Haluaisin heti alkuun kertoa että oon nuori 15 vuotias. Pikkuhiljaa minusta tuli vain masentuneempi. Kaverit alkoivat etääntyä sen mukaan mitä ma muutama sentuneempi minusta tuli. Kaikki alkoi vuosi sitten pienillä oireilla, jotka kasvoivat kasvamistaan ja oireita tuli lisää.
Kaverit ( entiset ystävät, en osaa enään kutsua ystäviksi. ) väittävät että esitän ja kerjään sääliä. Jos kerjäisin sääliä, miten jaksaisin esittää sellaista monta vuotta? Nykyisin en puhu kavereilleni melkein koskaan, joiden kanssa olin ennen todella läheinen. Pelkään että menetän kaikki, ketkä olen tuntenut koko ikäni. En halua olla masentunut, yritän kovasti taistella oloani vastaan ja olla normaali kuten ennen, mutta en pysty siihen enään kun edes kaverit eivät puhu minulle enään.
Ainut mitä minulle on viimepäivinä puhuttu että ''Lopeta jo tuo, ei kukaa tollasta jaksa'' yms.
yritän olla ''ei masentunut'' mutta kohta en jaksa enää yrittää.
Olen erittäin kyllästynyt elämääni. haluaisin peruttaa muutama vuotta taaksepäin ja jatkaa normaalisti niinkuin silloin joskus.
kuolema ollut pariin otteeseen tällä viikolla TODELLA vahvana mielessä. Olen vielä näin nuori, koko elämä edessä..
Kaverit ( entiset ystävät, en osaa enään kutsua ystäviksi. ) väittävät että esitän ja kerjään sääliä. Jos kerjäisin sääliä, miten jaksaisin esittää sellaista monta vuotta? Nykyisin en puhu kavereilleni melkein koskaan, joiden kanssa olin ennen todella läheinen. Pelkään että menetän kaikki, ketkä olen tuntenut koko ikäni. En halua olla masentunut, yritän kovasti taistella oloani vastaan ja olla normaali kuten ennen, mutta en pysty siihen enään kun edes kaverit eivät puhu minulle enään.
Ainut mitä minulle on viimepäivinä puhuttu että ''Lopeta jo tuo, ei kukaa tollasta jaksa'' yms.
yritän olla ''ei masentunut'' mutta kohta en jaksa enää yrittää.
Olen erittäin kyllästynyt elämääni. haluaisin peruttaa muutama vuotta taaksepäin ja jatkaa normaalisti niinkuin silloin joskus.
kuolema ollut pariin otteeseen tällä viikolla TODELLA vahvana mielessä. Olen vielä näin nuori, koko elämä edessä..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Juuri tässä iässä moni nuori kokee samoin. Entiset ystävät saattavat kehittyä ja suuntautua eri tavalla kuin itse ja me olemme kaikki yksilöitä. On tietysti kurjaa, kun ei ole kavereita ja niitä todella ystäviä. En ole enää nuori, mutta itsekin olin ikäisenäsi hyvin yksinäinen, mutta nyt minulla on paljon ystäviä ja ihmisiä ympärillä. Tämä vaihe ei sinullakaan kestä ikuisesti. Ole vain oma itsesi, Älä ainakaan kavereiden puuttumisen vuoksi ala etsimään seuraa "epäilyttävistä porukoista ja harrastuksista". Monet saattavat tehdä niin. Kannattaa pitää elämänsä terveellä pohjalla. Sinäkin aikuistut ja pian alkaa opiskelut toisssa ympyröissä ja kavereitakin on aina toivossa tulla uusia. Yritä kuolema-ajatusten yllättäessä keksiä mielenkiintoista ajateltavaa. Mikä sinun elämässä on sittenkin hyvin, missä olet hyvä ja mistä pidät. Kannattaa kirjoitella myös toisten yksinäisten nuorten kanssa. Kaikilla on varmaan joskus elämässä tällaista, mutta se menee ohi.
jo nuorikin tunnistaa eli älä kuittaa sitä nuoruuden piikkiin.
Siitä on todella pitkä aika, kun minä olin nuori, mutta nykyisin perustein oireilin pahoin jo alle kansakouluikäisenä eikä se pitkään aikaan helpottanut - onneni oli jäädä luokalle keskikoulun neljännelä luokalla ja löytää uusia ystäviä - yksi heistä on kestänyt minua nämä kaikki vuodet ja pitänyt minut aika ajoin myös henkissäkin.
Minun lapsuuteni aikana ei puhuttu masennuksesta tai muistakaa mt -sairauksista tai häiriöistä eikä ollut apuakaan.
Ainoastaan oma älykkyyteni sai minut elämään nuo vuodet ja selviämään aina lähes 50 -vuotiaaksi, kun työuupumuksen seurauksena iski se lopullinen vaikea masennus - siitä on jo yli neljä vuotta, kun menetin työkykyisyyteni.
Syynä oli aikoinaan myös raskas koulukiusaaminen, josta Maarit Tassula eilen haastatteli ihmisiä kuten Katja Stålia, joka minusta osuvasti korosti jatkuvasti, että koulukiusaaminen jättää elinikäisen jäljen, joka seuraa aina mukana ja jota ei voi paeta!
Ja lopputeksti alkuperäiselle aloittajalle:
Harmi, etten ole enää nuori enkä tunne nykyisiä auttamisen kanavia - auttavia puhelimia asiantuntijoineen, nettiyhteisöjä - tarvitset niitä ja ehkä niillä on neuvoja, mitä sinun pitäisi tehdä, sillä tiedän kokemuksesta, etteivät omat vanhemmat kuule eivätkä ymmärrä.
Nykyinen kouluterveyshuolto tai muukaan mielenterveystoiminta tulee aina liian myöhään peliin, kun jotain jo ikävää on sattunut.
Yritä jaksaa! Olet nuori ja elämällä on paljon annettavaa Sinulle - minullakin on neljä lasta ja kohta kaksi lastenlasta.
Voimia Sinulle!
Mene ihmeessä koulun terkalle juttelemaan ongelmistasi.
Nyt olisi jo korkea aika mennä.
Jollei ne kaverisi ymmärrä sinua yhtään niin etsi sellaisia ystäviä jotka ymmärtävät.
Ehkäpä siinä elämässäsi on jotain pielessä ja sen takia olet nyt masentunut.
Kirjoita minulle jos haluat keskustella asioista:
[email protected]
Sinä tarttet kyllä apuu ja kerää voimasi ja mene ihan rohkeesti kouluterveydenhoitajan puheille ja kerro avoimesti mikä on.Masennusta on paljon ja monilla ihmisillä.Se on hyvin yleistä.Siihen löytyy kyllä apu.