mitä mieltä olette tulisiko lähettää juopolle isoäidille joulukortti,joka ei koskaan soita,ei kysele lastenlasten kuulumisia,ei väliä lapsenlapsistaan.hän ei myöskään välittänyt lapsistaan aikoinaan.
välillä olen lähettänyt,mutta sitten tulee pahamieli,kun ei kiitosta kuulu lasten kuvista.
välillä olen jättänyt lähettämättä,sitten taas valtaa huono-omatunto,kun pitäisi olla pyytetöntä antamisen iloa,mutta kun siihen en vaan pysty.
odotan kaikilta ihmisiltä jonkinlaista vastavuorpoisuutta.
pitääkö vain hyväksyä,että hän on sairas,juoppo?
lähettäisittekö te juopolle välinpitämättömälle isoäidille kortin/lasten kuvia?vaikka hän ei muistaisi teitä mitenkään ikinä.
välillä olen lähettänyt,mutta sitten tulee pahamieli,kun ei kiitosta kuulu lasten kuvista.
välillä olen jättänyt lähettämättä,sitten taas valtaa huono-omatunto,kun pitäisi olla pyytetöntä antamisen iloa,mutta kun siihen en vaan pysty.
odotan kaikilta ihmisiltä jonkinlaista vastavuorpoisuutta.
pitääkö vain hyväksyä,että hän on sairas,juoppo?
lähettäisittekö te juopolle välinpitämättömälle isoäidille kortin/lasten kuvia?vaikka hän ei muistaisi teitä mitenkään ikinä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ensinnäkin hän on isoäitisi tai peräti äitisi. Sinua ei olisi olemassa ilman häntä. Kyllä hän välitti lapsistaan. Sinä et vain sitä tiedä tai ymmärrä.
Joulu on ilon ja rakkauden juhla, jolloin vastavuoroisuuden odottaminen kannattaa hetkeksi unohtaa. Opettele ja anna itsellesi tilaisuus kokea pyyteetöntä antamisen iloa.
Kyllä pitää hyväksyä, että hän on sairas ja juoppo. Mikä olisi toinen vaihtoehto? Sairas ihminen tarvitsee hyväksyntää vielä enemmän kuin hyvinvoiva.
Ja lopuksi: kortti postimerkkeineen maksaa pari euroa. Se raha menee sinulta turhempaankin.
Kortti kitisijältä? Ja siitä pitäisi sitten olla vielä riemuissaan?
Sä olet kyllä ihan pohjanoteeraus.
me tarvitaan sitä jokainen itsekin.
Kortti on paikallaan. Joulu jos mikä on kortin lähettämisen paikka!
Lähettäisin joulukortin.
Vaikka en saisi kiitosta, enkä palautetta, niin ei se todista loppujen lopuksi etteikö tuo kortti olisi kuin pienen pieni valontuike juopon sydämessä.
Voi olla että isoäiti sisimmässään häpeää juoppouttaan ja pitää itseään niin vähäpätöisenä ettei hänen kiitoksensakaan ole mitään.
Uskon että on kyseessä häpeä. Hän torjuu kaiken lähentymisen, koska tajuaa olevansa ja olleensa huono äiti ja mummo.
Ei sellaisen ylitse pääse, eikä ole helppoa mennä kyselemään lapsenlasten vointeja.
Häpeä on niin valtava tunne, että se lamaa ihmisen.
Pieni joulukorttisi voi olla siitä syystä todella merkittävä, vaikka vastakaikua ei tulisikaan.
Isoäiti on tunne-elämältää vammainen. Voit verrata häntä sokeaan ja jalattomaan ihmiseen. Et odota jalattomalta kävelemistä tai sokealta näkemistä.
Tunnevammaiseltakaan ei pidä odottaa sellaista, mihin hän ei yksinkertaisesti pysty.
Isäni on tunnevammainen, ja suhtaudun häneen tällä tavoin. En odota mitään. Silti toimin itse omien periaatteideni mukaisesti ja esim. onnittelen isänpäivinä, jouluisin annan lahjan ym.
Tämä oli hyvä kirjoitus, juuri tästä lienee kyse, aina ei tarvitse odottaa vastapalvelua tai kiitosta, sinullekin tulee hyvä mieli , lähetä.
Alkoholismi pitkälle edenneenä on tauti, jossa elämää määrää tuhoutuneet pikkuaivot ja tunne-elämä on jo rajoittunut, empatia saattaa puuttua, silti hän varmaan ilostuu.
Saa näyttää kavereilleen , kirjoita vaikka pieni kirje, joopa joo laita joulukirje.
Kannattaa lähettää. Mutta ei kannata ottaa henkilökohtaisena loukkauksena sitä ettei hän kiitä saamastaan muistamisesta. Voit ajatella, että ehkä hän haluaisi kiittää, mutta hänen sairautensa (=alkoholismi) estää häntä kiittämästä.
Joulukortin lähettäminen on siitä hyvä tapa muistuttaa juoppoa muun elämän olemassaolosta, että se kortti ei mitenkään paranna hänen mahdollisuuksiaan ryypätä. Hän saattaa ehkä nimetä seuraavan juomansa alkoholiannoksen sen saamansa joulukortin kunniaksi, mutta hän joisi sen vaikka ei korttia saisikaan.
Minun mieheni isä oli alkoholisti, joka joulu ja isänpäivä laitettiin kortti, vaikka ei pidetty juurikaan muuten yhteyttä kuin muutama kerta vuodessa.
Kuitenkin sääliksi kävi poloista, hän yritti pitää jotenkin yhteyttä soittamalla joskus ja joskus laittoi kortinkin tulemaan.
Tiesin, että poikansa ja hänen perheensä olivat hänelle tärkeitä, vaikka se yhteyden pito oli sitä ja tätä, kun aina kekkulissa oli.
Kyllä varmaan sinunkin äiti välittää sinusta kaikesta huolimatta, sairas mikä sairas ja se pitää vaan hyväksyä, vaikka se tuntuukin katkeralta...
Kyllä ne valokuvatkin ovat hänelle tärkeitä ja varmaan hänelläkin on huono omatunto, kun on sellainen.
Minä laittaisin ainakin joulukortin ja jos vielä lapset askartelisi itse omat kortit, niin uskon, että äidiltäsi irtois kyynel poskelle!
alkoholismi on sairaus.joten jättäisitkö kortin laittamatta jotenkin muuten sairaalle ihmisille?
Minä laittaisin isälleni jos hän eläisi,vaan tuo sairaus vei hänet 45 vuoden iässä.Vain kolme vuotta vanhempana mitä itse olen nyt.Valitettavasti myös minä pidin häntä silloin lapsena,nuorena,teininä VAIN säälittävänä juoppona ja emme kerenneet solmia juurikaan min käänlaista suhdetta,jos hän olisi saanut elää minun aikuisuuteeni asti,tilanne olisi varmasti toinen.
Miehen isä oli alkoholisti, joka asui yksinään. Mummu ja pappa siis eronneet. Miehellä välit poikki isään, ei ollut lähes kymmeneen vuoteen isäänsä nähnyt.
Sitkeästi lähetin joka joulu kortin ja lasten kuvia, koska kuitenkin pappa oli, ensin esikoisesta, sitten kakkosesta ja esikoisesta yhdessä. Kuopusta ei ehtinyt näkemään.
Koskaan ei tullut mitään kommenttia, ei korttia, ei yhteydenottoa. Sitten muutama vuosi sitten appi kuoli joulun alla ja miehen piti sitten mennä tyhjentämään asuntoa veljensä kanssa.
Mies tuli sitten kotiin melko herkällä mielellä ja kertoi, kuinka papan kirjahyllyssä oli ollut kaikki kuvat, mitkä oli vuosien varrella lähetetty. Mukana myös se viimeisin kuva, mikä varmaan tuli postissa muutama päivä ennen kuolemaa.
Teidän ei tarvitse hyväksyä isoäidin juoppoutta, te ette ole siihen syyllisiä, mutta yhden kuvan tai kortin lähettäminen ei paljoa vaadi. Sillä saattaa olla isokin merkitys - kuten me saimme huomata. Kaikesta huolimatta isoäitikin on vain ihminen. Hänen sairautensa on alkoholismi.
Joulumieltä teillekin, vaikka ilman vastavuoroisuutta. Hautajaisiin oli huomattavasti helpompi mennä, kun tiesi, että edes vähän oli yrittänyt. Silti tiedän, että mies kysyy vielä tänäkin päivänä itseltään, että olisiko edes kerran vuodessa pitänyt vaikka soittaa, vaikka pappa humalassa olisikin ollut. Tekemätöntä et saa tehdyksi jälkeenpäin.
sinisilmäistä porukkaa! Ne niitä kavereille näyttele eikä itke niitten päälle!
Ne ei rakasta ei, muuta kuin sitä pulloaan!
Eikä ne ole empaattisia, ei. Kyynisiä ne on!
Kaverini äiti haukkuu tuli kortti tai ei, ja viinantuska ion suurempi kuin tuliko kortti vai ei.
Mun isä ei ole edes IKINÄ käynyt mun luona kylässä, korteista puhumattakaan, ei kiitosta ei mitään!
Oma napa paras napa!
Ei korttia! EI kuvia!
Kaikki me olemme ihmisiä. Tiedän veljestäni (olemme jo ikäihmisiä), hän liikuttuu jokaisesta huomionosoituksesta ihan aidosti ja muistaa jopa kysyäkin ''Miten menee lapsilla?'' Se kommunikatio ei vain toimi aina kuin elokuvissa ja se pitää hyväksyä. Eihän se ole keneltäkään pois, kun itse on empaattinen ja toteaa realistisesti ettei itse voi kaikkeen vaikuttaa eikä ole syyllinen.
mitään.pari euroa.Miehen isä on alkoholisti,aina olen laittanut myös hänelle joulukortin ja välillä lasten kuvia.Muuten emme olleet tekemisissä.Olen muistanut joulukortilla myös sen jälkeen,kun erosimme mieheni kanssa.Juuri ennen joulua tulee se yksi puhelu,jolloin hän soittaa,toivottaa hyvää joulua ja kiittää kortista.
Jos olet selvinpäin, että osoite tulee oikein kirjoitettua niin lähetä vaan.
Aikanaan tein aina äidilleni kortin, jouluksi, synttäriksi ja äitienpäiväksi.
Nykyisin EN!!
Äitini ei edes muista minua, saatika lapsiani. Lapsenikaan eivät enää muista Mummiaan. Mummi oli toki mukana elämässämme vielä esikoisen synnyttyä, mutta siitä on ollut edellistä jyrkempi alamäki.
EI äitinikään muista edes minun suntymäpäivää, vaikka hän minut synnytti. Nimipäivän muistaa, koska sama kuin hänellä.
Isäni muisti aina syntymäpäiväni, koska sama syntymäpäivä kuin hällä.
Eli vastaus on:
EI!
En muista Äitiäni milläänlailla. Miten se sanonta menikään?
-Niin makaa, kuin petaa??
Äitini ei tosiaan enää muista enää minua, sanan Muistaa todellisessa merkityksessä.
Niin se viina vie meistä itsekunkin, jos annamme pikkusormen.
toisen tuntemaan itsensä jotenkin "huonoksi"tai "epäonnistuneeksi"kaikki läheisensä,jopa oman lapsen.
Miksi sinä koet mitään huonommuutta mistään?Miksi sinun pitäisi olla lähettelemässä mitään,ja kun kuitenkin odotat sieltä vastavuoroisesti jotain..jota ei ikinä tule(kuten esim. kiitosta)..niin saat vain pahan mielen kun olet yhteydessä isoäitiin.Liekö oma äitisi,vai miehesi äiti kyseessä?
Sukulaisuus tai veriside ei velvoita mihinkään..
Juoppo on juoppo,sellaiselle ihmiselle ei merkitse ees omat lapset mitään..ainoastaan pullo on se tärkein.
Eihän sellaista pidä hyväksyä,eikä ees sietää.Jätä sellainen omaan arvoonsa ja keskity omaan perheeseesi.
Kun on noin pienestä asiasta ruvettava periaatteellisiin pohdintoihin, niin ehkä on parasta, että et lähetä korttia.
Ei pidä toivottaa hyvää, jos ei sitä todella tarkoita. Annat väärän viestin juopolle.
Kuvittelee, että on sinulle tärkeä.
Älä siis reagoi. Osoita, että et välitä siitä, onko hän sairas ja juoppo. Kun et sitä hyväksy, niin se on sinun päätöksesi.