Avatar arvostelu

Digimon4ever

Amerikkalainen animaatio on jotain, mihin ei törmää kovinkaan usein. Avatar the last Airbender on Amerikkalaisena animaationa käytännössä äärimmäinen havinaisuus ja poikkeus säännössä.

Avatar on selvästi Amerikkalainen wanna be versio Japanilaisesta animaatiosta. Wanna be anime on ilmiö johon törmää entistä enemmän, ja yleensä se sekä rumaa katseltavaa että kuunneltavaa. Amerikkalaiseen Avatariin lienee saanut vaikutteita sekä Brad Pitt leffasta 7-vuotta Tiibetissä ja Japanilaisesta Narutosta.

Ensinnäkin on sanottava, että animaatio on todella kristallinkirkasta. Puhtaassa animaation laadussa Avatar panee aika kivasti hanttiin animen parhaimistolle. Animaatio on todella kristilankirkasta ja elementit kuten auringovalo, varjo ja merki erottuvat todella selvästi. Tämä tekee Avatarista itsessään voimakkaan animaation. Valitettavasti voimakas panostus animaation laatuun ei näy tai pikemminkin kuulu juuri lainkaan äänimaailmassa. Musiikki on ilmeisen Tiibetiläisvaikutteista, mutta kuulostaa rumalta varsinkin sellaisen korvassa, joka on vähääkään kunnon animea(ei dubattu) ikinä katsonut. Mutta ehdottomasti kristilallinkirkkaan animaationsa suhteen Avatar ansaitsee kiitosta!

Animen suurkuluttajana tiedän kertoa, että kauniit kirkkaat värit ja söpöt tytöt ja pojat eivät kuitenkaan tee hyvää taidetta ja animaatiota. Tässä mielessä Avatar sitten läsähtääkin kasaan. Juoni on kaamea. Siis toistan;kerta kaikkiaan KAAMEA!!!

Avatarin maailmassa on vain neljä eri kansaa ja "rotua" Mallia on ilmeisesti otettu Narutosta. Ongelmana vain on, että Naruto on B-luokan anime. Avatarissa olisi selvästi ainesta paremmaksi. Ihmiskunnan koko miltei rajaton monimuotoisuus on rutistettu neljäksi kansankunnaksi, jotka Jumalan armosta asuvat jossain kaukaisessa planeetassa tai ulottuvuudessa ja kilpailevat tietenkin verisesti vallasta keskenään. Lopulta tulikansan onnistuu valjastaa mystisen komeetan tuliset voimat, ja ottaa sen "oikeutettu" paikka ihmiskunnan yksinvaltiaana. Vain mahtava Avatar eli käytännössä Jumalan inkarnaatio voi pysäyttää heidät, mutta hän katoaa mystisesti ilmapaimentolaisten kansanmurhan yhteydessä


Ensinnäkin on todettava, että tämä animaatio "klassikko" tuo hyvin ilmi Japanilaisen ja Amerikkalaisen animaation välisen "ideologisen" eron. Animessa politiikka on yleensä taka-alalla. Teemat ovat universaaleja ja siksi niihin on helppo samaistua, ja niiden viehätys kestää vielä useita vuosia "viimeisen käyttöpäivän" jälkeen.

Amerikkalaisessa animaatiossa loistavat uudet tulokkaat Boondocks ja Avatar, jotka ovat kumpikin voimakkaan rasistisia. Boondockissa rasismi on ilmiselvää. Mustat kuvataan "humoristisen" typeriksi ja laiskoiksi apinoiksi, joita täytyy potkia perseeseen ennenkuin heitä saa likkumaan mihinkään. Tämä tehdään vailla minkäänlaista häpeää tai edes yritystä käsitellä mustien ja muidenkin värillisten todellista ongelmaa, eli rasismia Yhdysvalloissa. Avatar jatkaa samaa tuttua Amerikkalaista taivalta.

Tällä kertaa teemana on ERITTÄIN voimakas Kiinalaisvastainen rasismi! Se on sen verran voimakasta, että se pakosta sai minut laskemaan sarjan arvosanoja. Japanilaisanimen tyypillisenä teemana on sodan jäjettömyys. Avatarissa sota on sankarillinen päämäärä. Maailman vapauttaminen pahan "tulikansan" vallasta!

Kun katsoo sekä Boondocksia että Avataria mielessä kay helposti sana "propaganda" Samoihin aikoihin kun tämä "anime" pyöri telkussa ja netissä Amerikkalaisten Lähi-Idän kansanmurha saavutti huippunsa. Sota ajalle todella sopiva animaatio, koska se kuvaa Kiinalaiset kansanmurhaavina hirviönä.

Tämän takia politiikkaa ei saisi käytännössä ikinä sekoittaa taiteeseen. Pata näet kattilaa soimaa! Tätä animea katsoessa tulee todella oksettava olo. Varsinkin jos on juuri uutisista lukenut kuinka Amerikkalaiset ja Nato "vahingossa" surmasivat 10-siviiliä, koska pommittivat terroristien sijaan lammaspaimenia. Tämä on todella oksettavaa propagandaa!


Tulikansa on käytännössä ilmeisiä Kiinalaisia. On mm yleisesti tiedossa, että Kiinan muinainen eläimsymboli on lohikäärme. Tulikansan voimakkaita Kiinalsiai kansanpiirteitä ei voi käytännössä jättää huomioimatta. Jos tarkoituksena on kuvata Tiibetin "kansanmurhaa" niin tämä pikku propagandatekele saa todella koomisia piirteitä. Ensinnäkin, tässä piirretyssä kaikki Tiibetiläiset tapetaan yhtä lukuunottamatta sukupuuttoon, mikä ei pidä paikkaansa, minkä lisäksi tällainen propaganda lastenpiirretyssä on vähintäänkin arveluttavaa.

Jos tällä kritiikin tiellä halutaan jatkaa, niin totuuden nimissä on pakko sanoa, että Tiibetiläiset ehkä sittenkin kaikesta huolimatta kuvataan varsin "realistisesti" ilmapaimentolaisten "Tiibet" on tiukan hierarkinen yhteiskunta, jota käytännössä totaalisesti hallitsee pappiseliitti. Aivan kuten Katoliset papit heillä ei ole perhettä, vaan he viettävät käytännössä kaiken aikansa pikku poikien parissa. Se, mistä nämä pikkupojat tulevat on jo sinällään varsin mielenkiintoista. Tähän ei Amerikkalaisten Tiibet fanien ja wanna be Narutojen pikku "anime" juuri vastaa. Yhdessä jaksossa aivan sarjan lopussa näemmä pienen välähdyksen Avatar Angistä pikku poikana vähän ennen sitä, kun hänen vanhempansa luovuttivat hänen luostariin.

Animen juonen moniuluttuisuutta ei tässä sarjassa juuri tapaa. Ang on Jumalan inkarnaatio, eikä hänellä käytännössä ole vanhempia. Ei isää, äitiä tai siskoja. Hänellä on vain luostari, toiset pojat ja munkki opettajanaan. Tämä tausta ehkä auttaa selittämään Angin lievästi sanoen outoa käytöstä. En tiedä, oliko alunperinkin tarkoitus tehdä ilmapeimentolais Angistä Amerikkalaisversio Narutosta? Sarjan perusidea kumminkin on, että Ang on Jumalan inkarnaatio. Amerikkalaiset pyhät tasa-arvon periaatteet eivät ainakaan tässä(kään)animaatiossa juuri loista;Ang on Jumalan inkarnaatio! Kaikki muut ovat merkityksttömäkiä hahmoja, joiden on tarkoitus vain ohjata häntä matkallaan Jumaluuteen. Sinänsä varsinkin Tiibetiläisen pappisuskonnon periaatteet aika hyvin tiivistettynä. Ang asuu pappisyhteisössä, joka on käytännössä tyystin eristettynä muusta maailmasta. Häntä opettavat pikkupoikien ympäröimät munkit. Ang saa 12 vuoden kypsässä iässä vähän ennen "kuolemaansa" kuulla olevansa Jumalan inkarnaatio, joka vuoksi hän pelästyy ja karkaa "kotoa" luostarista, mutta päätyy hukkuneena jäävuoren sijaan sadaksi vuodeksi.

Ensinnäkin on todettava, että tämä animaatio on suorastaan helvetin rasistinen! Toinen asia mitä on sanottava, että se on myös yksiulottinen. Anime koostuu pääosin Aasialaisperäisistä ihmisistä ja yhteenkään valkoiseen naamaan ei tämän 64-jaksoisen "animen" aikana törmää. Ideana lienee kuvata jonkinlaista "neitseellistä" Aasiaa ennenkuin Kiinalaiset tulivat ja "raiskasivat" sen.

Kaikesta huolimatta kaksi ensimmäistä "kirjaa" ja kolmannen puolikas ovat kaunista katseltavaa silkan animaation takia, minkä lisäksi eläimet ovat todella mielikuvituksellisia ja myöskin kaunista katseltavaa. Varsinkin eläinmaailma on mahdollisesti saanut vaikutteita Amerikkalaisesta World of Warcraftistä. Avatarin mielikuvitusmaailma muistuttaa joltakin osin Warcraftin Azerothia, joskin on paljon pienempi ja kehittymättömämpi.

Juoni on suoraan sanoen aika yksitoikkoinen. Paha tulikansa on pysäytettävä hinnalla milla hyvänsä! Erässä jaksossa pohditaan koko homman mieltä, kun zelootit vapausteistelijat ovat valmiita tappaman viattomia naisia ja lapsia aiheensa puolesta. Itseasiassa tarina on varsin mielenkiintoinen ennen sarjan 10-viimeistä jaksoa.


Tosiasiassa Amerikkalainen animaatio on selvästi Japanilaisvastinettaan surkeampaa. Tämän taustalla on se yksinkertainen seikka, että kolme kertaa pienemmässä Japanissa Manga ja Anime on yleisesti tunnustettu taiteen muoto. Amerikkassa se on pikkulapsille tarkoitettua viihdettä jonka yhteydessä markkinoidaan kaikenlaista roskaa.

On yleisesti tunnustettu tosiasia ettei Amerikassa sen enempää kannata kuin ole ikinä kannattanutkaan tehdä animaatiota. Disney kuristettiin aikanaan Amerikkalaisiin kulttuurisiin säädöksiin ja rajoituksiin. Samoin kävi myös "kapina-artisti" Don Bluthille. Amerikassa aika hyvä animen tappaja ovat televisioverkostot. Jos lähetät jotakin heidän verkossaan niin he päättävät mitä lähetät ja milloin lähetät. Avatarkin leikattiin kivasti palasiksi, eli tv-yhtiö Nickedeon päätti pitää noin 3-kk taon kesken 3-kirjan. Syyksi ei käy käsikirjoittajien lakko, koska jos anime käsikirjoitukseen päivineen on jo myyty Nickedeonille, niin ei siinä pitäisi paljoa lakot vaikuttaa. Lakot vaikuttavat vain projekteihin, jotka ovat vielä vireillä.

Lopulliseksi esteetksi muodostui tietenkin taas raha! Amerikkalainen animaatio on ensinnäkin rasistista ja poliittista. Toiseksi sillä on paska budjetti! Animaatio oli ehkä kristallin kirkasta, mutta paljoapa sillä on merkitystä jos jaksoja kertyi yhteensä 61, ja loppurutistut oli todella HIRVITTÄVÄ erikoistehosteista huolimatta! 61 jaksoa! B-anime Naruto hakkaa tuon mennen tulleen 3-kertaa suuremmalla määrällä!!!

Tämähäh me entiset jenkkipiirrettyjen fanit hyvin tunnemme;hauska loppuu siinä vaiheessa kun rahatkin loppuu. Huonon studion tunnistat siitä kun sanot ääneen roskaa katsoessasi;"minäkin olisin kyennyt parempaan!" Väitän, että olisin voinut keksiä Avatarille huomattavasti dramaattisemman lopun. Loppuratkaisu on näet todella karmaiseva! Kaikenlisäksi Ang kuvataan Pasifistisena Jumalana, joka voisi hyvinkin tappaa tulikansan johtajan, mutta kieltäytyy tekemästä sitä pasifistisen luonteensa takia. Väitän pystyväni vaivatta keksimään sarjalla paremman lopun ilman, että kyseistä vallanhimoista tulimiestä olisi tarvinnut nirhata!

Tämä on klassista Amerikkalaista animaatiota parhaimmillaan! Muistan kuinka Amerikkalainen animaation klassikko Dunegeons&Dragons tapettiin sekin "budjettisyistä" Tai siis yleisö ja mainostajat rakastivat sarjaa mutta tv-yhtiöiden mielestä se oli liian väkivaltianen, joten tilalle heitettiin Turtlesit, My little Ponit ja Transformerit.

Amerikkalaisten piirjäjien kannattaisi kokeilla uudestaa, mutta tällä kertaa ilman rahanahneita tv-yhtiöitä jotka ovat se ratkaiseva heikko lenkki ketjussa;

http://news.bbc.co.uk/2/hi/entertainment/6992736.stm


Ennen sitä sarjoja pätkitään, raiskataan ja ne lopetetaan kesken koska yhtiöit haluavat niiden paikalla näyttää Power Rangersiä ja Teletappeja. Taas uusi raiskattu jenkkisarja, joskin se oli jo sinällään niin huono ettei siinä todellakaan ollut kovin paljoa raiskattavaa;=))

38

5386

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anemisti

      Hienosti Pokemon arvioistelit. "Kristallisen" kirkas näkemys.

      • Geemusentaa

        Kiilaampa tähän eteen sanoakseni pari sanasta:
        1. Kansallisuuksia ei kirjoiteta isolla alkukirjaimella ja olisi muutenkin hyvä oikolukea tekstinsä ennen kun painaa sitä maagista "lähetä" -nappia.
        2. Japanilaisella animaatiollakin on budjetti. Animen tuottaminen on vakavaa bisnestä.

        Muutoin aivan kelpo teksti mielipidettäsi ilmaisemaan. Itse en viitsisi ryhtyä lastenohjelmia katsomaan.


    • Mutta henkilökohtaisesti ärsyttää Naruton haukkuminen b-luokan animeksi. Siitä asiasta minulla on ihan eri mielipide kuin sinulla.

      • todella hyvä arvostelu siis.


      • tuhmä ku tobi

        Oletko koskaan katsonut naruton jotain ekaa jaksoa? No hyi hitto mitä animen laatua.Sen laatu on kuitenkin parantunut huomattavasti.


    • Henna V

      Avatar the last Airbender on amerikkalainen piirretty siinä missä muutkin Nickleodeonilla näytettävät sarjat, mutta erikoiseksi tekee sen saama maailmanlaajuinen suosio. Sarja on voittanut muun muassa Emmy-palkinnon vuonna 2007 sekä monia muita palkintoja. Suosion seurauksena on ollut pelien, lelujen ja korttien tuotanto, mikä helposti leimaa sarjan kuin sarjankin rahastus-roskaksi.

      Avatar todellakin käyttää hyödykseen itämaisia vaikutteita, mutta on aika rohkeaa väittää, että se varastaa mistään tietystä sarjasta, saatika raiskaa mitään. Tekijät ovat paneutuneet asiaansa intohimoisesti, esim. taistelukohtauksissa on käytetty aitoja liikkeitä. Kullekin neljälle tyylille löytyy esikuvansa kiinalaisista lajeista: Ba Gua, Hung Gar, Northern Shaolin ja Tai Chi. Taisteluliikkeiden siirtäminen luonnosta animaatioon on yksi esimerkki asiaan paneutumisesta.

      Eikä kulttuurivaikutteiden lainaaminen ole tökeröä, vaan viimeisimmän tietoni mukaan monikulttuurisuus on suvaittavaa. Anime lainaa mielettömän paljon eurooppalaista vaikutusta, jo pelkästään kuunnellessaan duppaamatonta animea törmää koko ajan englannin tai muun kielisiin termeihin. Etenkin kristinuskoa käytetään paljon verrattuna siihen prosenttilukuun, mikä ko. uskonnolla maassa on, sillä se on Japanissa erikoista ja kiehtovaa. Olen nähnyt lukemattomia kauhukohtauksia jotka sijoittivat kristilliselle hautausmaalle. Ja etenkin katolilaisuutta "raiskataan", mm. Hellsing, Crhno Crusade ja Trinity Blood sijoittuvat katoliseen maailmaan, ja asiavirheitä löytyy tolkuttomasti.

      En pidä Avataria rasistena ohjelmana, vaikka siinä jaetaankin ihmiset eri kansoihin. Tarinan ainoa "politiikka" on siinä, että yhden kansan johtajasuku on vähän muita vallanhimoisempi ja tahtoo alistaa/tuhota muut alleen. Juoni ei pohjimmiltaan eroa hyvis/pahis -asettelusta, joka kaikissa seikkailutarinoissa on Prinsessa Ruususesta lähtien. Tämä on lastenohjelma! Siinä pitää olla joku selkeästi paha tyyppi, jota vastaan taistellaan! Ja kun kerran maailmaa pohjautuu neljälle elementille; ilmalle, vedelle, maalle ja tulelle, niin lapsikatsojan silmistä katsottuna on kohtalaisen loogista, että tulikansa on se pahis. Ja lohikäärme pahan symbolina on eurooppalaista perinnettä, aasiassa lohikäärme on onnen ja rikkauden tuoja.

      Tulikansan ihmisillä on kiinalaisia nimiä kuten Lee. Tulikansan johtaja tuhoaa ilmaheimon sukupuuton partaalle. Avatar kuvaa kiinalaiset massamurhaajina.
      Mikä päättelyketju, harmi vaan että unohtuu tarinan toinen puoli: ilkeä kruununprinssi Zuko tajuaa hallitsijan tekemät vääryydet ja että sodasta kärsii myös hänen oma kansansa, hän katuu omia tekojaan ja taistelee omaa perhettään vastaan ja astuu lopulta valtaistuimelle ja päättää sodan.

      Olisikohan tarinan opetus pikemminkin, että ihminen voi muuttua ja korjata virheensä. Juoni ei mitenkään ole yksioikoisen mustavalkoinen, vaan kuten edellä ilmeni, paha ei aina pysykään ikuisesti pahana. Päähenkilö Aangin lisäksi myös muut henkilöt ovat juonen kannalta tärkeitä, he kehittyvät henkisesti että muutenkin, mikä on harvinaista Amerikkalaisessa sarjassa. Vrt. Simpsonit, joissa henkilöt eivät vanhene tai muutu koskaan. Eikä Avatar (huom. ei jumala!) Aang ole mikään täydellinen, vaan hän on ajattelematon, paikoin kärsimätön ja hänen ihastuksensa tyttöön estää häntä saavuttamasta Avatar-tilaa, vaikka se olisi tarpeellista sodan päättämiseksi. Jokaisella sarjan henkilöllä on omat puuttensa, mutta yhteistyöllä saavutetaan onnellinen loppu.

      Avatar rahastusta? Myös Japanissa animea tehdään voiton saavuttamiseksi, vaikka sen asema muuten voi olla hyvin erilainen Yhdysvaltoihin verrattuna. Sarjan luojat Michael Dante DiMartino ja Bryan Konietzko eivät kuitenkaan ole täysin olleet rahan perässä, sillä fanien ja varmasti myös Nickledeonin osalta oli valtava painostus neljännen tuotantokauden tekemiseksi. Tekijät kuitenkin ilmoittivat päättäväisesti, että kun tarina saadaan päätökseen, sen jälkeen ei enää tehdä jatko-osia. Täytyy kyllä myöntää, että tarinan päätös ei ollut näin fanin kannalta hääppöinen sarjan muuhun tasoon verrattuna, mutta mikä sitä on taiteellisista eroista kiistelemään. Mutta sarjaa ei siis missään nimessä jätetty kesken budjettisyistä, päinvastoin, sarjalle oli valtavaa kysyntää. Jopa siinä määrin, että viimeisen kauden jaksoja putkahteli internettiin ennen kuin niitä oli julkaistu Yhdysvalloissakaan.

      En myöskään ymmärrä perustelua, jossa Naruton PITUUS on syy siihen, että se on hyvä sarja. Käsittääkseni sen tarina on vielä kesken, ja koska katsojia riittää, sitä ei ole lopetettu. Katsoin tällä viikolla sarjan nimeltä Shingetsutan Tsukihime, jossa on vain 12 jaksoa, mutta se ei yhtään vähentänyt sarjaa kohtaan tuntemaani arvostusta. Avatarin kolme tuotantokautta on hyvä suoritus sarjalta, jonka suunniteltiin kestävän yhden kauden verran.

      Jokatapauksessa, olen iloinen että Avatar the last Airbender on yltänyt Suomeenkin asti, oli Nelosen aamuseitsemän lähetysaika ja duppaus miten kohtuutonta tahansa. Sarja on erittäin hyvä piirretty, jota tällainen 19-vuotiaskin kehtaa katsoa mitä suurimmalla ilolla. Sarja ei kyseenalaista katsojansa älyä, mutta samalla se on loistavaa viihdettä. Japanissa huumoriin kuuluu usein sanaleikit, jotka jäävät japania osaamattomalta ymmärtämättä ellei kukaan vaivaudu selittämään vitsiä. Avatarin huumori on eloisaa ja henkilöhahmot ovat värikkäitä, esim. Tophin tyylistä ronskia prinsessaa harvoin kohtaa. Lisäksi juoni on hyvä ja romantiikkaakin löytyy parituksia rakastaville.

      • KFC Suomeen!

        " henkilöhahmot ovat värikkäitä, esim. Tophin tyylistä ronskia prinsessaa harvoin kohtaa"

        Ai jaa? Mitä nyt vaan joka toisessa shounen-animessa ja Ghibli-leffassa on sellainen...


    • en ajattele Avataria animena

      koska se on ilmiselvää piirrettyä. Mielestäni se on silti mukavaa katseltavaa, keskellä yötä tai varhain aamulla. Kivaa, et alkuaineita käytetää!

      • CrabKaizoku

        Avatar on todella hyvä, anime. Ei se oo mikään wannabe se on todella suosittu, ja hyvin tehty. Asusteet ovat ihania, niinkun hahmotkin, koko tarina on koskettava, ja kivaa kun se jatkuu vielä book 3 jälkeen.


      • Blöäh
        CrabKaizoku kirjoitti:

        Avatar on todella hyvä, anime. Ei se oo mikään wannabe se on todella suosittu, ja hyvin tehty. Asusteet ovat ihania, niinkun hahmotkin, koko tarina on koskettava, ja kivaa kun se jatkuu vielä book 3 jälkeen.

        Ei Avatar mikään anime ole. Anime on japanilainen piirretty. Avatar on tehty Amerikassa. Tosi hyvä sarja. Ehkäpä jopa paras lastenohjelma, mitä ikinä olen katsonut. Yksi syy kiinnostukseeni on aivan järjettömän hyvä suomidubbi. Hakkaa paikoitellen alkuperäisenkin mennen tullen. Vähän ihmetyttää nuo rasistisyytökset. Lastenohjelmiin nyt vain yleensä on tapana tehdä selkeä jako hyvien ja pahojen välillä. Auttaa lapsia ymmärtämään vähän paremmin. Hitto, kunpa nuo suomenkieliset jaksot tulisivat jo DVD:lle.


      • Laysan
        Blöäh kirjoitti:

        Ei Avatar mikään anime ole. Anime on japanilainen piirretty. Avatar on tehty Amerikassa. Tosi hyvä sarja. Ehkäpä jopa paras lastenohjelma, mitä ikinä olen katsonut. Yksi syy kiinnostukseeni on aivan järjettömän hyvä suomidubbi. Hakkaa paikoitellen alkuperäisenkin mennen tullen. Vähän ihmetyttää nuo rasistisyytökset. Lastenohjelmiin nyt vain yleensä on tapana tehdä selkeä jako hyvien ja pahojen välillä. Auttaa lapsia ymmärtämään vähän paremmin. Hitto, kunpa nuo suomenkieliset jaksot tulisivat jo DVD:lle.

        Samat sanat, kunpa tulisi suomenkieliset jaksot DVD'lle !!
        (vai tuleeko ne? koska?)

        Minunkin mielestäni Avatarissa on todella hyvä suomidubbi. Mirjami Heikkisen ääni sopii Kataralle loistavasti, kuten myös Karper Kaijasen ääni Aangille.


      • CrabKaizoku
        Blöäh kirjoitti:

        Ei Avatar mikään anime ole. Anime on japanilainen piirretty. Avatar on tehty Amerikassa. Tosi hyvä sarja. Ehkäpä jopa paras lastenohjelma, mitä ikinä olen katsonut. Yksi syy kiinnostukseeni on aivan järjettömän hyvä suomidubbi. Hakkaa paikoitellen alkuperäisenkin mennen tullen. Vähän ihmetyttää nuo rasistisyytökset. Lastenohjelmiin nyt vain yleensä on tapana tehdä selkeä jako hyvien ja pahojen välillä. Auttaa lapsia ymmärtämään vähän paremmin. Hitto, kunpa nuo suomenkieliset jaksot tulisivat jo DVD:lle.

        Avatar onkin Amerikkalainen anime >


      • Shoushou
        Blöäh kirjoitti:

        Ei Avatar mikään anime ole. Anime on japanilainen piirretty. Avatar on tehty Amerikassa. Tosi hyvä sarja. Ehkäpä jopa paras lastenohjelma, mitä ikinä olen katsonut. Yksi syy kiinnostukseeni on aivan järjettömän hyvä suomidubbi. Hakkaa paikoitellen alkuperäisenkin mennen tullen. Vähän ihmetyttää nuo rasistisyytökset. Lastenohjelmiin nyt vain yleensä on tapana tehdä selkeä jako hyvien ja pahojen välillä. Auttaa lapsia ymmärtämään vähän paremmin. Hitto, kunpa nuo suomenkieliset jaksot tulisivat jo DVD:lle.

        Avataria ei ole animoitu ja piirretty Yhdysvalloissa vaan Koreassa. Eli ei, se ei ole japanilaista animea, mutta aasialaista jälkeä silti. Sitä paitsi, Japanissa sana "anime" tarkoittaa mitä tahansa piirrettyä.


      • katarasuckedass
        Laysan kirjoitti:

        Samat sanat, kunpa tulisi suomenkieliset jaksot DVD'lle !!
        (vai tuleeko ne? koska?)

        Minunkin mielestäni Avatarissa on todella hyvä suomidubbi. Mirjami Heikkisen ääni sopii Kataralle loistavasti, kuten myös Karper Kaijasen ääni Aangille.

        no ei tod, ne suomeks dupatut o iha perseest ! alkuperänen englanti on paljon parempi. kyrsii ku kaikis suomalaisis sarjois on aina samat paskat äänet ! korviin sattuu ku kuuntelee sitä helvetin mirjamii !


      • katarasuckedass
        katarasuckedass kirjoitti:

        no ei tod, ne suomeks dupatut o iha perseest ! alkuperänen englanti on paljon parempi. kyrsii ku kaikis suomalaisis sarjois on aina samat paskat äänet ! korviin sattuu ku kuuntelee sitä helvetin mirjamii !

        tai no eihä englanti ole alkuperäne mutta silti


      • Hanajima
        Blöäh kirjoitti:

        Ei Avatar mikään anime ole. Anime on japanilainen piirretty. Avatar on tehty Amerikassa. Tosi hyvä sarja. Ehkäpä jopa paras lastenohjelma, mitä ikinä olen katsonut. Yksi syy kiinnostukseeni on aivan järjettömän hyvä suomidubbi. Hakkaa paikoitellen alkuperäisenkin mennen tullen. Vähän ihmetyttää nuo rasistisyytökset. Lastenohjelmiin nyt vain yleensä on tapana tehdä selkeä jako hyvien ja pahojen välillä. Auttaa lapsia ymmärtämään vähän paremmin. Hitto, kunpa nuo suomenkieliset jaksot tulisivat jo DVD:lle.

        Animé on kait myös ranskaksi piirretty. Anime on japaniksi piirretty, kuten kaikki tietävät. Mutta koska tämä on tehty Amerikassa, se on toki "lastenohjelma". Ja lapsillehan se on suunnattu. Olisi vain kiva tietää, kuinka moni kutsuu esim. Doraemonia lastenohjelmaksi. Olen aina kuullut vain hienolta kalskahtavan nimityksen "lapsille suunnattu anime".
        Animen katsojat ovat elitististä sakkia, jotka, etenkin teineinä, haluavat tuntea itsensä erilaisiksi. Siitä kertoo jo weeaboiden käyttämien japanilaisten sanojen käyttö.
        Ja nimimerkit. ;)


    • suron

      Henna jo oikeastaan sanoikin kaiken sanomisen arvoisen.

      Avatar on hyvin tyypillinen coming-of-age sarja, ihan kuten valtaosa Japanin mangatuotannostakin. Nuori sankari kasvaa vähitellen rooliinsa suurena sankarina sekä samalla korjaa edellisen sukupolven virheet ja synnit. Merkittävä se on ainoastaan siinä että se on ottanut tyyliltään paljon vaikutteita japanilaisesta animaatiosta (joskaan ei yhtä paljon kuin esmes Teen Titans) ja sen kulissina toimii hyvin itämainen maailma.

      Ei siinä mitään, Avatar on erinomainen animaatio kaikin puolin. Tämmöinen päälle parikymppinen ryökäle katseli koko sarjan mielellään lävitse kertaalleen, ja tulen todennäköisesti katselemaan jossain välissä toistamiseenkin.

      • TitsuZukosGirlyGirl

        ZUKO


      • Hanajima
        TitsuZukosGirlyGirl kirjoitti:

        ZUKO

        Damn you weeaboos.
        En usko, että japanin käyttö on suotavaa tässä tilanteessa.
        Kuten olemme todenneet, sarja on amerikkalainen ja sijoittuu Pseudo-Kiinaan.
        Et silleen.


    • kiokushitaka

      Joo, en ole Avataria katsonut leffana enkä sinä jonain sarjanakaan, mutta hajosin kyllä totaalisesti tuolle alun "Amerikkalaista animaatiota harvoin näkee". PUHU PUKILLE. XDDD Sitähän tulee saakeli joka tuutista! Kaikki on muutenkin Suomessa niin jenkkivoittoista, että piirretyt Made in the US eivät nekään ole mikään harvinaisuus, ettäh.

      Nojoo, sori, oon hiljaa. Hajosin vaan. Hieno, pitkä arvostelu. Ja btw Naruto on ihan kiva, mutta Shippuuden on parempi.

      • 42

        Äänitän avatar-jaksot jotta voin katsoa niitä myöhemmin. Avatar on hyvä ohjelma!


      • CheeZe
        42 kirjoitti:

        Äänitän avatar-jaksot jotta voin katsoa niitä myöhemmin. Avatar on hyvä ohjelma!

        Avatar: The last airbender on todella hyvä piirretty (ei anime) eikä se minusta ole rasistinen. Hei haloo se on lastenohjelma! Ja yleensä lastenohjelmissa hyvikset ja pahikset eroavat aika paljon toisistaan. Enkä usko että tekijät ovat olleet vain rahan perässä. Onko kaikki otettava niin tosissaan? Juoni on minusta oikein onnistunut,loppu oli vähän tökerö,mutta animaation laadussa ei ole mitään moitittavaa. Tosin harmittaa,että kyseinen sarja tulee niin aikaisin aamulla. Suomidubbi on oikein onnistunut,välillä vain jurppii se, kun monilla hahmoilla on sama ääninäyttelijä. Alkuperäisessä dubbauksessa oli jännän kuuloisia Momon ja Appan äänet. Se mies,joka ne teki on taitava. Muuten minusta tuo ensimmäinen arvostelu oli vähän loukkaavaa,kannattasko miettiä ensin ennen kuin tuollaisia kirjoittelee.

        Ja kiva kun tästä tehdään elokuva,mutta en tiedä miten se menestyy. Zuko ja Sokka on parhaimpia. :D


      • nm
        CheeZe kirjoitti:

        Avatar: The last airbender on todella hyvä piirretty (ei anime) eikä se minusta ole rasistinen. Hei haloo se on lastenohjelma! Ja yleensä lastenohjelmissa hyvikset ja pahikset eroavat aika paljon toisistaan. Enkä usko että tekijät ovat olleet vain rahan perässä. Onko kaikki otettava niin tosissaan? Juoni on minusta oikein onnistunut,loppu oli vähän tökerö,mutta animaation laadussa ei ole mitään moitittavaa. Tosin harmittaa,että kyseinen sarja tulee niin aikaisin aamulla. Suomidubbi on oikein onnistunut,välillä vain jurppii se, kun monilla hahmoilla on sama ääninäyttelijä. Alkuperäisessä dubbauksessa oli jännän kuuloisia Momon ja Appan äänet. Se mies,joka ne teki on taitava. Muuten minusta tuo ensimmäinen arvostelu oli vähän loukkaavaa,kannattasko miettiä ensin ennen kuin tuollaisia kirjoittelee.

        Ja kiva kun tästä tehdään elokuva,mutta en tiedä miten se menestyy. Zuko ja Sokka on parhaimpia. :D

        Hyvä piirretty jenkeilt!

        Zuko ja Mai  


      • nm
        nm kirjoitti:

        Hyvä piirretty jenkeilt!

        Zuko ja Mai  

        John Cameronin avatar leffa on kyllä hyvä, mut ei Avatar the last airbender.


      • EVE!!
        nm kirjoitti:

        John Cameronin avatar leffa on kyllä hyvä, mut ei Avatar the last airbender.

        Kumpa tulis joku muuu elokuva tuosta avatarista, joku hyvä meinaan!(:::


    • EVE!!

      -.- LOL

    • Sirupiru

      Pakko kommentoijja tähänkin!
      Hennan arvostelu oli tosi hyvä. Ensimmäinen ehkä meni vähä liiallisuuksiin, en mä kyllä ikinä oo ajatellu Avataria mitenkään rasistisena. Ja saattaahan olla, että tulikansan symbolina käytetään lohikäärmettä, koska ne nyt vaan yksinkertasesti sylkee tulta, mitä kovin muu elukka ei tee. Daa...
      Rupesin muutama päivä sitten kattoon Avatar -jaksoja oikeen perusteellisesti läpi jo toista kertaa ja pakko sanoo, että repeilen vieläki sen huumorille. Top on loistava, samoin Sokka (vaikka välillä vähän ärsyttää kun se on sellanen vastarannankiiski). Sitten Se Zukon setä on kanssa hulvaton. Ja musta Avatar on tosi hyvin dupattu suomeks, vaikka joillakin sivuhenkilöillä onkin välillä samoja ääninäyttelijöitä.
      Kuulostaako kenenkään muun mielestä siltä, että Aang vääntäis välillä sanoja silleen murteenomasella tavalla? Okei, ehkä kuvittelen. xD

    • Zutara fan

      Mielestäni avatar on myös ihan helkkarin hyvä! Niin sitä pitää jenkit! Mä katoin ensin The last airbender leffan tykkäsin siitä ja sitten mä tajusin et hei onks tullu sarjoiki? Lainasin Avatar jaksot kirjastosta ja katoin kaikki melkein putkeen. Vaikka dubbaajat ovatkin samat melkein joka lasten ohjelmassa ei se minua haitannut, on se Mirjami ollut ärsyttävimmissäkin rooleissa...En sanoisi Avataria rasismiseksi ollenkaan tai en ainakaan näe sitä, tottakai siinä pitää olla se paha kuvitelkaapa tulikansa ilman hulluu tyrannia! Jos sitä ei olis niin eihän avatarissakaan olis sitten mitään järkee! Loppuu kohden olin vähän ns "ihastunut" tähän uutteen Zukoon ja mulle ei millään käynyt järkeen että Katarasta ja Aangista tuli pari. Olin koko ajan niin tohkeissani siinä et JES JES ZUTARA!!! Mut loppu oli mun mielestä ihan hanurista ja niitä KatAagn/ZuMai pussauskohtia ei mulle ole olemassakaan! Mua ärsytti Mai jo valmiiks ku se on niin huokaileva ja tympeä, vaikka se onkin Zukon tyttöystävä. Aluks en tykänny Zukosta ollenkaan (ja huom ulkonäkö vaikutti tähän myös) koska sehän oli alussa pahis. Vaikka KatAang ja alku Zuko tuntuikin hirveän vastenmieliseltä ei mulla sinänsä ole mitään hahmoja vastaan, päinvastoin hahmot ovat hauskoja monella tapaa ja tulikin revettyä aika usein. Sokka on ehkä paras esimerkki tähän ku se laukoo hauskoja kommentteja ja ilmehtii niiden mukaan, mutta huumorillisuudessa ei saa unohtaa Aangia,Tophia, Zukoa tai Kenraali Irohia joka sattuu olemaan Sokan lisäksi lempihahmoni, koska...en mä tiiä se vaan on niin... rauhallinen kiperissäkin tilanteissa ja niin huolehtivainen...Voiko sitä kuvailla sanalla herttainen? Niin isähahmo kun olla ja voi...Koko sarja oli hyvin animoitu ja juonikin oli (suprise suprise KatAang/ZuMai kohtauksia lukuunottamatta) upeasti toteutettu, paljon parempi kuin... (höm) tähän en haluaisi ottaa kantaa, mutta kauan odottamani W.i.t.c.h animaatiosarja oli totaalinen pettymys! Minun puolestani voisivat tehdä The last airbender2 ja kolmosen mutta pliis silleen että sitä käsikirjoitusta muutettaisi edes sen verran että Zuko ja Mai jäävät ystäviksi (jos niin on että Mai esiintyy siinä) Ja Zukosta ja Katarasta ja Aangista ja Tophista tulee pari. Tiedän että kohta tulee avatarin vähän niiku jatko-osana tulee Legend of Korra (tai ainakin siitä puhutaan, sen tulosta ei ole mitään varmuutta) Missä Tophilla ja Aangilla ja Kataralla on lapsia ja ovat siinä iässä että kohta meistä aika jättää. Muista henkilöistä ei ole muuta tietoa. Luulishan siinä jo tuottajinekin huomaavan tehneensä ison virheen siinä että vastavoimissa kemiat toimii paremmin. Tuli ja Vesi, Maa ja Ilma.Zutarasta tuli vauhdilla kova sana ja kuvahakuun on levinnyt tavattomasti kuvia missä Katara ja Zuko ovat yhdessä. Ja kuinka monessa leffassakin toinen on pelastanut toisen hengen rakkaudesta? siinä kohtaa ajattelin sitä viimeisessä jaksossa, ja Zuko oli sininen henki ja katara maalattu nainen, sitä moni ei yleensä tule ajatelleeksi vaikka eihän se rakkauteen liitykkään, Mut mitä hemmettiä Zuko oikein näki Maissa? Se oli kyl ollu sen tyttöystävä pitkään mut yöhk silti. Siltä ku kysyy: tanssitaanko nii sen vastaus on tylsää tai menen mieluummin nukkumaan...vaikka Main tarina autto ymmärtämään miks se huokailee se on silti ärsyttävää! Jos loukkaan mielipiteelläni jotakuta siitä että Avatar menee kun olla pitää tyypiä, niin pyydän anteeksi jo etukäteen, sillä avatar on omalla kohdallani tavattoman ristiriitainen asia, sillä jos itselläni olisi vapaat kädet muuttaisin joitakin kohtia mutta juoni saa muuten pysyä samana...

      • Kyl te tiiätte ;)

        Heh, mä jotenkin heti koko sarjan alussa olin sillee "Tost Zukost muuten tulee jossain kohas hyvis" ja sit ku se alko tapahtuu olin vaa sillee "told ya"
        kaverit oli sillee "dafaag likka et sä pahiksest voi tykkää"

        Ja mun mielestä Avatar ei missään tapauksessa ollut rasistinen, kyseessä on viihdyttävä lastenohjelma, siinä se. En ymmärrä miksi kaikki haluavat nähdä kaiken josain amerikan suunnitelmana muuta maailmaa kohtaan, tottakai kyseenalaistaa saa ja pitää, mutta turha skitsoaminen on turhaa ja typerää.


    • lollero

      OP vitun naurettava :D

    • KFC Suomeen!

      Avatar on täyttä roskaa, mutta ei kyllä minkään "rasistisuuden" vuoksi!

      • KFC Suomeen!

        No hei. Onko se teistä muka ihan vaan huonoa sattumaa, että avataru tulee FOX KIDSin lastenaamuissa yhdessä geneeristen lastenohjelmien ja lelumainossarjojen kuten Transformers ja Monsuno kanssa. Kysymys sille lähinnä joka tolle viestilleni antoi miinusta. Kyllä se kertoo omaa kieltänsä siitä, että kyseessä on pelkkä amerikkalainen versio narutosta, kuten aloittaja sanoi.


      • kitsumi
        KFC Suomeen! kirjoitti:

        No hei. Onko se teistä muka ihan vaan huonoa sattumaa, että avataru tulee FOX KIDSin lastenaamuissa yhdessä geneeristen lastenohjelmien ja lelumainossarjojen kuten Transformers ja Monsuno kanssa. Kysymys sille lähinnä joka tolle viestilleni antoi miinusta. Kyllä se kertoo omaa kieltänsä siitä, että kyseessä on pelkkä amerikkalainen versio narutosta, kuten aloittaja sanoi.

        oikeastaan avatar tuli alunperin neloselta joskus kaks vuotta sitte


      • suno
        KFC Suomeen! kirjoitti:

        No hei. Onko se teistä muka ihan vaan huonoa sattumaa, että avataru tulee FOX KIDSin lastenaamuissa yhdessä geneeristen lastenohjelmien ja lelumainossarjojen kuten Transformers ja Monsuno kanssa. Kysymys sille lähinnä joka tolle viestilleni antoi miinusta. Kyllä se kertoo omaa kieltänsä siitä, että kyseessä on pelkkä amerikkalainen versio narutosta, kuten aloittaja sanoi.

        toi monsuno on kyllä hyvä tykkäätkö itse


    • KFC Suomeen!

      Ja niille jotka syyttävät aloittajaa ylianalysoinnista; olisitte olleet ekassa Desuconissa, eräässä ohjelmassa esitettiin täysin pokkana Pokémonin olevan symbolinen kertomus nuoren pojan seksuaalisesta heräämisestä!

    • Hanajima

      Tässä näemme malliesimerkin elitistisestä animenkatsojasta, jonka mielestä koko muun maailman piirretyt ovat täyttä paskaa. Kyllä muukin maailma osaa, hei. Ranskasta, Venäjältä, Suomesta ja Amerikasta tulee erittäin hyviä animaatioita.
      Sitä paitsi, jo sana 'anime' on elitistinen.
      Yrität väittää, että sinun katsomasi 'animet' ovat niin helvetin paljon parempia, kuin muualla, niitä ei missään nimessä saa sekoittaa.
      On animeita ja piirrettyjä. Niin, ja sitten on vielä animaatioita, jos joku Japanin ulkopuolelta sattuisikin olemaan hyvä.

    • Tyhmä ku tobi

      Huomautus : Naruto oli alusssa ihan p,ska laadun animea.Mutta sen laatu on kohentunut huomattavasti.

    • vaihtakaa

      Hei haluaisin saada tilaisuuden ääninäytellä katara olen aleksiina salmi haluan että olette minuun yhteydessä haluan että mutaisitte Wikipedian kokonaan minun nimellä että olisin katara . ❤ ja pääsisin ääninäytelemään kataraa .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3336
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      972
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe