itsemurhan miettiminen

juha82

mietin sitä mutta en enää enempää kun sain lääkityksen ja tein diilin.

Kerran olin miettimässä tosissaan jo itsemurhaa.
Mutta jotenkin tajusin heti että en voi, se on liian kova paikka isälleni, äidilleni ja pikkuveljelleni.
En voi mitenkään!!
Ihmisen pitää olla jo melko pahassa kunnossa jos tekee sen(humala auttaa).
eroja on myös ihmisessä.
Toinen on vain kylmäverisempi ja tekee sen.
Toinen voi miettiä mutta niinkään ei saisi tehdä koska kuluttaa henkisiä voimavaroja mm.

Oon kuullut että ne jotka miettivät itsaria eivät teekään sitä, pitääkö paikkansa?

Nytkin lääkityksen vaikutuksen alaisena silloin tällöin tukalassa tilanteessa on meinannut lipsua ajatus itsarin puolella mutta tein sellaisen DIILIN psykologib kanssa, jonka muistan.
Kädenpuristus ja se on siinä, ei itsaria tai ajatusta siitä lupaatko(:
se jäi mieleeni hyvin, todellakin.

7

1548

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itsemurha on pelkurin teko.
      Ja niinkuin kirjoitit, väärin aiheuttaa läheisille tuskaa ja murhetta.

      Rohkea rokan syö ja haluaa elää.

      Tietysti voidaan ajatella, että jos on parantumaton ja hirvittävää fyysistä tuskaa aiheuttava sairaus, niin ehkä jokainen siinä tilanteessa toivoo tuskan jollain konstilla loppuvan.

      • Ylhäältä laskeutunut

        "Tietysti voidaan ajatella, että jos on parantumaton ja hirvittävää fyysistä tuskaa aiheuttava sairaus, niin ehkä jokainen siinä tilanteessa toivoo tuskan jollain konstilla loppuvan."

        Onko tässä mitään ehkää? Osaatko asettua sellaisen ihmisen asemaan? Kammoksuttaa tuo, kun pidät itsemurhaajia pelkureina, vaikka monia riivaa vaikeat mielenterveysongelmat, jotka ovat verrannollisia fyysisiin tuskiin. Kärsitkö skitsofreniasta kuten minä? Tiedätkö, millaisia tuskia skitsofreenikko voi tuntea?

      • Ylhäältä laskeutunut kirjoitti:

        Kun kirjoitin viestini, niin itseasiassa mielessäni kävi juuri tuo henkinen tuska, johon todellakaan en osaa sanoa paljoa mitään koska ei ole kokemusta.
        Velipoikani kyllä on skitsofreenikko ollut jo 18 vuotiaasta lähtien ja on nyt 60 vuotias, hän on saanut (asuu Ruotsissa) hyvää lääkitystä koko ajan. ja tulee toimeen yksinään. Huoltohenkilö käy kerran viikossa katsomassa.
        Muuta kokemusta ei ole.

        Aivan mielenkiinnon vuoksi kysyn, oletko sinä saanut lääkitystä ja onko auttanut ?

      • Sanna K.
        Huutavanääni kirjoitti:

        Vastaan, vaikket nyt ihan minulta sitä kysynytkään. Minä en ole saanut riittävää lääkitystä, monia on kokeiltu, mutta mikään ei auta. Olen suunnitellut itsemurhaa. Käyn myös terapiassa ja mielenterveystoimistossa säännöllisesti. Mikään ei auta. Paisi se viimeinen ratkaisu...

      • Sanna K. kirjoitti:

        Kiitos kun vastasit.
        Velipoikani tosiaan on saanut avun, ainakin sen verran, ettei itsetuhoiset ajatukset ole saaneet valtaa, mutta niinkuin sanoin, Hän on Ruotsissa ja onko siellä sitten paremmat lääkkeet vai onko skitsofreniaa sitten niin moneen eri junaan, että onko kaikkiin muunnelmiin sitten lääkkeitä lainkaan?

        Koska en ole psykiatri enkä lääkäri, niin en osaa sen parempaa neuvoa antaa, kuin sen että se "viimeinen ratkaisu" on kaikkein huonoin, jo siitäkin syystä, että enää ei voisi sanoa, " että niin kauan kun on elämää, niin kauan on toivoa".

        Uskon että olet kaikkea yrittänyt, mutta muista kuitenkin kuinka itse elämä on arvokasta ja ainutlaatuista ja sinä siis olet unikki ja ainoalaatuinen ihminen.
        Jos jokin asia on arvokas, niin sitä ei kannata hävittää, vaan tallettaa ja huolehtia siitä.
        Oletko yrittänyt etsiä neuvoa meidän yhteisestä "käyttöohjekirjasta"
        Tällainen kirja on olemassa. Samalla tavalla kun joku suunnittelee ja tekee jonkun laitteen, niin hän antaa ohjekirjasen mukaan ja sen mukaan toimimalla laite pelaa.

        Kaikkein suurin "Insinööri" on suunnitellut ihmisen kaikkine hienouksineen, Hän antoi ohjekirjansa meille, sen vain tiedän, että moni on saanut avun sieltä, siis raamatusta.
        Itse en ole "uskovainen" siinä mielessä kun se ymmärretään, mutta uskon Luojaan ja Hänen ophjekirjansa viisauteen.

      • Ylhäältä laskeutunut
        Huutavanääni kirjoitti:

        Kun kirjoitin viestini, niin itseasiassa mielessäni kävi juuri tuo henkinen tuska, johon todellakaan en osaa sanoa paljoa mitään koska ei ole kokemusta.
        Velipoikani kyllä on skitsofreenikko ollut jo 18 vuotiaasta lähtien ja on nyt 60 vuotias, hän on saanut (asuu Ruotsissa) hyvää lääkitystä koko ajan. ja tulee toimeen yksinään. Huoltohenkilö käy kerran viikossa katsomassa.
        Muuta kokemusta ei ole.

        Aivan mielenkiinnon vuoksi kysyn, oletko sinä saanut lääkitystä ja onko auttanut ?

        "Aivan mielenkiinnon vuoksi kysyn, oletko sinä saanut lääkitystä ja onko auttanut ?"

        Olen kokeillut kahta eri "lääkettä", Seroquelia ja Risperdalia, joista molemmista tuli niin hirvittävät sivuoireet, että lääkitys täytyi lopettaa. Lopetin sen tosin omatoimisesti. Järkyttävää, kun lääkäri ei meinannut täysin uskoa siihen, mitä kerroin niistä sivuvaikutuksista. On minunkin elämässäni sentään iloa, jonka vuoksi jatkaa. Itsemurha on joskus mielessä suuren ahdistuksen aikana, mutta olen aina selvinnyt niistä tiloista ja tulen selviämään.

        Kiitos asiallisesta vastauksesta.

    • ,,,,

      lääkärin kanssa, että laittomien piristeiden käyttö loppuu, kun löytyy jokin laillinen aine, joka auttaa vakavaan masennukseen. Kyllä mut lopulta saatiin kuntoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      37
      7088
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      35
      3721
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3632
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      46
      3514
    5. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      56
      3101
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      125
      3087
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      34
      2779
    8. 34
      2652
    9. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      27
      2445
    10. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      125
      2418
    Aihe