Hoitokouksen

aikuiset ihmiset (30-40 vuotiaat), teillä on varmaan kokemusta hoitokokouksista.
Kertoisittako kokemuksia miltä lapsesta mahtoi tuntua katsoa sellaista menoa vierestä?
Onko kukaan tuon ikäinen joka olisi Oulussa ollut hoitokokouksia vieressä katsomassa?
Miksi kukaan edes tuon ikäinen ei ole elämäni aikana kertonut niistä mitään vaikka minullakin on sisaruksia jotka ovat tuon ikäisiä?
Onko nekin hiljennetty pelolla vai miksi kaikki ovat hiljaa??
10524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

mutta miksi kyselet täällä: täältä et saa todenperäisiä vastauksia... Mene seuroihin ja kyliin ja kysele siellä.
t. nimim. mukana ollut.

Äänestä

Voin sanoa että olin niissä hoitokokouksissa. Valtaosaltaan täällä käytävät keskustelut ovat asiallisia ja paikkansa pitäviä. On kuitenkin joitakin jotka kirjoittavat pelkkiin muiden puheisiin perustuvia juttuja, ja niissä saattaa todellisuus ja mielikuvitus sotkea asioita perin pohjin.

Hoitokokoukset kulkivat mielestäni hyvin usein "johtomiesten" laatiman käsikirjoituksen mukaan. Ennnen kokousta oli keskusteltu ketä halutaan "hoitaa" ja mistä asiasta. Sävyltää kokoukset olivat mielestäni julman tuntoisia ja raskaita. Monet säälivät ankaran "hoidon" kohteeksi joutuneita ja toivoivat että henkilö osaisi äkkiä pyytää anteeksi oikeilla sanoilla "kososlaista henkeä" joka oli kaikkein pahin ja jonka hedelminä nähtiin mm väärän puolueen kannattaminen, televisio, hempeä henki jne. Kokoukset kestivät usein todella myöhään. Jonkun kerran olin kokouksessa joka kesti kolmen-neljän välille aamuyötä.

Äänestä
  • Olen jotenkin niin pettynytkin siihen että nuo asiat on salailtu. Tai on jotenkin hirveä olo että ihmiset on täysin hiljennetty ettei omat vanhemmat sisarenikaan puhu noista asioista yhtikäs mitään. Tulee jopa itselle sellainen hyväksikäytetty olo =(

    Kaikkea sitä on huijattu minullekin pienestä lähtien. Enkä voi muuta sanoa että mielestäni tuo yhteisö on oikeasti jotenkin sairas. Ei tuollaisia asioita pitäisi kenenkään joutua piilottelemaan.
    Tulee niin oksettava olo siitä että ihmiset vain jatkavat ja jatkavat tuollaisessa eivätkä hiiskahda sanaakaan sen mielettömyyksistä.

    Todellakin alan sisaruksiltani kyselemään. Saa nähdä mitä se tuo tullessaan, toivottavasti ei välirikkoja...jotenkin hienotunteisesti&varovasti varmaan pitää kysyä ja kunhan sopiva tilaisuus tulee. Tuokin varovaisuus tulee juuri siitä ettei niistä ole saanut puhua sitten näköjään mitään.
    Aivan typerää touhua, kyllä sitä ihmiset sitten osaa kaikenlaista...

    Äänestä

  • Kiitos kirjoituksestasi minunkin puolestani! Itse vastasin jo muutaman sivun päähän ehtineeseen viestiin Oulun hoitokokouksista.

    Olin jo muuttanut Oulusta ja myös erkaantunut Ry:stä kun "kososlainen henki" on keksitty ja sen ilmenemismuotoja tutkittu.

    Kysymys: Miten on mahdollista, että on voitu laittaa Kosolan (vaiko Kosonen?) syyksi mm.
    "televisiosynti" ja puolueasiat (tarkoittanee äs-äm-peetä), joita ei tuona aikana ole ollut olemassakaan. Hulluimmalta tuntuu se, että tuo koko roska on mennyt suurimmalle osalle ry:läisistä täydestä kuin väärä raha.

    No, eihän kyseessä olisi ollutkaa suuri eksytys ja eriseura, ellei se olisi vetänyt suurta laumaa mukaansa. Myös vaikenijat kuuluvat mielestäni hyväksyjiin. Vanhan tutun sanonnan mukaanhan vaitiolo on myöntymisen merkki.

    Toivon lukijoille Jumalan johdatusta elämäänne sekä valoisaa ja kynttilänloisteisat Joulun aikaa.

    Vanhan siioninlaulun säkeitä:
    "...uskossa elän, Herraan luotan, kotihin minut noudetaan..."

    "...Siell´ rakkaat kaikki toisens´ kohtaa ja alkaa juhlat Karitsan..."

    Terveisin sirkka (Suomen keskipisteen tienoilta)

    Äänestä

Mielikuvituksesi saa eläntonsa...

Äänestä
  • tunkion päältä.

    Äänestä

  • 1.Korinttolaiskirje:
    4:13   meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti.


    En aloitusta tosin tehnyt..

    Äänestä

ja olin pahimmillaan jopa viikottain hoitokokouksissa 6-18 ikävuosien välisen ajan (olisi jatkunut edelleenkin, mutta lopetin siellä käymisen 18-vuotiaana). Lapsena en ihan aina ymmärtänyt ympärilläni tapahtunutta julmuutta, mutta itkin nähdessäni aikuisten itkevän hysteerisesti .kaikkien tuttujen, omien vanhempienikin. Vaikka seuroissa itkuun olinkin jo tottunut..

Pelkäsin eräistä puhujamiehiä ja seuroihin lähtemistä koska siellä lähes aina itketettiin kilttejä mummoja.

Varttuessani kärsin ja ahdistuin lapsuudenuskostani sekä siihen liittyvästä henkisestä ja hengellisestä väkivallasta niin, että koulukin meni poskelleen. Kunnes päätin, ettei minua enää kiusata -ottakaa taivaspaikka pois, mutta minä en enää jaksa tätä touhua ja erosin yhteisöstä. Kannattaa erota ennen kuin mielenterveys menee.

Äänestä
  • ja höpsistä heijaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokeneet kirjoitti:

aikuiset ihmiset (30-40 vuotiaat), teillä on varmaan kokemusta hoitokokouksista.
Kertoisittako kokemuksia miltä lapsesta mahtoi tuntua katsoa sellaista menoa vierestä?
Onko kukaan tuon ikäinen joka olisi Oulussa ollut hoitokokouksia vieressä katsomassa?
Miksi kukaan edes tuon ikäinen ei ole elämäni aikana kertonut niistä mitään vaikka minullakin on sisaruksia jotka ovat tuon ikäisiä?
Onko nekin hiljennetty pelolla vai miksi kaikki ovat hiljaa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu