Raskautani on ihan aluillaan, vasta rv 7 4 menossa. Olen koko raskauden tähän asti ollut jotenkin alavireinen, eikä mikään ole tuntunut miltään, vaikka fyysisesti voin ihan hyvin. Tuntuu vaan, että kaikki on unta, enkä osaa nauttia. Ja kuitenkin olen onnesta soikeana ja en toivo mitään niin paljon kuin, että pieni jaksaisi pysyä mukana koko matkan ja että sillä olisi hyvä olla. Onko muilla ollut samanlaista tyhjyyden tunnetta raskauden alussa?
Toinen pohdituttava asia koskeekin lähimmille kertomista. Emme ole vielä kertoneet kenellekään, sillä lapsen isovanhemmat ja muut lähimmät sukulaiset asuvat sen verran kaukana, etten ole puhelimessa halunnut asiaa kertoa. Ihan pian koittaa kuitenkin aika, että pääen heille kertomaan. Nyt asia on vaan alkanut melkein hirvittää. En haluaisi, että uutisen kertomisesta alkaisi jonkinlainen hössötys tai että minut alettaisiin nähdä pelkästään odottavana äitinä. Kovasti haluan kertoa, mutta vähän kammoan reaktioita. Mites teillä tulevat isovanhemmat ovat uutiseen suhtautuneet?
Toinen pohdituttava asia koskeekin lähimmille kertomista. Emme ole vielä kertoneet kenellekään, sillä lapsen isovanhemmat ja muut lähimmät sukulaiset asuvat sen verran kaukana, etten ole puhelimessa halunnut asiaa kertoa. Ihan pian koittaa kuitenkin aika, että pääen heille kertomaan. Nyt asia on vaan alkanut melkein hirvittää. En haluaisi, että uutisen kertomisesta alkaisi jonkinlainen hössötys tai että minut alettaisiin nähdä pelkästään odottavana äitinä. Kovasti haluan kertoa, mutta vähän kammoan reaktioita. Mites teillä tulevat isovanhemmat ovat uutiseen suhtautuneet?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen samoilla viikoilla ja odotan nyt toista lastani. en tiedä onko sama asia kuin sinun kuvailema tyhjyyden tunne: itse koen olevani vain erityisen rauhallinen. jo ensimmäistä odottaessa koin että rauhoituin paljon, enkä enää välittänyt ns. pikku asioista niin paljon kuin ennen raskautta. ajattelin vain itseäni ja tulevaa lasta.
oman tuntemukseni mukaan muutuin "omaksi itsekseni" vasta imetyksen lopetettuani pojan ollessa 8kk.
nyt taas raskauden myötä olen ns. kääntynyt sisäänpäin (en osaa kuvailla sitä muuten): olen hurjan rauhallinen ja tyyni, ei mitään suuria tunteenpurkauksia.
masennusta en usko tämän olevan, koska nautin elämästä, raskaudesta ja imetyksestä! olen itsekseni miettinyt tämän olevan äitiyteen kasvamisen ja äidin suojeluvaiston merkki... vaikeaa tosiaan laittaa sanoiksi...
vielä tuosta raskaudesta kertomisesta. eihän vielä ole mikään kiire kertoa! me kerroimme tuleville isovanhemmille esikoisen tulosta raskausviikolla 21. kun kaverit ja muut tutut kysyivät asiasta niin kerrottiin, ei aikaisemmin. ja usein isovanhemmat hurahtaa, mutta ei se paha asia ole ;) me ainakin säästettiin paljon rahaa kun isovanhemmat etsivät omista kätköistä frotee-potkupuvut, vanhat pinnasängyn, sitterin ja syöttötuolin jne...
...tietysti jos näin joulun ja uuden vuoden aikaan joutuu selittelemään ettei juokaan alkoholia tms. niin ehkä on luonnollista vaan sanoa syy.
Meillä se meni sillee et laitettiin tekstiviestillä sitten ilmoitus "kauempana" asuville tutuille ja sukulaisille, np ultran jälkeen. :)
miehen äidille ja isäpuolelle nyt ei tarvinnut laittaa kun asutaan maalaistalossa et uusi polvi toisessa päässä ja vanhempi toisessa päässä.
Anopille kerrottiin raskaudesta jo heti kun plussa tuli, vaikka siinä varaus annettiinkin että voi kesken mennä. ku tuonne päähän mentiin ni varovasti sitten ite menin tuvasssa keittiön puolelle juomista ottamaan ku mies sitten marssi sohvan luo ja tokas et mitäs tuleva mummo :)
Oli kyl anopilta silmät tippua päästä, mutta kyl se sit seuraavana päivänä oli jo iha et valitse joku neule juttu minkä mie voin sille tehä xD
omille vanhemmilleni ei tarvinnut kertoa, eiköhän ne taivaasta sen näe itsekin mitä elämässäni tapahtuu :) sijaisäitille kyllä kerroin, ja kyllä oli että voi että xD eka hämmästyny mut nyt jo auttaa parhaansa mukaan.
Mieheni isovanhemmat olivat vasta toitottaneet reilua viikkoa enne plussausta että lapsia ei hankita ennen avioliittoa. kyl oli vähä sellane olo ku sinne soiteltii et mitäs ne nyt sanoo, meillä tosin oli hääpäivä jo tuollon sovittu ja kirkot varattu sun muuta, mieheni isovanhemmat tämänkin tiesivät jo. Kyl puhelimest vaa kuulu et tuota oli odottanukin et koska kerrotaan..
olin eka et hä? mistä se sitä osas odottaa??
Omalle mummille pistin ultra kuvat postitse kirjeen kera ja onnittelut tuli takaisin. :)
hyvin on kaikki tän ottanu, eikä se välimatka haittaa viestiin kiva runo/loru niin kyl se siitä..mutta ainahan se kasvotusten kertominen on kivempaa :)
Meillä ainankaan hirveimpiä hössötyksiä ole ollut, en ainankaan itse ole tuntenut muuttuvani muiden silmissä vaan odottavaks äidiks..
sama ihminen taidan olla kun ennenkin, satun vaan nyt olemaan raskaana :)
Voimia sulle ja hyvää joulun ja vauvan odotusta :)