Mamut

Suomi lähestynyt mamuja täysin väärin. Mamut tarvitsevat heti maahantulohetkestä lähtien sotilaallista kuria ja tiukasti organisoitua ohjelmaa. Mamuille on järjestettävä kaksivuotinen kakkia armeijan tapoja ja kuria muistuttava tiukka ja täysin kontrolloitu koulutusjakso. Koulutettavat on opettavat vetämään kötensä lippaan kun opettaja tulee vastaan jne. Koulutusjakosolla mennään kymmeneltä nukkumaan ja kuudelta ylös. Loppupäivä kovaa pakkokoulutusta suomen tavoille marssijaksoineen. Huivikielto heti ja islamin harrastus kiellettävä. Heille on tehtävä selväksi, että Suomi ei siedä matoilla pyllistelijöitä. Suomi ei ole Sahara eikä sellaiseksi muutu. Heille on opetettava mm. miten julkisilla paikoilla liikutaan, että vastaantulijoita on hienostneesti väistettävä. Tapakoulutus ja uskonnosta luopuminen pitää tehdä maassaolon, sosiaalipalvelujen ja jatkokoulutusen ehdoksi. Somaleille on kerrottava heti, että islaminuskoisilla ei ole maassa tulevaisuutta. Heille on myös kerrotava karu totuus: Suomessa islaminuskoisia vihataan. Turha väittää muuta. Afrikkalaistaustaisten mamujen kotouttamispolitikka on alusta lähtien ollut vetelää lässytystä. Somalit tarvitsevat oikeasti kovaa kuria ja tapakoulutusta. Monikulttuurisuuden idea on jo lähtökohtaisesti silkkaa humpuukia. Miksi meidän pitäisi asuttaa maahan populaatioita, joilla ei ole edes halua kasvaa oikeasti suomalaisiksi? Suomessa on aika suhtautua islamiin realistisesti. Täällä somalit pitää kasvattaa suomalaisiksi uskontoa ja tapoja myöten. Ei meillä ole mitään tarvetta ymmärtää "vääräuskoisia" ja heidän primitiivisiä tapojaan. Väärien asioiden ymmärtäminen vain johtaa nopeasti kumuloituviin ongelmiin.
071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tarvitsevat kuria kirjoitti:

Suomi lähestynyt mamuja täysin väärin. Mamut tarvitsevat heti maahantulohetkestä lähtien sotilaallista kuria ja tiukasti organisoitua ohjelmaa. Mamuille on järjestettävä kaksivuotinen kakkia armeijan tapoja ja kuria muistuttava tiukka ja täysin kontrolloitu koulutusjakso. Koulutettavat on opettavat vetämään kötensä lippaan kun opettaja tulee vastaan jne. Koulutusjakosolla mennään kymmeneltä nukkumaan ja kuudelta ylös. Loppupäivä kovaa pakkokoulutusta suomen tavoille marssijaksoineen. Huivikielto heti ja islamin harrastus kiellettävä. Heille on tehtävä selväksi, että Suomi ei siedä matoilla pyllistelijöitä. Suomi ei ole Sahara eikä sellaiseksi muutu. Heille on opetettava mm. miten julkisilla paikoilla liikutaan, että vastaantulijoita on hienostneesti väistettävä. Tapakoulutus ja uskonnosta luopuminen pitää tehdä maassaolon, sosiaalipalvelujen ja jatkokoulutusen ehdoksi. Somaleille on kerrottava heti, että islaminuskoisilla ei ole maassa tulevaisuutta. Heille on myös kerrotava karu totuus: Suomessa islaminuskoisia vihataan. Turha väittää muuta. Afrikkalaistaustaisten mamujen kotouttamispolitikka on alusta lähtien ollut vetelää lässytystä. Somalit tarvitsevat oikeasti kovaa kuria ja tapakoulutusta. Monikulttuurisuuden idea on jo lähtökohtaisesti silkkaa humpuukia. Miksi meidän pitäisi asuttaa maahan populaatioita, joilla ei ole edes halua kasvaa oikeasti suomalaisiksi? Suomessa on aika suhtautua islamiin realistisesti. Täällä somalit pitää kasvattaa suomalaisiksi uskontoa ja tapoja myöten. Ei meillä ole mitään tarvetta ymmärtää "vääräuskoisia" ja heidän primitiivisiä tapojaan. Väärien asioiden ymmärtäminen vain johtaa nopeasti kumuloituviin ongelmiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu