuo tunne, että tämä jännittäminen ei ole osa todellista itseäni ja halusin päästä siitä eroon, ihan oikeasti.
Olen nyt melkein kolmekymppinen, minulla ei ole ammattia sillä tämä esiintymisjännityksenä alkanut ongelma on nykyisin sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja niiden välttelyä. Sosiaaliset ympyräni ovat hyvin pienet. Lääkärissä olen käynyt ja lääkkeitä tuputettu, mutta enää en halua niitä. Olen kasvanut kiinni omiin pelkoihini, oppinut elämään niiden ja rajallisen elämäni kanssa. Silloin kun halusin siihen muutosta, en sitä saanut. Nyt en enää halua, sillä en enää tietäisi kuka olen, jos saisin ne pois. Siitä on tullut osa minua.
En tiedä, millainen elämäni olisi jos olisin saanut asian hallintaan ajoissa. Parempi olla ajattelematta sitä...