kuolema unessa

theluppis

viime yönä näin jotain aivan kamalaa unta.. näin nimittäin että rakas isäni kuoli auto-onnettomuudessa ja minä olin siinä vieressä. Ja sitten aivan selvästi näin hautakiven jossa oli isäni nimi ja päivämäärä, mutta vuosiluku oli epäselvä. tahtoisin tietää mitä tämä uni tarkoittaa??

ja myöskin jonkinlaista selitystä toiseen uneen jossa nykyinen mieheni pahoinpiteli minut pahasti ilman mitään syytä.

6

7331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -Siipirikko-

      Tuntematta sinua ja tietämättä mahdollisista intuitiivisista kyvyistäsi esim. asioiden näkemiseen unien muodossa tavalla tai toisella voin vain heitellä sinulle ajattelemisen aihetta.
      On, nimittäin, täysin mahdollista että hautakivi kertoo sinulle joko tulevan tosiasian tai sitten MUUN ERITTÄIN TÄRKEÄN PÄIVÄN. Kirjoitin tuon kursivoidusti koska haluan sinun ymmärtävän ettei aina kaikki kuolemiseen liittyvät unet merkitse sellaisten unien konkretisoitumista.

      Se, että isä kuolee voi olla sinun unisymbolisi sille, että nyt viimeistään sinun aikuistuttava ja jätettävä lapsuus turvallisine muistoineen lopullisesti taa; et voi enää ammentaa aiemmista kokemuksistasi toimintamallia nykyiseen elämäntilanteeseesi.
      Mielestäni tuota seikkaa myös aviomiehesi taholta aiheettomaksi kokemasi pahoinpitely: sinulle konkreettisesti "annetaan opetusta" ottaa elämäsi hallintaasi.
      Päivämäärän merkityksen itsellesi tiedät vain itse: onko se sellainen, jona sinun on toimittava itsenäisesti asioissasi, tapahtuuko tai tapahtuiko juuri tuona päivänä jotain erityistä jos kyse on vaikkapa menneestä päivämäärästä. Erityinen voi olla vaikapa työttömyys, avioliitossa tapahtunut kriisi, lapsen syntymä tai mitä tahansa, itse tiedät.

      Mietiskele asioitasi, elämääsi, muistele hetki menneitä ja jos vaikuttaa siltä, että elämääsi voisi olla tulossa isokin muutos, niin onko mitään millä voisit helpottaa jo nyt tuon kriittisen päivän tapahtumia.

    • Suuri Unikirja

      EHKÄ TUO NUMERO ON JOTA KANNATTAA KÄYTTÄÄ ONNENNUMERONA ..

      "HAUTAPAIKKA kuvastaa sinulle saapuvaa tietoa vakavasta sairaudesta. AVOIN HAUTA viestii elämänmuutoksestasi.PEITETTY HAUTA, JOKA ON ILMAN KUKKIA,
      sitä vastoin kertoo, että kauan kestänyt sukulaistesi välinen riita on päättyy.
      KUKITETTU HAUTA symboloi yleensä sopuisaa ja hyvää elämää.
      HAUDASSA OLEVA ARKKU ilmaisee, että sukulaiset tulevat ottamaan sinuun yhteyttä.
      JOS UNEKSIT ITSE OLEVASI HAUDATTU, unesi enteilee sinulle pitkää ikää.
      Jos näet TUTUN HENKILÖN HAUDATTUNA, hän tulee paranemaan sairaudestaan.
      Mikäli huomaat SINULLE TUTUN LAPSEN MAKAAVAN HAUDASSA, uni viestii hänelle menestystä.
      HAUTAKAPPELI tahtoo kertoa sinun joutuvan jonkin virallisluonteisen tilaisuuden todistajaksi.

      JOS MUISTAT UNESSA NÄKEMÄSI HAUTARIVIN NUMERON, käytä sitä onnennumeronasi.
      Kun huomaat tehneesi jonkin HAUTALÖYDÖN, eräs jo kaipaamasi vanha arvopaperi löytyy.
      HAUTAHOLVI symbolisoi surusanomaa.
      HAUTAMUISTOMERKKI ilmaisee, ettei sinua ole unohdettu, päinvastoin, sillä toimintaasi arvostetaan.
      HAUTAUSMAA eli KALMISTO kertoo, että sinulle on odotettavissa hyvä ja rauhallinen ajanjakso elämässäsi.
      Toisille tämä uni tietää ulkomaanmatkaa.

    • Suuri Unikirja

      OMAN KUOLINILMOITUKSEN näkeminen tai itsensä kuolleena näkeminen tietää pitkää ikää.
      Jos sen sijaan luet JONKUN OMAISESI KUOLINILMOITUKSEN, taloudellinen tilanteesi kohentuu.
      TUTTAVAN KUOLINILMOITUS tietää yllättävää viestiä kauan sitten tapaamaltasi henkilöltä.
      Tämä uni voi ennustaa myös kaukana asuvan henkilön vierailua.
      KUOLLEEN HENKILÖN KANSSA ATERIOINTI symboloi sairautta.
      Toinen tulkinta on että, joku haluaa penkoa vanhoja epämiellyttäviä asioita.
      KUOLLEEN KANSSA TANSSIMINEN varoittaa tapaturmasta.
      KUOLLEEN HENKILÖN SUUTELEMINEN taas kielii, että joku yrittää vahingoittaa sinua puheillaan, ja KUOLLEEN KANSSA SYLEILY tietää harmia.

      JOS UNESSA OLET VUOTEESSA KUOLLEEN KANSSA, on tiedossa pitkäaikaista sairautta.
      KUOLLEELTA SAATU LAHJA merkitsee, että tulet sopimaan kauan kestäneen riidan.

      KUOLLEEN KÄYTTÄMIEN VAATTEIDEN SAAMINEN tietää sairautta ja niiden päälle pukeminen lääkärissä käyntiä. Toisen tulkinnan mukaan joudut sairaalahoitoon.

      JOS KUULET UNESSASI KUOLINKELLOT, on tulossa erittäin hyviä uutisia. KUOLINKELLOT voivat enteillä myös suuria juhlia.

      KUOLINPAIDAN näkeminen tietää sinulle elämänmuutosta.
      KUOLINPAIDAN PUKEMINEN puolestaan enteilee muuttuvaa käsitystäsi uskonnosta.
      KUOLINPAIDAN POISHEITTÄMINEN on viesti huolten ja murheiden selviämisestä, joten elämäsi helpottuu.

      KUOLLEEN KANSSA KÄVELEMINEN voi esimerkiksi kuvastaa poismenneen henkilön kaipausta, mutta ui voi merkitä myös heikentynyttä terveyttä. Jos UOLLUT JATKAA YKSIN MATKAA, terveytesi palautuu. Jos taas lähdet ERI TIELLE tai POLULLE, valkenee elämäsi. Jos TIE TAI POLKU julkee LEHTIMETSÄSSÄ, se tietää seesteistä elämää. MÄNTYMETSÄSSÄ kulkeva POLKU tarkoittaa, että elämäsi muuttuu turvalliseksi. Jos POLKU sen sijaan on KUUSIMETSÄSSÄ, on sinulla huolia tai lievää masennusta.
      AUTOAJELU kuolleen kanssa on sinulle varoitus olla tarkkaavainen liikenteessä. Uni voi myös kuvastaa tapaturma-alttiuttasi.
      Jos unessasi SUURI JOUKKO KUOLLEITA PITÄÄ KOKOUSTA, on tulossa huonoa säätä, jopa luonnonmullistuksia.

    • Suuri Unikirja

      Jos näet jotakin henkilöä pahoinpideltävän, tulet ystävystymään entisen riitakumppanisi kanssa.
      KUN TUNNET SINUA PAHOINPIDELTÄVÄN, ELÄT LYHYEN, MUTTA VOIMAKKAAN RAKKAUDEN AJAN.
      Mikäli itse pahoinpitelet toista, sinulla on vaara joutua oikeuden eteen.

    • Maunosen Unikirjassa

      Selitys:

      " Numerot enteilevät päivämääriä, joskus arpa- tai lottonumeroita. Sinun olisi viisainta heti herättyäsi merkitä muistiin näkemäsi numerot, jotta voit käyttää hyödyksesi niistä muodostuvia numerosarjoja. Numerot 999 yhdessä ovat suuren onnen ennelukuja. Lukua 666 pidetään onnettomuudesta varoittavana vertauskuvana."

    • Anonyymi

      Saataiskohan tähän viel updatee kävikö mitää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      212
      7460
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      57
      2912
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      190
      2327
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1733
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      159
      1694
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      20
      1386
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      74
      1240
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1173
    9. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      27
      1155
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      50
      1029
    Aihe