Olisko Juice saanut jos olis saanut elää? Kumma kyllä musiikintekijöille näitä myönnetään kumman kitsaasti verrattuna moniin tyhjänpäiväisiin kirjailijoihin ja näyttelijöihin.
Hector saa
pro Finlandian
19994
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kaksi paskaa, jotka elämänsä ovat käyttäneet itsensä ylentämiseen. Molemmat täysin itseään täynnä, luulevat (luulivat) omien korkeintaan keskinkertaisten räpellystensä olevan jonkinlaista taidetta. No, ovathan ne taidetta, samalla tavalla kuin esimerkiksi talon seinää sotkeva, kännisen 15-vuotiaan suttaama tagi on taidetta.
Tuollaisen palkinnon joka annetaan esim. Hectorille voisi nimetä pro mitättömyys -palkinnoksi. Ensi vuonna palkinnon voisi antaa vaikkapa Salattujen elämien näyttelijälle (ihan sama kelle, ovat kaikki yhtä huonoja).
kattele niitä salattuja elämiä jos ahistaa, vai onko juoni liian mutkikas?
on näköjään taas vauhdissa. Kaikki musiikkipalstat se näköjään käy läpi ja käy vittuilemassa kaikille artisteille jotka vähänkin ovat saaneet mainetta ja fanittavaa yleisöä. No on se tuokin tapa yrittää päteä elämässä. Äärimmäisen säälittävä vain. (muuten on jäänyt kertomatta millainen elimensiirto Juicelle hänen tietojensa mukaan on tehty?)
Petter X, mitkä ovat sinun saavutuksesi?
Juice ja Hector loivat molemmat uransa tyhjästä, ja nousivat täydestä tuntemattomuudesta kansan tuntojen tulkeiksi ja älyköiksi.
Sinulla on samat mahdollisuudet kuin heillä. Mitä olet saavuttanut?
"Petter X, mitkä ovat sinun saavutuksesi?
Juice ja Hector loivat molemmat uransa tyhjästä, ja nousivat täydestä tuntemattomuudesta kansan tuntojen tulkeiksi ja älyköiksi."
Niin ja tämän allekirjoittaa kuka uskottava nimi?
Molemmat toki omasta mielestään kansan tuntojen tulkkeja ja älyköitä. Ikävä kyllä... objektiivisen tarkkailijan silmissä juuri päinvastaista. Parin itsekeskeisen tunarin tuntojen tulkkeja kyllä, samoin omasta mielestään älyköitä... ikävä kyllä eivät älyköitä ihan samassa mielessä kuin esimerkiksi vaikkapa Paul krugman, tai vaikkapa Paavo Haavikko. Näiden pellejen älykkyys on lähempänä ketä tahansa Kotikadun tai Salattujen elämien hahmoa kuin oikeaa taitajaa. Valitan, te kaikki luusereita fanittavat. Nimimerkki, en tuhlaa aikaani mitättömyyksiin enempää kuin sivulta heitetty vittuilu nyt sattuu huvittamaan.
Paul krugman??? Täysin outo nimi tällä planeetalla.
Miten niin Paavo Haavikko on älykkö? Miten se näkyy ja merkittävää hän on sanonut? "Merkittäviä ajatuksia" osaa heittää kuka tahansa ja näin teki myös Matti Nykänen. Hän päästeli suustaan aika näppäriä sloganeita, jotka elävät nyt ja myöhemminkin, joten onko hänkin älykkö?
Hectorin ja Juicen laulut sekä tarinat elävät nyt ja aina. Haavikko unohdetaan jo vuoden sisällä, ellei ole jo unohdettu.
Et vastannut kysymykseen: mitkä ovat omat saavutuksesi?
Ei tämän palstan aihe ole minun saavutukseni, vaan Kansan saavuttuttamattomuudet.
Vai Kansan saavuttamattomuudet =)
Ihan vaan tiedoksi Sinulle, että tämän palstan aiheena on Juice Leskinen. Hakutoimintoa käyttäessäni huomasin, että olet kyllä käynyt kirjoittamassa kommentteja Tapani Kansa -palstallakin.
Jos aikoo vittuilla, olisi hyvä edes olla kartalla siitä, kenelle vittuilee ja missä :)
Saavuttuttamattomuudet? Suomen kielessä ei ole tuollaista sanaa. Tosin saattaahan se olla ns. älykkösuomea, kieltä, jota me tavikset emme ymmärrä. Vai olisiko kyseessä onomatopoeettinen eli jäljittelevä sana?
Terveisin
Lilli Kupponen, lettutieteen vihtori
PS. Sinun olisi syytä opetella Suomen kielen oikeinkirjoitus (ortografia) ja voisitkin tehdä sen yhdessä Kansan ex-puolison kanssa. Hänen blogistaan löytyy samoja kielellisiä kömmähdyksiä. Oletteko kenties sukua toisillenne...?
Saavuttamattomuudet = passiivimuoto saavuttamisen puuttumisesta, kertoja useita.
Ja joo, en ihmettele ettet ymmärrä. Ilmankos sinä kuuntelet Juice Leskistä ja minä kuuntelen Verdiä.
Vai passiivimuoto :) Mahtaakohan sittenkään olla ihan niin? Mistä lähtien substantiiveilla on ollut passiivimuodot :)
Kirjoitit ensin saavuttuttamattomuudet. Melkoinen sanahirviö, joka ei tarkoita yhtään mitään. Menkööt tämän kerran kirjoitusvirheen piikkiin.
Alkaa jo olla unien aika, joten yömyssyksi hieman vodkaa ja juicea. Good night, keep your butt crack tight!
millä palstalla kulloinkin käy vittuilemassa. Kohta se varmaan käy haukkumassa Paula Koivuniemen Kari Tapion palstalla.....
Rockmusiikin piiriin on tiettävästi myönnetty vain yksi Pro Finlandia-mitali, joten Hector olisi toinen mitalin saaja. Onhan tuo hieno tunnustus pitkästä ja melko monipuolisesta työstä musiikin saralla. Hector on lukuisine hitteineen jättänyt lähtemätömän jäljen suomalaiseen musiikkiin.
Kyllä Juicekin olisi tuon mitalin aikoinaan ansainnut. Hänen musiikillinen ja kirjallinen jälki on vieläkin selvempi ja suurempi kuin Hectorin, joten ihmetellä pitää, että mitalia ei koskaan myönnetty. No, aina eivät mitalien suosittelijat ja myöntäjät ole ihan tilanteiden tasalla.
Eikös Juice saanut pro Finlandian? Mauno Koivistolta vuonna 1986, jolloin Leskinen myös oli ensimmäisen rock-muusikkona linnanjuhlissa.
Hectorin lisäksi rockmusiikin saralta tiettävästi vain Jussi Raittinen on saanut Pro Finlandian.
Ei saanut Juice virallista mitallia, vaikka sai kutsun Linnaan 1986. Sen sijaan ennen Linnan juhlia hän esiintyi kansanjuhlassa (messuhallissa vai jäähallissa?), jossa hänelle ojennettiin muistaakseni Rock-Finlandia -niminen epävirallinen mitali, joka rintapielessään hän sitten meni linnaan. Tämmöinen muistikuva mulla on, mutta en nyt löytänyt tarkempaa lähdettä.
jäähallissa itsenäisyyspäivänä, tuli oltua siellä itsekin.