Perssuomalaisten linjana oli pitkään, että yksi puolueen kolmesta kansanedustajasta riehuu minkä ehtii ja kaksi muuta yrittävät selvitellä hänen jälkiään miten parhaiten taitavat, mikä ei tietenkään ole kovin hyvin. Kun tuo ongelmallinen kolmannes sitten ryhtyi 44-vuotiaana yhteiskunnan elätiksi sekoiltuaan itsensä työkyvyttömäksi, linjaa on muutettu jonkin verran. Osin tämä johtuu myös puolueen ryhmäkoon kasvamisesta. Perssuomalaiset myöntävät avoimesti olevansa populisteja eli tarjoavansa naurettavan yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Tämä toimii, koska keskimääräinen perssuomalaisten äänestäjä ei ymmärrä edes sivulauseita, saati sitten monimutkaisia yhteiskunnallisia ongelmia. Puheenjohtaja Timo Soinin näkyvä irtisanoutuminen rasismista on aiheuttanut pahoja ongelmia puolueen kentällä. Useimmat kannattajat kuitenkin luottavat siihen, että rasismin vastustaminen on puolueelle ainoastaan keino käyttäytyä salonkikelpoisesti. Samaa ajattelevat myös vastustajat, joten ainoa, joka oikeasti kuvittelee perssuomalaisten vastustavan rasismia, lienee Timo Soini.
Perssuomalaisten debattitaktiikkana on korvata muiden puolueiden esittelemä asiaosaaminen parilla verbaalisesti näppärällä lauseella, jonka apukoulunkin reputtanut (ja nimenomaisesti juuri hän, ks. perssuomalaisten äänestäjäprofiili) muistaa äänestyskopissa. Soini muistaa aina korostaa, että "vanhat puolueet" harjoittavat vain poliittista kähmintää, kun taas Perssuomalaiset on uusi ja energinen muutosvoima, olkoonkin, että tämä "uusi" puolue on perustettu jo vuonna 1959 nimellä Suomen Pientalonpoikien Puolue.
Perssuomalaiset julistaa olevansa kansallismielinen ja EU-vastainen puolue, jonka tavoitteena on irrottaa Suomi Euroopan unionista. Tämän jälkeen Suomi on jälleen täydellisen itsenäinen. Sen jälkeen suomalaiset voivatkin elää pelkällä itsenäisyydellä ilman tarvetta kaupankäyntietuihin muiden mantereen valtioiden kanssa. Perssuomalaiset vaativat myös Suomen leikkaamista irti Euroopan kartoista. Lisäksi perssuomalaiset haluavat kääntää kelloja takaisin 50 vuotta, jotta Suomi erottuisi entistä enemmän omana überitsenäisenä
Perssuomalaisten
4
148
Vastaukset
- Islannin mallia
ja leikkirahaa.
Kun kaikki on päin prinkkalaa, silloin fundamentalistisilla soinisteillakin on paremmat menestymisen mahdollisuudet. Vihanlietsonta toimii parhaiten anarkistisissa ja sekasortoisissa olosuhteissa.
Samat asiat voisi esittää rakentavasti ja sivistyneesti, kuten esim. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen. Soini on tottunut kuitenkin käyttämään katupoikakieltä ja vääntämään perseitä joka väliin, joten sisulaiset ovat hänelle onnen omiaan kumppaneiksi.- on tulossa
joululahjaksi, varmasti saat sen monopolipelin! Iskä opettaa sitten pelaamaan.
Puhuu sama mitä minä olen jo pitempi aika sanonut, Kotkasta muuttavat pakolaiset Helsinkiin
3-5 vuoden sisällä, suomen kielen opetus on mitä on, Kotka saa hyvät rahat ja Helsinki riesat.
- Maahanmuutto
Hyvä että joku ajaa vihreitten virhelinjat als ja se joku on nyt vain PS:set.
Kansalaiset tietävät PS linjan, eikä sitä enempää tarvi revittää.
Vihreät tulevat häviämään ja perussuomalaiset voittamaan tästä on kysymys ,vallasta ja suomalaisten hyvinvoinnista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin30610905IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3357554Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?862057Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut822043Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1251817Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61561- 1101221
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin491013Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26868MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312772